Uusi polyteekkarien lippu vihdoin käyttöön Otaniemessä

Otaniemen teekkarien 15 vuoden odotus palkittiin marraskuun alkupuolella, kun teekkariyhteisö otti käyttöön uuden polyteekkarien lipun juhlallisin menoin 153. Teekkariperinnejuhlassa. Edellinen Otaniemen teekkareita yhdistänyt lippu oli Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan lippu, joka palveli yhteisöä vuosina 1909–2009 ja jäi ansaitulle eläkkeelle Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan syntyessä. Näin uusi lippu syntyi.
opiskelijoita ihailemassa uutta lippua
Uusi polyteekkarien lippu naulaustilaisuudessa Vanhalla Polilla. (Kuva: Henri-Mikael Suominen)

Tarve uudelle lipulle heräsi Teekkarius150-juhlallisuuksissa 

Sitten Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan (TKY) hautaamisen ja Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) syntymisen ei Otaniemen teekkareilla ole ollut omaa lippua. AYY:n lippu yhdistää kaikkia aaltolaisia, mutta nimenomaan teekkareita yhdistävä lippu on loistanut poissaolollaan. Aikaisemmat teekkarien liput ovat olleet 1906–1908 palvellut Polyteknikkojen Yhdistyksen lippu sekä 1909–2009 palvellut Teknillisen korkeakoulun ylioppilasyhdistyksen, sittemmin Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan, lippu.  

Tarve uudelle omalle lipulle nousi ilmeiseksi viimeistään vuonna 2022, kun Teekkarius150-juhlallisuuksiin lainattiin näistä jälkimmäistä, haudastaan kaivettua TKY:n lippua, mikä herätti yhteisössä ristiriitaisia tunteita. AYY:n syntymisen myötä useat muutkin teekkaritunnukset olivat jääneet vaille varsinaista määrittelyä asemansa ja käyttönsä osalta, joten ne päätettiin nostaa Teekkarikokouksen asialistalle. 

Teekkarikokous, joka kokoaa yhteen kaikki Otaniemen killat sekä osakunnan päättämään teekkarien yhteisistä kulttuuriasioista, perusti määrittelyä hoitamaan Teekkarien tunnustyöryhmän. Tunnustyöryhmä teki valmistelevan työn ja toi keväällä 2024 Teekkarikokoukselle esityksen uudesta lipusta. Teekkaritoiminnan edistämisrahastolta (TTER) oli saatu lupaus hankkeen mahdollistamisesta 20 000 euron avustuksella, joten esitys hyväksyttiin ja alkoi vaiherikas, noin puolitoista vuotta kestänyt lippuprojekti. 

vanhat liput esillä naulaustilaisuudessa
Vanhat teekkarien liput olivat esillä uuden polyteekkarien lipun naulaustilaisuudessa Vanhalla Polilla 1.11.2025. (Kuva: Henri-Mikael Suominen)

Yksityiskohdat huomioitiin tarkasti 

Lipun hankintaprosessi haluttiin hoitaa sen arvokkuudelle sopivalla tavalla, joten yksityiskohtiin kiinnitettiin lähes käsittämätöntä huomiota. 

Kun ensimmäisen teekkarien lipun hankintaprosessi oli käynnissä ja luonnos lipusta tehty, haettiin sille vuonna 1897 ajan käytännön mukaisesti lippulupaa Suomen suuriruhtinaskunnan senaatilta. Senaatti puolsi hanketta, mutta arkistoidun pöytäkirjaotteen mukaan ”kuolema oli kohdannut yhdistyksen lippua koska senaatin anomus asiasta korkeammassa paikassa on hyljätty”. Käytännössä siis Venäjän tsaarinvalta oli torpannut hankkeen. Hylätystä luvasta huolimatta hanke lopulta toteutettiin vuonna 1906, ja lipun yläkulmaan kirjailtiin Suomen leijona, yli vuosikymmen ennen Suomen itsenäistymistä. 

Koska teknisyydet uuden lipun hankkimisen suhteen haluttiin hoitaa kunnolla, tunnustyöryhmä suuntasi Wapun alla 2025 itsenäisen Suomen valtiovallan luo eduskuntaan. Eduskunnan puhemies allekirjoitti teekkareille uuden lippuluvan, joka puhemiehen kanslian tulkinnan mukaan viimein kumoaa tsaarin kiellon vuodelta 1897. Näin työ voitiin aloittaa turvallisin mielin. 

Lipun ulkoasussa turvauduttiin Teekkarikokouksen päätöksen mukaisesti arkkitehtuurin professori K. G. Nyströmin ensimmäistä lippua varten luomaan piirrokseen vuodelta 1895, josta digitaalisen vedoksen piirsi heraldikko Tuomas Hyrsky. Lippu itsessään tuotettiin kokonaan suomalaisena käsityönä. Kirjonnan toteutti Suomen paras käsin kirjottujen kantolippujen tekijä Kaisa Sihvonen kullatulla silkkilangalla tekniikanpunaiselle silkkikankaalle. 

Lipun kärkikoristeeksi valittiin kaikkia aikaisempiakin teekkarien lippuja koristanut W. Runebergin suunnittelema pronssinen, tekniikan ratasta kannattelevaa jumalatar Nikeä esittävä veistos. Kärkikoriste toteutettiin yhteistyössä Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opiskelijoiden kanssa yliopiston laitteistolla. Tehtävään ryhtyi edellinen Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun ylioppilaat TOKYO ry:n puheenjohtaja, muotoilun maisteriopiskelija Daniel Schiechl. Vaikka yliopiston nykyiset laitteet osoittautuivat riittämättömiksi näin suurelle valutyölle, työryhmä sai valtavan onnenkantamoisen myötä kuitenkin yhteyden TKK:n vanhan valulaboratorion johtajaan Kalle Jalavaan. Hänen myötämielisyytensä ansiosta jo suljetun ja purkua odottavan vanhan laboratorion valulaitteisto saatiin käynnistää vielä yhden kerran: polyteekkarien lipun kärkikoristeen valamista varten. 

Lippuprojektin organisoinnista vastasi täysin vapaaehtoisvoimin Teekkarien tunnustyöryhmä, joka koottiin kokeneista heraldiikka- ja historiaintoilijoista: Henri Brax (puheenjohtaja), Juuso Määttä, Visa Pollari, Rasmus Ruohola, Matias Saikku, Christian Segercrantz ja Aino Tornivaara. 

pronssinen lipun kärkikoriste
Tekniikan ratasta kannattelevaa jumalatar Nikeä kuvaava kärkikoriste on täyttä pronssia ja painaa 3,5 kiloa. (Kuva: Filip Eller)

Lippu naulattiin ja vastaanotettiin juhlallisin menoin 

Uuden polyteekkarien lipun naulaustilaisuus järjestettiin kutsuvierastilaisuutena Helsingissä Vanhalla Polilla 1.11.2025 viikkoa ennen lipun julkaisemista koko yhteisölle. Naulaustilaisuudessa uusi lippu kiinnitettiin 30 hopeanaulalla yksi kerrallaan kantotankoonsa. Omat naulansa naulasivat Jämeräpartainen insinööri, ikiteekkari, Aalto-yliopiston rehtori, AYY:n hallituksen puheenjohtaja, Teekkarikokouksen puheenjohtaja, edustajat osakunnasta ja jokaisesta 16 teekkarikillasta, Pyöreän tornin killan kiltawanhin, TTER-johtokunnan puheenjohtaja, Teekkarien tunnustyöryhmän edustaja, kärkikoristeen tekijä, kuvioinnin vedostaja sekä lipun kirjoja. Tulevia teekkaripolvia symboloiden naulaamaan pääsi myös yksi onnekas fuksi. Viimeisen naulan löi Teekkarijaoston puheenjohtaja, joka myös siunasi lipun teekkarihenkisen mystiikan ottein. 

Tilaisuudessa oli läsnä myös muita polyteekkariyhteisön tärkeimpien tahojen ja sidosryhmien edustajia sekä lippuprojektiin osallistuneet osapuolet. Esille oli pantu museosta lainaan saadut vanhat ja hauraat aikaisemmat teekkarien liput, ja esillä oli myös eduskunnan puhemiehen allekirjoittama lippulupa. Arvokkaan tilaisuuden tunnelma oli uteliaan jännittynyt, ja osallistujista oli aistittavissa vilpitöntä innostusta uutta lippua kohtaan.  

Teekkariyhteisö käytti polyteekkarien lippua ensimmäisen kerran 7.11.2025 Kulosaaren Casinolla 153. Teekkariperinnejuhlassa, jossa lippu otti ansaitsemansa paikan koko teekkariyhteisön yhteen tuovana symbolina.  

Kirjoittajat: Vilppu Viinikainen, Henri Brax, Eeti Ahola 

Kaikki polyteekkarien lipun naulaustilaisuuden kuvat löytyvät AYY:n Flickristä

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

Havainnekuva Otakaari 15
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Otakaari 15 ensihaku alkaa maaliskuussa

Ensihaku Otakaari 15:n uusiin, rakenteilla oleviin opiskelija-asuntoihin alkaa 16. maaliskuuta. Kohteeseen valmistuu 153 modernia asuntoa, jotka on suunniteltu vastaamaan nykyopiskelijoiden tarpeita aivan Aalto-yliopiston kampuksen ytimessä.
Kirkonkyläntie 16 Helsinki
Ajankohtaista Julkaistu:

AYY on myynyt Kirkonkyläntie 16-kiinteistön HKA kiinteistöt Oy:lle

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) on myynyt omistamansa kiinteistön osoitteessa Kirkonkyläntie 16. Kiinteistökaupat toteutettiin 19.12.2025, ja ostajana on HKA kiinteistöt Oy.
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

AYY:n kiinteistöjen internet-yhteyden toimittaja vaihtuu

Kilpailutuksen seurauksena ylioppilaskunnan omistamien kiinteistöjen internet-yhteyksien toimittaja tulee vaihtumaan.
Two people with graduation folders
Ajankohtaista, Blogi Julkaistu:

Sähköinen tutkintotodistus on tulossa – mitä se tarkoittaa opiskelijoille?

Digitalisaation myötä Aalto-yliopisto siirtyy sähköisiin tutkintotodistuksiin. AYY on vastustanut sähköistä todistusta ja pyrkinyt varmistamaan, että valmistuneet saavat fyysisen tunnustuksen työstään.