AYY:n tapahtumien vuosikello
AYY järjestää vuosittain paljon erilaisia tapahtumia.
Ystäviä, valtavia bileitä, akateemisia perinteitä, jäyniä, sirkusta, eläinpukuja, musiikkia, taidenäyttelyitä, wappuriehaa, teatterielämyksiä ja uusia nautintoja. Kaikki yhdessä ylioppilaskunnassa.
AYY järjestää vuosittain paljon erilaisia tapahtumia.
Opiskelijahaalarit ja takit ovat vaatteita, joita käytetään pääasiassa opiskelijajuhlissa.
Aalto-yhteisö on suurilukuinen, mutta myös uskomattoman monimuotoinen. Tämä monimuotoisuus näkyy paitsi haalareiden väriskaalassa, myös lukuisin muin tavoin.
Monille opiskelijakulttuureille tyypillisiä tapahtumia ovat erilaiset akateemiset pöytäjuhlat eli sitsit tai vuosijuhlat.
Jäynä on huumorimielessä tehty harmiton kepponen.
Speksi on opiskelijavoimin tehtävä, vuorovaikutteinen musiikkinäytelmä.
Wappujulkaisut ovat opiskelijoiden tuottamia, humoristisia julkaisuja, jotka ilmestyvät ilahduttamaan yleisöä aina huhtikuun loppupuolella.
Opiskelijakulttuurimuseo on opiskelijaelämää ja -kulttuuria esittelevä museo.