Opiskelijoiden yhdenvertainen kohtelu turvattava 

Huippuyliopisto ei simputa opiskelijoitaan. Huippuyliopisto tarjoaa turvallisen alustan, jolta kaikki voivat ponnistaa.
Olli Kesseli

LongPlay julkaisi eilen artikkelin koskien muotisuunnittelija Tuomas Laitisen opetus- ja toimintatapaa ARTSin muodin koulutusohjelmassa. Artikkeli kuvasi, miten Laitinen on vuosien ajan suosinut, nöyryyttänyt ja haukkunut muodin koulutusohjelman opiskelijoita. Teksti oli surullista luettavaa, eikä yhdenkään Aallon opiskelijan pitäisi joutua kestämään kuvatun mukaista kohtelua. 

Aallon on käynnistettävä perinpohjainen ja riippumaton selvitys Laitisen toiminnasta. Selvityksen pohjalta on syytä kehittää toimintatavat, joilla varmistetaan, ettei vastaavan kaltaista tapahdu vastaisuudessa muillakaan linjoilla tai aloilla. Hyvään pedagogiikkaan kuuluu tukeminen ja kannustaminen, ei pelolla johtaminen. Vastuu on suuri, sillä opetuskulttuuri omalta osaltaan muovaa myös tulevaisuuden työelämää. 

Julkisuudessa on myös ihmetelty, miksi opiskelijat eivät tulleet julki omilla nimillään ja kasvoillaan. En tiedä yksittäisten opiskelijoiden lähtökohtia tarkemmin, mutta yksi syy on ilmeinen: opiskelijoilla on varmasti aito pelko siitä, että pilliä puhaltamalla vaikeuttaa omaa tulevaa uraansa ja sulkee edestään monia ovia. Vastuu ei voi levätä yksilöiden harteilla. 

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Aalto ARTSin opiskelijajärjestöt sekä joukko muodin opiskelija-aktiiveja on julkaissut tapahtuneesta kannanoton. AYY on alan opiskelijoiden kanssa yhtä mieltä siitä, että ongelmaa ei voida lakaista maton alle. 

Aalto-yliopisto on toistaiseksi keskeyttänyt Laitisen nimityksen työelämäprofessoriksi ja luvannut asiaa selvitettävän. Nämä ovat olleet ensimmäisinä askelina oikeat. 

AYY jatkaa tiiviitä keskusteluja Aallon kanssa siitä, millä toimintatavoilla vastaavia tilanteita voidaan ennaltaehkäistä ja miten niihin voidaan puuttua ajoissa. Jos tieto muodin koulutusohjelman tilanteesta ei ole kulkenut vastuullisille, prosessia on korjattava. Jos vastuulliset ovat tienneet tilanteen, mutta eivät ole reagoineet siihen riittävällä laajuudella, silloinkin korjattavaa riittää.  

Viimeistään selvityksen valmistuttua on tärkeää olla konkreettisia ratkaisuja, joilla opiskelijoiden yhdenvertainen kohtelu turvataan jatkossa. Tässä työssä myös meidän opiskelijoiden tulee olla niin kauan mukana, että kestävä ratkaisu löytyy. 

Huippuyliopisto ei simputa opiskelijoitaan. Huippuyliopisto tarjoaa turvallisen alustan, jolta kaikki voivat ponnistaa. 

Tapio Hautamäki

Hallituksen puheenjohtaja

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

Asukastoiminta
Blogi Julkaistu:

Asumisen yhteistyöelimen eli ASY:n puheenjohtaja Sofia Tynkkynen kertoo vuodestaan asukastoiminnassa.

Asumisen yhteistyöelimen eli ASY:n puheenjohtaja Sofia Tynkkynen kertoo vuodestaan asukastoiminnassa.
asukaskokous
Ajankohtaista, Blogi Julkaistu:

Lähde mukaan asukastoimintaan!

Vuoden varsinaiset asukaskokoukset tulevat taas ja se tarkoittaa mahdollisuutta osallistua ja vaikuttaa omaan asumiseensa.
A male student in blue overalls looking in the camera
Ajankohtaista, Blogi Julkaistu:

Liikkuvaa opiskelijaelämää ja suurmiesten oppeja

Opiskelijaelämä on monelle huikeaa aikaa, mutta se voi myös olla raskasta ja stressaavaa. Liikunta tarjoaa mahdollisuuden rentoutua, kohottaa kuntoa ja piristää aivotoimintaa. Johtaja Aaltolan sanoin: “jokainen liikuttu tunti tuo kaksi tehokasta työtuntia päivään”.
A person smiling for the camera
Ajankohtaista, Blogi Julkaistu:

Koulutuksen maksuttomuudesta on pidettävä kiinni

Tänään vietetään maksuttoman koulutuksen päivää. Nykyisen politiikan valossa päivän merkitys on entistäkin suurempi. Koulutuksen maksuttomuudesta ei tule tinkiä.