Koronakevät ei saa määrittää tulevaisuuden opiskelijavalintoja

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta toivoo, ettei kevään 2020 opiskelijavalintoja käytetä lähtökohtana vuoden 2021 valinnoille.
Two hands pictured writing in notebooks.

Koronakevät on laittanut korkeakoulujen opiskelijavalinnat uusiksi. Diplomi-insinööri -koulutuksen hakukohteissa on päädytty nostamaan ylioppilastutkinnon perusteella valittavien osuutta 80 %:iin yhteishaussa olevista aloituspaikoista. Kauppatieteellisellä alalla ylioppilastutkinnolla valittavien osuus nousi 85 %:iin. Jäljelle jäävät osuudet valitaan valintakokeiden perusteella. Aalto-yliopisto ei päätä yksinään näiden alojen opiskelijavalinnoista, vaan tekee tiivistä yhteistyötä muiden yliopistojen kanssa.

Hakijoiden kannalta muutokset ovat rankkoja: jo suoritettuihin ylioppilaskirjoituksiin ei voi enää vaikuttaa ja roimasti pienentynyt mahdollisuus tulla valituksi pääsykokeen perusteella tulee varmasti aiheuttamaan lisää stressiä pääsykokeeseen valmistautujille.

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta toivoo, ettei kevään 2020 opiskelijavalintoja käytetä lähtökohtana vuoden 2021 valinnoille. Tämä kevät on monella tavalla poikkeuksellinen, ja korkeakoulut ovat olleet kovilla sopeutuessaan uuteen tilanteeseen. Tärkeintä on pitää kiinni koulutuksen saavutettavuudesta: opiskeluvalinnat tai menestys ylioppilaskirjoituksissa eivät saa määrittää mahdollisuutta päästä yliopistoon.

Vuoden 2021 opiskelijavalintoja suunniteltaessa on tarkasteltava rauhassa uudelleen todistuspistevalinnan kokoa ja ensikertalaiskiintiöitä. Tekniikan aloilla hyvin arvosanoin kirjoittaneetkin menevät valintakokeeseen todistusvalinnan sijaan, jos hakukohteiden kynnysehdot eivät täyty. Kauppatieteissä ei-ensikertalaishakijat olivat valmistautuneet kokeeseen, mutta iso osa paikoista päätettiin täyttää todistusvalinnalla. Näyttäytyykö Aaltoon hakeminen mahdollisena vaihtoehtona ja kuinka paljon voimme lisätä paineita nuorille?

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta on kuitenkin tyytyväinen siihen, että yliopistot ovat löytäneet keinot toteuttaa opiskelijavalinnat tämän kevään vaikeista olosuhteista huolimatta. On myös hyvä, että Aallossa valintakokeet toteutetaan niin, ettei hakijoiden valmistautuminen mene hukkaan. Aalto-yliopiston ylioppilaskunta haluaakin kehottaa hakijoita jatkamaan valmistautumista valintakokeisiin ja toivottaa onnea koitokseen!

Lisätietoa:

Tarmo Kivioja, hallituksen jäsen, puh. 040 610 5744

Minna Mäkitalo, vaikuttamisen asiantuntija, puh. 050 520 9438

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

Wilma pitää kirjekuorta, jossa lukee "kansanedustajalle opiskelijalta"
Ajankohtaista, Kannanotot ja lausunnot Julkaistu:

Kirje kansanedustajille

Veimme tällä viikolla kirjeen kaikille kansanedustajille.
Kannanotto / ställningstagande / statement
Ajankohtaista, Kannanotot ja lausunnot Julkaistu:

Lisäajan hakemiseen lisättävä maksu on jälleen yksi potku opiskelijoiden päähän

Orpon hallitus esittää 50 euron maksua yliopisto-opiskelijoille, jotka hakevat lisäaikaa opintojensa loppuun saattamiseksi. Hallituksen tavoitteena on nostaa suomalaisten koulutustasoa, mutta samaan aikaan lisätään esteitä opiskelijoiden valmistumiselle. Yhdessä toimeentulon heikennysten kanssa, lisäajan hakemiseen lisättävä maksu toistaa samaa vanhaa viestiä opiskelijoille: sinä olet vain kuluerä yhteiskunnalle. 
Seitsemän haalareihin ja vihreään liiviin pukeutunutta opiskelijaa Ullanlinnanmäellä vasaran muotoisen mäenlaskuvälineen edessä.
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Vuosi 2024 on Tempausvuosi

Kahdeksan vuoden odotus on päättynyt. Huhut pitävät paikkansa – vuosi 2024 on Tempausvuosi! Tempauksessa vaikutetaan maailman menoon pilke silmäkulmassa, mutta kuitenkin tosissaan.
Hae hallopediksi Apply to become a student representative  Sök till studentrepresentant
Ajankohtaista Julkaistu:

Täydennyshaku Aalto-yliopiston hallinnon opiskelijaedustajaksi 2024

AYY hakee Aalto-yliopiston hallinnon opiskelijaedustajia eli hallopedeja. Täydennyshaku on auki 12.2.–26.2.2024.