AYY:n 16. vuosijuhlassa myönnettiin huomionosoituksia
AYY jakaa vuosittain erilaisia tunnustuksia Aalto-yhteisön ansioituneille jäsenille. Ansio- ja kunniamerkkejä myönnetään aktiivisesta toiminnasta AYY:n ja sen päämäärien hyväksi. Kunniamerkkien lisäksi AYY jakaa myös muunlaisia tunnustuksia Aalto-yhteisön jäsenille ja yhteisöön vaikuttaneille teoille.
Ansio- ja kunniamerkkejä on kolme erilaista: yhteisömerkki, ansiomerkki ja kunniamerkki. Lisäksi AYY:lla on erityinen huomionosoitus, sankaritunnus. Näiden lisäksi voidaan myöntää pienoislippu tai AYY:n kuntanauha. Muita vuosittaisia tunnustuksia ovat vuoden Aalto-urheilija, oppimisen edistämisteko, kansainvälinen teko ja kestävän kehityksen teko. Epäsäännöllisin väliajoin voidaan myöntää myös AYY Seal of Approval.
AYY16-vuosijuhlassa lauantaina 16.5. myönnettiin huomionosoituksia seuraavasti:
Kunniamerkki
Matias Saikku
Ansiomerkit
Aleksi Järvinen
Leevi Koistinen
Tuukka Retva
Sakari Ropponen
Julia Sippala
Jenni Toivonen
Viivi-Maari Kallinen
Rebecca Adrianzen
Toni Niemi
Yhteisömerkit
Annika Arola
Anton Voipio
Daniel Schiechl
Viti Hirvenoja
Arttu Pahta
Elina Ståhlberg
Atte Niemi
Meri Vallo
Anni Kekäläinen
Einari Stenberg
Inkeri Nora
Tilda Leikola
Ville Kaakinen
Julia Särkkä
Wilma Branders
Joonatan Seppänen
Ilkka Törrönen
Marcell Berta
Erika Koskela
Milla Kumpulainen
Olli Tunkelo
Joona Huikuri
Pienoislippu
Lippo Suominen
Juhana Brotherus
Eeva Ahdekivi
Sankaritunnus
Teekkarien tunnustyöryhmä
Vuoden Aalto-urheilija
Oliver Bäcksbacka
Kansainvälinen teko
MAYDAY
Kestävän kehityksen teko
Aalto ChaiR
Onnea huomionosoitusten saajille ja kiitos aktiivisesta toiminnasta ylioppilaskunnan hyväksi!
Read more news
AYY on myynyt Tuhkimontie 2 -kiinteistön HKA kiinteistöt Oy:lle
Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) on myynyt omistamansa kiinteistön osoitteessa Tuhkimontie 2, 00820 Roihuvuori. Kiinteistökaupat toteutettiin 12.5.2026, ja ostajana on HKA kiinteistöt Oy.
HSL-lippu on liian hintava hankinta
Toukokuussa on vietetty ”Otaniemi kestävällä tiellä” -teemakuukautta. Jotta kestävä liikkuminen on mahdollista, se ei saa olla opiskelijabudjetin saavuttamattomissa. AYY vaatii halvempia opiskelijahintoja ja parempia rahoitusmalleja joukkoliikenteelle.
Miten kesällä voi saada opintotukea?
Jos kesätyöhaussa kävi köpelösti tai toimeentulo huolestuttaa muista syistä, ei hätää! Voit saada kesäopintotukea ja asumislisää, jos suoritat opintoja kesältä.