Tulevaisuususko tarvitsee rakenteita ja yhteisöjä

Aikana, jolloin ilmastonmuutoksen eteneminen, taloudellinen epävarmuus, geopolitiikan heilahdukset ja yksilökeskeisen suorituskulttuurin paineet ovat jatkuvasti läsnä arjessa, ei ole ihme, että monen nuoren aikuisen mielenterveys järkkyy ja tulevaisuudenusko on koetuksella. Nyyti ry onkin nostanut tämän vuoden opiskelijoiden mielenterveysviikon teemaksi tulevaisuususkon.  

Vahvasti pahoinvoivien nuorten ikäluokkaan itsekin identifioituvana uskon keskeisesti tulevaisuususkon luomisen tärkeyteen. Opiskelijoiden mielenterveystilanne on hälyttävä. Vuonna 2024 tehdyssä tutkimuksessa korkeakouluopiskelijoista 15 % kertoi saaneensa masennusdiagnoosin ja yli 17 % ahdistuneisuushäiriödiagnoosin edellisen vuoden aikana (THL, 2024). Lisäksi lähes kaksi kolmasosaa mielenterveyspalveluita tarvinneista koki, ettei ollut saanut YTHS:ltä riittävästi apua (THL, 2024). Jotta tulevaisuususkoon kykenee tässä tilanteessa nojaamaan, tarvitaan sekä uskottavia rakenteellisia tukitoimia opiskelijoiden mielenterveyspalveluiden parantamiseen että tuleville sukupolville oikeasti kestävää tulevaisuutta rakentavaa politiikkaa.  

Nyyti ry painottaa, että tulevaisuudenusko rakentuu toivosta, merkityksellisyydestä ja yhteisöllisyydestä. Rakenteelliset ratkaisut luovat pohjan toivolle, mutta Otaniemessä meidän käsissämme on erityisesti yhteisöllisyys ja sen kautta rakentuva arjen merkityksellisyys. Aalto-yhteisömme on täynnä esimerkkejä yhteisten kiinnostuksenkohteiden ympärille kokoontuvista harrastejärjestöistä, aktivismipiireistä ja hullummistakin ideoista, joissa meillä nuorilla aikuisilla on mahdollisuus löytää itsemme, ihmisemme ja arkemme merkityksellisyys. 

Yhteisöt Otaniemessä ja muualla ovat olleet itsellenikin ne, jotka ovat kannatelleet eniten ennen mielenterveyspalveluiden piiriin päätymistä ja pitkälle niiden ohessa. Mielen pahiten järkkyessä kapasiteettia sosiaalisiin piireihin lähtemiseen on kuitenkin hyvin haastavaa – ellei mahdotonta – löytää. Siksi parempina ajanjaksoina meidän jokaisen on tärkeä kantaa vastuuta ympäröiviemme ihmisten huomioimisesta.  

Pidetään siis omissa yhteisöissämme huolta siitä, että jokaisella on mahdollisuus kuulua joukkoon ja osallistua omien voimavarojensa mukaan. Olipa kyse inklusiivisemmasta uusien opiskelijoiden vastaanotosta, matalan kynnyksen illoista ilmastoahdistuksen purkuun tai Alvarin aukiolle siliteltäväksi tuotavista alpakoista, pienillä teoilla ja kohtaamisilla rakennamme merkitystä toistemme arkeen. Sillä mikään muu ei paranna huojuvassa veneessä matkaamista niin kuin se, ettei joudu olemaan yksin. 

Kerttu Peura
AYY:n hallituksen jäsen, sosiaalipolitiikka