WappuApua koronan keskelle – Aalto-yliopiston opiskelijat käynnistävät keräyksen nuorten yksinäisyyden vähentämiseksi

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan Fuksitoimikunnan järjestämä WappuApu-keräys käynnistetään
31.3. Otaniemessä. WappuApu tukee HelsinkiMission nuorten yksinäisyyden vastaista taistelua.
Korona-aika on entisestään korostanut monien nuorten kokemaa ahdinkoa yksinäisyydestä.
Kuvassa Väreen ulkoseinälle ripustettuna lakanat, joille on maalattu teksti "Valoisaa Wappua". Lakanaa katsoo henkilö opiskelijahaalarissa ja teekkarilakissa.

Keräyksen alkupamauksena 31.3. nostetaan Aalto-yliopiston yliopiston Väre-rakennuksen seinälle ainejärjestöjen fuksien tekemä lakanainstallaatio, jossa yksittäisistä kirjainlakanoista muodostuu teksti “Valoisaa Wappua!” Lakanassa lukee myös keräyksen verkko-osoite. Lakanat on tehty pienryhmissä kontaktien välttämiseksi.

”Vaikka Wappua ei tänä vuonna päästä viettämään yhdessä, niin tällä yhdessä tehdyllä installaatiolla haluamme herättää wapputunnelmaa ja osoittaa välittävämme toisistamme”, sanoo Fuksitoimikunnan puheenjohtaja, Fuksimajuri Rudolf Nikander.

Yksinäisiä on kaikissa ikäluokissa, mutta erityisen paljon nuorten joukossa. Heistä joka viides kokee itsensä yksinäiseksi ja tuntee ahdistusta siitä, ettei ole ketään, jonka kanssa asioita jakaisi, johon luottaisi tai jonka kanssa vain viettäisi aikaa ja juttelisi. ”Haluamme yhdessä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan Fuksitoimikunnan kanssa herättää tärkeästä aiheesta keskustelua ja muistuttaa kysymään perheenjäseniltä, ystäviltä, opiskelukavereilta ja mikä tärkeintä, itseltä, mitä oikeasti kuuluu, sanoo Nikander.

Moni nuori jää tahtomattaan sosiaalisten verkostojen ulkopuolelle. “Opiskelijat ovat kokeneet laajamittaista yksinäisyyttä. Fukseilla opiskelijaidentiteetin muodostaminen sekä uusien sosiaalisten verkostojen rakentaminen ovat pahasti kärsineet. Poikkeusolojen yksinäisyyteen ja siitä seuranneisiin hyvinvointia haastaviin ongelmiin on tärkeää hakea apua”, muistuttaa HelsinkiMission keskustelu- ja kriisiavun päällikkö Heidi Rouhiainen.

WappuApu-keräykseen voi osallistua: wappu.fi/apu. Keräys on käynnissä 10.5.2021 saakka.

HelsinkiMissio taistelee osaltaan nuorten yksinäisyyttä vastaan tarjoamalla nuorille helposti saatavaa, maksutonta keskusteluapua kriisityöntekijöiden kanssa. Nuori voi myös saada vapaaehtoisen tukihenkilön, joka toimii nuorelle luotettavana aikuisena ja kanssakulkijana.

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan fuksitoimikunta vastaa uusien opiskelijoiden tutustuttamisesta yliopisto- ja opiskelijakulttuuriin.

Lisätiedot:

Rudolf Nikander

Fuksitoimikunnan puheenjohtaja

[email protected]

+358 40 4105 490

Pinja Helasuo

Fuksitoimikunnan WappuApu-vastaava

[email protected]

+358 44 0506 071

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

Kirjoittaa
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Muutokset AYY:n vakuuskäytäntöihin 6.11.2024 alkaen

AYY päivittää vakuuskäytäntöjään 6.11.2024 alkaen. Muutosten myötä vakuusmaksua ei enää peritä automaattisesti kaikilta vuokralaisilta, kuten aikaisemmin, vaan se kohdistetaan tietyille ryhmille. Vakuus tulee maksaa asuntotarjouksen hyväksymisen yhteydessä.
Mante at Väre building in front of a M letter, not smiling
Ajankohtaista, Blogi Julkaistu:

Maksuttoman koulutuksen puolesta on taisteltava jatkuvasti

AYY:n hallituksen varapuheenjohtaja ja SYL-ehdokas Mantė Žygelytė kertoo ajatuksistaan maksuttoman koulutuksen päivänä.
Suzanne Innes-Stubbin kasvokuva, jossa hän hymyilee
Ajankohtaista Julkaistu:

Tempauksen suojelija on Suzanne Innes-Stubb

Tempauksen 2024 suojelija on tasavallan presidentin puoliso Suzanne Innes-Stubb! Tällaisen tervehdyksen hän lähettää kaikille meille tempaajille:
Making an application
Ajankohtaista Julkaistu:

Kerho- ja varastotilojen haku yhdistyksille aukeaa

AYY avaa haun neljään Otaniemessä sijaitsevaan varastotilaan ja yhteen kerhotilaan