Orientaatioviikko fyssafuksi Millan silmin

Milla seisoo Amfiteatterin portaalla
Milla Laurikkala aloitti opintonsa Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan ja matematiikan koulutusohjelmassa syyskuussa 2019.

Olen Milla, 19-vuotias Aalto-yliopiston ensimmäisen vuoden opiskelija eli fuksi. Valmistuin viime keväänä ylioppilaaksi Ressun lukiosta ja päätin hakea Aaltoon teknillisen fysiikan ja matematiikan alalle. Aalto oli luonnollinen valinta minulle, sillä en halunnut muuttaa toiseen kaupunkiin ja Aalto tarjosi laadukasta opetusta minua kiinnostavista aiheista. Teknillisen fysiikan ja matematiikan opintosuunnan valitsin siksi, että aineet ovat kiinnostaneet minua pienestä pitäen, eikä peruskoulun tai lukion opetus tarjonnut riittävästi haastetta näissä aineissa.

Kirjoitusten jälkeinen kevät ja kesä tuntuivat pitkiltä, ja jo kesäkuun lopussa odotin innolla yliopiston alkamista. Olisi mukavaa päästä taas oppimaan uusia asioita ja haastamaan itseäni. Ennen kaikkea odotin uusien, samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten tapaamista. Toisaalta juuri uudet ihmiset ja oman paikan ja porukan löytäminen jännittivät eniten.

Sain orientaatioviikon ohjelman postissa elokuussa ja katselin sitä hämmästyneenä: joka päivä oli ohjelmaa sekä illalla että aamulla! Vaikutti siltä, että viikosta tulisi pitkä ja raskas, mutta toivottavasti myös hauska. Minua jännitti, jaksaisinko osallistua kaikkiin tapahtumiin ja keskittyä infoluentoihin.

Ennen orientaatioviikkoa yliopistolla järjestettiin varaslähtö-tapahtuma, jossa fuksit ja isot eli tuutorit saivat tavata toisiaan. Jännitin kovasti matkalla Otaniemeen, mutta pian saavuttuani löysin tuttuja ihmisiä, joille jutella. Myös kippari eli fuksikapteeni tuli esittäytymään, joten jännitys kaikkosi nopeasti. Tapahtumasta jäi hyvä mieli ja odotukset orientaatioviikolta kohosivat.

Maanantai saapui pian ja oli täynnä uusia paikkoja, henkilöitä ja uutta tietoa. Yllätyin siitä, kuinka paljon meitä fukseja oli: pelkästään teknillisen fysiikan ja matematiikan pääaineessa aloitti yli sata opiskelijaa, ja koko perustieteiden korkeakoulussa aloittajia oli moninkertaisesti enemmän! Joka päivä orientaatioviikon aikana tapasin uusia ihmisiä, joista monia en ollut edes nähnyt aiempien päivien aikana. Se tuntui mukavalta, sillä koskaan aiemmin en ollut tavannut yhtä montaa fiksua ihmistä kerralla, ja heidän joukostaan saisin valita omat kaverini.

Orientaatioviikolla oli annetun aikataulun mukaisesti ohjelmaa joka päivä. Pääsimme käymään Kiljavan leirikeskuksessa, bilettämään Aalto Afterpartyssa, pelaamaan höntsypelejä muiden ”fyssafuksien” kanssa, suunnistamaan Otaniemessä sekä hengailemaan rauhassa oman ryhmän fuksien ja isojen kanssa. Omasta mielestäni parhaimmat kokemukset olivat Otasuunnistus, jossa kiersimme Otaniemeä ja suoritimme eri yhdistysten rasteilla erilaisia tehtäviä, ja ryhmäni isojen järjestämät lautapelihetket. Oli mukavaa päästä tutustumaan omaan ryhmääni rauhassa ja saada muutama kaveri, joista tiesin muutakin kuin pelkän nimen. Lisäksi pienessä ryhmässä oleskeleminen oli tervetullutta vastapainoa iltojen juhlille ja retkille.

Viikon aikana oli myös ns. virallista ohjelmaa eli infoluentoja ja erilaisten vastuu- ja yhteyshenkilöiden tapaamista. Pääsimme ilmoittautumaan ensimmäisen periodin kursseille, ja vasta kursseja valitessani tajusin, ettei mukana ollut äidinkielen, historian tai muiden peruskoulun ja lukion inhokkiaineitteni kursseja, eikä niitä sinne tulisikaan. Tätä olin odottanut pitkään! Luennoilla puhuttiinkin paljon siitä, miten yliopisto-opiskelu eroaa lukiosta. Monet puhujat varoittivat, ettei kannata valita liikaa kursseja yhteen periodiin eikä rasittaa itseään vaatimalla täydellisen hyviä tuloksia, vaan keskittyä mieluummin palautumiseen ja lepäämiseen. Lisäksi kerrottiin, että yliopistossa suuri osa ajasta kuluu itsenäiseen opiskeluun luentojen sijasta. Tuli yllätyksenä, että yliopistossa opiskelu vaatii niin paljon työtä ja että loppuun palamisen uhka todellinen, sillä omat kuvitelmani yliopistosta olivat käsittäneet lähinnä bileet ja sen, ettei luennoilla ole läsnäolopakkoa.

Nyt orientaatioviikon lopussa olen väsynyt, mutta tyytyväinen. Viikko ylitti odotukseni, vaikka ohjelmaa olikin minun makuuni vähän liikaa. Tuntuu, että olen löytänyt yhteisön, jossa viihdyn, ja olen innoissani ensi viikosta, kun opinnot ja ensimmäiset kurssit alkavat.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lisää tästä aiheesta

Kuvassa blogitekstin kirjoittaja Tua Videman.
Blogi Julkaistu:

Jätetään risteilyt ja pidetään tulevaisuus 

Vaikuttaminen ei tarkoita kaiken ihanan opiskelijaelämän loppumista.  Vapaaehtoiskulttuuri, yhdessä laulaminen  Smökin pöytien ääressä, Unisportin sarjapelit ja mahdollinen wappu ovat kaikki hyviä ja tärkeitä asioita –pidetään ne. 
Kuvassa blogipostauksen kirjoittaja Niina Nousjärvi.
Blogi Julkaistu:

Oletko sinä ilmastonmuutoksen ratkaisija?

Espoon tavoitteena on olla pysyvästi Euroopan kestävin kaupunki ja hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitsemme mukaan koko Espoon ja espoolaiset, jotta saamme vietyä Espoota, Suomea ja laajemmin kansainvälistä yhteistyötä kohti kestävää tulevaisuutta.
Kuvassa blogitekstin kirjoittaja Eero Suhonen.
Blogi Julkaistu:

Kesätyö Avain Yhtiöillä

Kone- ja rakennustekniikan opiskelija Eero Suhonen vietti kesän Avain Yhtiöillä. Blogitekstissään hän kertoo, mitä kesä työmaavalvojan apulaisena opetti.
Kuva, jossa ihmiset kävelee poispäin
Blogi Julkaistu:

”Miksi haet tätä tehtävää?” Ymmärrä motivaatiotekijäsi ja vaikuta

Ihmiset motivoituvat erilaisista asioista ja syistä. Yksi “ottaa nakin” auttaakseen apua pyytävää, toinen taas haluaa haastaa itsensä oppiessaan uutta. Minna Mäkitalo kirjoittaa blogissa motivaatiotekijöistä.