Kesäterveisiä Mikkelistä!
Useimmat opiskelijat ovat jo jättäneet opiskelukiireet taakseen ja siirtyneet kesätöiden pariin. Meillä Mikkelissä tilanne on hieman erilainen, sillä kurssit jatkuvat kesän läpi samaa tapaan kuin talvellakin. Lomaa kertyy kesäkuukausina kaksi viikkoa, mutta muuten aika kuluu opiskellessa ja allekirjoittaneella myös vapaaehtoishommissa Probbassa.
Kesän läpi opiskelu mälsääkö? Päinvastoin! Odotan lähestyvää kesää innolla ja vanhemmilta opiskelijoiltamme olen kuullut pelkkää hyvää Mikkeli-kesään liittyen. Vaikka kesäloma oli lapsena aina se kouluvuoden kohokohta, on tilanne ehkä hieman muuttunut. Keksin kouluntäyteisestä kesästä monia hyviä puolia: kaverit ovat samassa paikassa, kesän kohokohtia voidaan juhlistaa porukalla ja ihan yleisesti suvesta voidaan nauttia yhdessä! Kouluhommien tekeminen järvenrannalla, jäätelö toisessa kädessä, ei ole pahin mahdollinen skenaario, joka minulle tulee mieleen.
Tekemisen puute ei varmastikaan pääse kesän aikana iskemään, sillä opiskelijoille järjestettäviä tapahtumia riittää koko kesälle. Tämä on yksi lempiasioistani Mikkelissä; huikean aktiivinen yhteisö, jolta ei ideat tapahtumien järjestämisen suhteen lopu kesken!
Kesän kohokohta monelle on esimerkiksi Juhannus-Möbba, jolloin kokoonnumme opiskelijoidemme kesken pieneen saareen juhlistamaan keskikesää kaikkine perinteineen. Omaa eksotiikkaansa reissuun tuo se, että saareen pääsee ainoastaan vesiteitse veneellä (sulkematta tokikaan uimisvaihtoehtoa pois urheimmilta), eikä saarella ole juoksevaa vettä tai sähköä. Maalaisromantiikkaa parhaimmillaan. Toinen perinteinen kesätapahtuma on Mikkeli Boat Trip, jolloin menemme Saimaalle risteilemään isomman porukan voimin.
Probban lisäksi kesän sykkeestä pitävät huolta myös koulumme muut kerhot. NESU-Probban kesäsitsit, FC Probban koordinoimat jalkapallopelit Mikkelin alueen harrasteliigassa sekä Baba’s Kitchenin makuelämysten ympärille rakennetut tapahtumat, näin muutamia mainitakseni, takaavat laajan tapahtumatarjonnan opiskelijoillemme kesän läpi aina syksyn alussa häämöttävään orientaatioviikkoon saakka.
Odotan itse toiminnantäyteistä kesää suurella innolla! Olen kuullut monen tuttuni toteavan Mikkelin olevan ihastuttava kesäkaupunki, joten mikäs sen parempaa, kuin päästä kokemaan Etelä-Savon kesähulinat opiskelijan perspektiivistä.
Säde Torkki, Probba ry:n puheenjohtaja
Read more news
Mikä on Trinet ja mitä AYY:n nettiyhteydelle tapahtuu?
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) asukkaiden internetpalveluntarjoaja on vaihtumassa. Olemme kuulleet, että muutos on herättänyt huolta opiskelijayhteisössä. Tässä jutussa AYY:n hallituksen puheenjohtaja Joona Lipponen vastaa jäseniämme askarruttaviin kysymyksiin.
Uusi polyteekkarien lippu vihdoin käyttöön Otaniemessä
Otaniemen teekkarien 15 vuoden odotus palkittiin marraskuun alkupuolella, kun teekkariyhteisö otti käyttöön uuden polyteekkarien lipun juhlallisin menoin 153. Teekkariperinnejuhlassa. Edellinen Otaniemen teekkareita yhdistänyt lippu oli Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan lippu, joka palveli yhteisöä vuosina 1909–2009 ja jäi ansaitulle eläkkeelle Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan syntyessä. Näin uusi lippu syntyi.
Sähköinen tutkintotodistus on tulossa – mitä se tarkoittaa opiskelijoille?
Digitalisaation myötä Aalto-yliopisto siirtyy sähköisiin tutkintotodistuksiin. AYY on vastustanut sähköistä todistusta ja pyrkinyt varmistamaan, että valmistuneet saavat fyysisen tunnustuksen työstään.