Otaniemen kampuksen tilojen käyttö

Suomen koronavirustilanne on lieventynyt, mutta Otaniemen kampuksella noudatetaan edelleen rajoituksia. Kaikki vierailut yliopiston tiloissa on sovittava ennakkoon, eikä tiloissa voi vierailla yllättäen.
Tarinoita kirjastosta

Vierailu on mahdollista vain opiskelun kannalta välttämättömissä asioissa jokaista koskevien ohjeiden mukaisesti. Jos vierailu on mahdollinen, on sovittua ajankohtaa ja paikkaa noudatettava, eikä rakennuksiin voi jäädä oleilemaan. Muu kuin ennakoitu ja ohjeiden mukainen toiminta aiheuttaa runsaasti lisätyötä, mikä on pois opiskelijoiden omien palveluiden työajasta.

AYY ja yliopisto ovat keskustelleet hyvässä hengessä mahdollisuudesta avata syksyllä kampuksen tiloja laajempaan käyttöön, mikäli se on olosuhteiden puolesta mahdollista. Tämä ei kuitenkaan onnistu, jos yhteisiä toimintatapoja ja ohjeita ei noudateta. Tällä hetkellä rajoitukset ovat tiukat, ja jos ne muuttuvat, viestimme asiasta. Yhteisten sääntöjen tarkoituksena on huolehtia terveydestä ja opiskelijoiden yhdenvertaisesta kohtelusta.

Tiivistelmä siitä, mitä kampuksella voi ja ei voi tehdä tällä hetkellä (15.6.2020)

  • ATK-luokat, kirjastot, luokkahuoneet, ryhmätyöhuoneet tai järjestöjen tilat eivät ole käytössä
  • Tietokoneet eivät ole käytössä
  • Tulostaminen tapahtuu ennakkoon sovittuna noutopalveluna
  • Kirjojen lainaaminen tapahtuu ennakkoon sovittuna noutopalveluna
  • Opiskelijapalvelut, opintopsykologit, uraohjaus ja papit palvelevat etänä
  • ARTSin työpajojen käyttö ja välineiden lainaus tapahtuu erittäin rajoitetusti koulun itse priorisoimalla ja ohjeistamalla tavalla
  • Kampuksella järjestettävään tenttiin tai kurssille saavutaan ennakkoon ilmoitettuna kellonaikana ennakkoon ilmoitettuun paikkaan
  • Exam-tenttiakvaariota käytetään ohjeistetulla, ennakointia vaativalla tavalla
  • Kampuksella on valintakokeita 12.6. ja 16.6., jolloin siellä vältetään kaikkea muuta toimintaa
  • Johonkin muuhun, kuin yllä mainittuun ja silti opintojen kannalta täysin välttämättömään toimintaan tarvitaan vastuuopettajan puolto. Mikäli syyn katsotaan olevan riittävä, vierailun aikataulu sovitaan reilusti etukäteen.
  • Unisport, Täffä ja A Bloc ovat avoinna
  • AYY palvelee etänä tai ennakkoon sovitusti Otaniemessä

Lisätietoja :

Opiskelua koskevat tiedot: https://into.aalto.fi/display/fiopisk/Koronavirus+-+tietoa+opiskelijalle

Muut Aallon kampusta koskevat tiedot: https://www.aalto.fi/fi/aalto-yliopisto/tietoa-koronaviruksesta

AYY:n palveluiden tiedot: https://www.ayy.fi/fi/aalto-yliopiston-ylioppilaskunta-ehkaisee-koronaviruksen-leviamista-muutoksia-aukioloaikoihin-ja

Kysymyksiä tai toiveita AYY:n vaikuttamisesta?

Minna Mäkitalo, vaikuttamisen asiantuntija, [email protected]

Tarmo Kivioja, hallituksen jäsen, [email protected]

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

Kirjoittaa
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Muutokset AYY:n vakuuskäytäntöihin 6.11.2024 alkaen

AYY päivittää vakuuskäytäntöjään 6.11.2024 alkaen. Muutosten myötä vakuusmaksua ei enää peritä automaattisesti kaikilta vuokralaisilta, kuten aikaisemmin, vaan se kohdistetaan tietyille ryhmille. Vakuus tulee maksaa asuntotarjouksen hyväksymisen yhteydessä.
Mante at Väre building in front of a M letter, not smiling
Ajankohtaista, Blogi Julkaistu:

Maksuttoman koulutuksen puolesta on taisteltava jatkuvasti

AYY:n hallituksen varapuheenjohtaja ja SYL-ehdokas Mantė Žygelytė kertoo ajatuksistaan maksuttoman koulutuksen päivänä.
Suzanne Innes-Stubbin kasvokuva, jossa hän hymyilee
Ajankohtaista Julkaistu:

Tempauksen suojelija on Suzanne Innes-Stubb

Tempauksen 2024 suojelija on tasavallan presidentin puoliso Suzanne Innes-Stubb! Tällaisen tervehdyksen hän lähettää kaikille meille tempaajille:
Making an application
Ajankohtaista Julkaistu:

Kerho- ja varastotilojen haku yhdistyksille aukeaa

AYY avaa haun neljään Otaniemessä sijaitsevaan varastotilaan ja yhteen kerhotilaan