Maailmaa pelastamassa, yksi annos kerrallaan

Ruokahävikki on valtava mutta tarpeeton maailmanlaajuinen ongelma. Jos ruokahävikki olisi maa, olisivat sen kasvihuonekaasupäästöt maailman kolmanneksi suurimmat heti Kiinan ja Yhdysvaltojen jälkeen.
Syksyisiä lehtiä, henkilö käyttää kännykkää
ResQ-sovelluksen avulla vähennetään ruokahävikkiä.

Tiesitkö, että maapallolla menee ruokaa hukkaan vuosittain 1,3 miljardia tonnia? Määrä on lähes käsittämätön. Suomessa hävikkiin päätyy vuosittain 400–500 miljoonaa kiloa ruokaa, ja suomalaisissa kotitalouksissa ruokahävikkiä syntyy vuodessa yli 20 kiloa asukasta kohden. Kaikkien Suomen kotien hävikit summatessa saadaan ruokahävikille vuosittain 500 miljoonan euron hintalappu. 

Yllä olevia lukuja katsellessa on ollut ilo huomata, että viime aikoina hävikki on noussut aiempaa enemmän tapetille. Pelkästään Helsinkiin on perustettu viime vuosina sekä hävikkiruoka-ravintola Loop että hävikkiruokaa myyvä kauppa We Food, ja lisäksi useat sovellukset ja nettikaupat auttavat kuluttajia pelastamaan hävikkiruokaa. Me, eli ResQ Club, olemme yksi näistä toimijoista.

ResQ:n idea on varsin yksinkertainen. Palvelussa mukana olevat ravintolat, kahvilat ja ruokakaupat ilmoittavat ylijäämäruokansa, kuten esimerkiksi lounaalta ylijääneet annokset palveluun. Asiakas näkee lähialueensa tarjoukset sovelluksessa, josta hän voi sopivan tarjouksen löytäessään ostaa haluamansa annoksen. Ruuat noudetaan paikan päältä sovelluksessa ilmoitettuun hakuaikaan mennessä itselle sopivaan aikaan, kuten vaikkapa töistä tai koulusta lähtiessä.

Mielestäni ResQ:ta parhaiten kuvaava termi on win-win-win. ResQ-tarjoajat eivät joudu heittämään roskiin jo valmistamaansa ruokaa, vaan saavat siitä lisätuloja. Lisäksi palvelu tuo ResQ-kumppaneille näkyvyyttä uusien asiakkaiden keskuudessa, samalla vastuullista brändi-imagoa vahvistaen. Sovelluksen käyttäjille taas palvelu tarjoaa helpon, vastuullisen ja edullisen tavan kokeilla uusia ravintoloita ja kahviloita. Laskelmiemme mukaan tähän mennessä pelastettujen annosten tuottaminen on vastannut 39 miljoonan autolla ajetun kilometrin CO2-päästöjä. On lohdullista ajatella, että nämä päästöt eivät ole syntyneet turhaan.

ResQ Club on vuoden 2016 lanseerauksen jälkeen kasvanut ja kehittynyt hurjaa vauhtia, ja helsinkiläislähtöinen ruohonjuuritason startup on muotoutunut useammassa maassa toimivaksi yritykseksi. Ruokaa voi pelastaa nykyään jo kymmenissä eri kaupungeissa, palveluun rekisteröityneitä käyttäjiä löytyy yli puoli miljoonaa, ja 2 miljoonan pelastetun annoksen rajan odotetaan menevän rikki tämän tekstin julkaisun paikkeilla. Palvelu jatkaa edelleen kasvamistaan, ja on jännittävää nähdä, mihin polkumme meidät tulevaisuudessa vie.

Muistutettakoon vielä tähän loppuun, että tällä viikolla vietetään valtakunnallista Hävikkiviikkoa. Kannustankin kaikkia miettimään tämän viikon aikana normaalia tarkemmin omia ruokailutottumuksiaan, ja nälän iskiessä tsekkaamaan myös päivän ResQ-tarjonnan!

Meri-Helene Mikkola, Customer Experience Manager, ResQ Club

Tämä teksti on osa blogisarjaa, jossa käsitellään syvemmin design-kalenterin kuukausittaista ilmastovinkkiä. 

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lisää tästä aiheesta

Kuva, jossa ihmiset kävelee poispäin
Blogi Julkaistu:

”Miksi haet tätä tehtävää?” Ymmärrä motivaatiotekijäsi ja vaikuta

Ihmiset motivoituvat erilaisista asioista ja syistä. Yksi “ottaa nakin” auttaakseen apua pyytävää, toinen taas haluaa haastaa itsensä oppiessaan uutta. Minna Mäkitalo kirjoittaa blogissa motivaatiotekijöistä.
A sunny street view and one of the buildings of Cyprus University of Technology
Blogi Julkaistu:

From Cyprus to Finland: a one-week Erasmus+ staff exchange experience at AYY

The Coordinator of the Environmental Policy office of Cyprus University of Technology spent an Erasmus+ staff exchange week at AYY. What were the key learning points?
Tapio Hautamäki
Blogi Julkaistu:

Opiskelijoiden yhdenvertainen kohtelu turvattava 

Huippuyliopisto ei simputa opiskelijoitaan. Huippuyliopisto tarjoaa turvallisen alustan, jolta kaikki voivat ponnistaa.
Milla seisoo Amfiteatterin portaalla
Blogi Julkaistu:

Orientaatioviikko fyssafuksi Millan silmin

Miltä orientaatioviikko tuntui ja näytti fuksin silmin? Milla kertoo tunnelmansa yliopistoelämän ensimmäiseltä viikolta.