Tiina Pajukari ja Ronja Mäkinen asiantuntijoiksi vaikuttamisen tiimiin
AYY:n vaikuttamisen tiimiin on valittu kaksi uutta asiantuntijaa: Tiina Pajukari ja Ronja Mäkinen. Tiina Pajukari on aloittanut sosiaalipolitiikasta ja kestävästä kehityksestä vastaavana asiantuntijana ja Ronja Mäkinen kansainvälisyydestä ja yhdenvertaisuudesta vastaavana asiantuntijana. Molemmilla asiantuntijoilla on pitkä ylioppilasliiketausta.
Tekniikan kandidaatti Pajukari toimi vuonna 2021 AYY:n hallituksessa ja 2022 SYL:in hallituksessa sosiaalipolitiikasta vastaavana hallituslaisena. Pajukari iloitsee valintaansa: ” Mahtavaa päästä palaamaan AYY:lle ja hypätä ensimmäistä kertaa vaikuttamisen asiantuntijan saappaisiin. Olen todella innoissani siitä, että pääsen mukaan tekemään maailman parasta opiskelijan elämää! Ja onhan tässä sellaista kotiinpaluun fiilistä.” Pajukari aloitti työt AYY:llä tammikuussa 2023 ja toimii opintovapaan sijaisena joulukuuhun 2023 asti.
Viime vuonna yhteiskuntatieteiden maisteriksi valmistunut Mäkinen on Pajukarin tapaan ylioppilasliikeaktiivi, ja on toiminut ISYY:llä mm. hallituksessa sosiaalipoliittisena vastaavana, edustajistossa ja harjoittelijana. Aikaisemmin Mäkinen on toiminut suunnittelijana opintopalveluissa sekä suunnittelusihteerinä kehittämispalveluissaä. Työskentely-ympäristö Itä-Suomen yliopistosta Aaltoon on sujunut hyvin: ”Olen erittäin innoissani uudesta työstäni AYY:llä! Olen tehnyt paljon työtä sekä opiskelijoiden yhdenvertaisuuden että kansainvälisten asioiden parissa muualla Suomessa, joten työ sopii minulle täydellisesti. Aallon yhteisö on ottanut minut vastaan erittäin lämpimästi, enkä malta odottaa, että pääsen tekemään monen tasoista vaikuttamistyötä opiskelijoiden eteen.” Mäkinen aloitti työt AYY:llä helmikuussa 2023.
Pajukarin ja Mäkisen esihenkilönä toimiva viestinnän ja vaikuttamisen päällikkö Nea Baarman kommentoi kahden uuden asiantuntijan valintaa: ”Todella upeaa saada Tiinan ja Ronjan kaltaiset ylioppilasliikeosaajat tiimiini mukaan. Molemmilla heistä on pitkä ja vankka kokemustausta, sekä sellaista osaamista, jolla saamme tehtyä entistä parempaa opiskelijavaikuttamista AYY:llä.”
Tervetuloa Tiina ja Ronja!
Englannin ja ruotsin kieliset käännökset tulossa! / English and Swedish translations are coming / Engelska och svenska översättningar kommer
Lisätietoja:
Nea Baarman, viestinnän ja vaikuttamisen päällikkö
nea.baarman@ayy.fi

Read more news
Nuoret aikuiset Suomen yksinäisimpiä – opiskelijat käynnistävät Wapun keräyksen
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) Fuksitoimikunta ja Kansainvälisyystoimikunta keräävät varoja nuorten yksinäisyyden vähentämiseksi Wapun alla. Keräyksen tuotot ohjataan HelsinkiMission työhön nuorten yksinäisyyttä vastaan.
Uusia opiskelija-asuntoja Otaniemeen. Hae nyt!
Haku Otakaari 15:n uusin opiskelija-asuntoihin on nyt käynnissä!Kohteeseen valmistuu 153 modernia asuntoa, jotka on suunniteltu vastaamaan nykyopiskelijoiden tarpeita aivan Aalto-yliopiston kampuksen ytimessä.
Lue lisää www.ayyasunnot.fi
Haku Team Mantaan 2027 on auki
Näetkö itsesi lakittamassa Havis Amandan patsasta ensi vuonna lähes satatuhatpäisen yleisöjoukon hurratessa Esplanadilla ja Kauppatorilla? Tilaisuutesi on koittanut, sillä haku Team Mantaan 2027 on auki 23.3.-10.4.2026.