AYY:n eduskuntavaaliohjelma korostaa tekoja tulevaisuususkon parantamiseksi

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) on julkaissut eduskuntavaaliohjelmansa kevään 2027 eduskuntavaaleihin. Ohjelma toimii AYY:n vaalivaikuttamisen pohjana ja nostaa päättäjien suuntaan esiin opiskelijoille tärkeimpiä yhteiskunnallisia kysymyksiä.
Students holding the parliamentary election programs

Ohjelmassa esitetään ratkaisuja korkeakoulutuksen, opiskelijoiden hyvinvoinnin, kestävän kasvun sekä kansainvälisen ja vetovoimaisen Suomen rakentamiseksi. AYY tunnistaa ohjelmassaan, että tulevaisuususkon horjuminen haastaa koko Suomen mahdollisuuden uudistua ja kasvaa. Paras lääke ja turva Suomen tulevaisuudelle ovat osaamiseltaan vahvat ja hyvinvoivat opiskelijat, joilla on mahdollisuus keskittyä opintoihin ja rakentaa tulevaisuuttaan. 

"On välttämätöntä, että jokaisella opiskelijalla on mahdollisuus keskittyä opintoihinsa ilman kohtuutonta toimeentulon epävarmuutta tai hyvinvoinnin haasteita. Julkisessa keskustelussa korostuu tarve vahvistaa talouskasvua, ja me näemme opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen panostamisen yhtenä keskeisenä keinona kasvun ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi", sanoo Joona Lipponen, AYY:n hallituksen puheenjohtaja. 

Eduskuntavaaliohjelmassaan AYY korostaa erityisesti: 

  • tukijärjestelmän ja kohtuuhintaisen opiskelija-asumisen edistämistä 
  • laadukkaan ja saavutettavan korkeakoulutuksen turvaamista 
  • kansainvälisten osaajien houkuttelemista ja Suomeen kiinnittymisen tukemista 
  • opiskelijoiden hyvinvoinnin parantamista 
  • ympäristö- ja ilmastopolitiikan tavoitteiden huomioimista päätöksenteossa kestävästi. 

Eduskuntavaaliohjelman tavoitteita on lisäksi edistetty julkisessa keskustelussa. AYY on ottanut ohjelman keskeisiin teemoihin kantaa muun muassa Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksissa, joissa käsiteltiin lukuvuosimaksujen haitallisia vaikutuksia sekä opiskelija-asuntopulan ratkaisemista. 

"Vaalia edeltävien kuukausien tavoitteemme on yhdessä muiden opiskelijatoimijoiden kanssa pitää huoli siitä, että opiskelijoiden ääni kuuluu ja näkyy valtakunnallisessa keskustelussa", kommentoi Kerttu Peura, AYY:n hallituksen jäsen. 

Tutustu AYY:n eduskuntavaaliohjelmaan:

Lisätietoja 

Joona Lipponen
Hallituksen puheenjohtaja 
joona.lipponen@ayy.fi
+358503539325 

Kerttu Peura
Hallituksen jäsen, sosiaalipolitiikka
kerttu.peura@ayy.fi
+358400265544 

Rico Martikainen
Vaikuttamisen ja viestinnän päällikkö
rico.martikainen@ayy.fi
+358 50 436 3990 

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

Hallituksen puheenjohtaja Joona Lipponen seisoo kädet puuskassa
Ajankohtaista, Kannanotot ja lausunnot Julkaistu:

Puolueet, painakaa jarrua opiskelijaleikkauksille ennen kuin ajatte osaajasukupolven alas jyrkänteeltä

Valtiovarainministeriö (VM) julkaisi 26.10.2026 julkisen talouden meno- ja rakennekartoituksen sekä verokartoituksen, ja niihin kytkeytyvän toimenpidelistan, jonka tarkoituksena on tukea tulevaa hallitusta velkajarruun kytkeytyvien sopeutusten tekemisessä. AYY pitää esitystä huolestuttavana.
Saska ja Antti hymyilevät ja pitävät käsissään kukkakimppuja
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Hallituksen muodostajaksi Saska Kolehmainen ja edustajiston puheenjohtajaksi Antti Puska

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto nimitti AYY:n hallituksen muodostajaksi Saska Kolehmaisen ja vuoden 2027 edustajiston puheenjohtajaksi Antti Puskan.
AYY:n hallituksen jäsen Kerttu seisoo Aalto-yliopiston metron sisäänkäynnillä ja pitää kädessään kaksimetristä matkalippua
Ajankohtaista, Kannanotot ja lausunnot Julkaistu:

Ei HSL:n hinnannostoille - opiskelijan kukkaro ei kestä korotuksia!

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) vaatii, että HSL:n lipunhintojen jatkuva nosto pysäytetään. Vuosittainen lipunhintojen korottaminen ei ole kestävä ja pitkäjänteinen tapa paikata HSL:n taloutta, vaan tarvitaan kuntien suurempaa panostusta. Tämä kannanotto lähetettiin HSL:n hallitukselle 22.10.
kuvassa taidekokoelman teoksia
Ajankohtaista Julkaistu:

Avoin haku taideteoksille AYY:n taidekokoelmaan on auki

Vuosittainen AYY:n taidekokoelmahaku on auki 20.11.2026 asti.