Nea Baarman aloittaa AYY:n vaikuttamisen ja viestinnän päällikkönä
AYY:n vaikuttamisen ja viestinnän päälliköksi valittu Nea Baarman aloitti tehtävässään osa-aikaisesti lokakuun lopulla ja kokoaikaisesti 7.11.2022. Työ on alkanut vauhdikkaasti perehdytysten parissa.
Teologian kandidaatti ja yhteiskuntatieteiden ylioppilas Baarman kuvailee itseään ”kokeneeksi järjestömyyräksi”. Hän on ehtinyt kerryttää jo vuosikymmenen ajan kokemusta nuorisojärjestöissä. Aikaisemmissa työpaikoissaan Baarman on myös koordinoinut vastaanottokeskuksen toimintaa ja vapaaehtoistyötä, vaikuttanut kehitysyhteistyöjärjestössä ja päätoimittanut Eurooppanuorten asiantuntija- ja järjestölehteä. Hän opiskelee maisterivaiheessa kansainvälistä kriisihallintaa ja sosiaalityötä.
”Hain AYY:lle, koska itsekin opiskelijana koen edunvalvonnan tärkeäksi. Koronakriisin jälkeen olen nähnyt paljon kehityskohteita opiskelijaedunvalvonnassa ja toivon pääseväni vaikuttamaan opiskelijoiden hyvinvointiin työni kautta. Odotan, että pääsen käyttämään ja soveltamaan omaa järjestökentän osaamistani ja oppimaan uutta”, Baarman iloitsee.
Tuore vaikuttamisen ja viestinnän päällikkö suhtautuu uuteen pestiinsä innostuneesti, mutta nöyrästi. Vaikuttaminen on Baarmanille sydämen asia, joten uudet tuulet työrintamalla ilahduttavat. Päällikkönä Baarman johtaa AYY:n vaikuttamisen ja viestinnän tiimejä, toimii asiantuntijoiden esihenkilönä ja edustaa sektoreitaan johtoryhmässä.
”Upeaa saada Nean kaltainen järjestökonkari osaksi työyhteisöämme. Hän tuo varmasti uutta näkökulmaa ylioppilaskuntamme viestintään ja vaikuttamiseen”, toteaa AYY:n toiminnanjohtaja Antti Ilmavirta.
Read more news
AYY:n jäsen – vastaa jäsenkyselyyn!
Haluamme kuulla, mikä ylioppilaskunnassa toimii, missä on kehitettävää ja miten voisimme palvella jäseniämme parhaalla mahdollisella tavalla. Auta meitä kehittymään ja toimimaan jatkossakin kohti maailman parasta opiskelijan elämää! Vastaajien kesken arvotaan iPad Air ja lippupaketteja Alvarin kesäjuhla -festivaalille. AYY:n jäsenkysely on auki 8.5. asti.
Hae SYLin toimikuntiin!
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan jäsenillä on nyt mahdollisuus hakea ehdokkaaksi Suomen ylioppilaskuntien liitto SYLin kehitysyhteistyön neuvottelukuntaan (KENKKU) sekä ilmastoverkostoon.
Nuoret aikuiset Suomen yksinäisimpiä – opiskelijat käynnistävät Wapun keräyksen
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) Fuksitoimikunta ja Kansainvälisyystoimikunta keräävät varoja nuorten yksinäisyyden vähentämiseksi Wapun alla. Keräyksen tuotot ohjataan HelsinkiMission työhön nuorten yksinäisyyttä vastaan.
Uusia opiskelija-asuntoja Otaniemeen. Hae nyt!
Haku Otakaari 15:n uusin opiskelija-asuntoihin on nyt käynnissä!Kohteeseen valmistuu 153 modernia asuntoa, jotka on suunniteltu vastaamaan nykyopiskelijoiden tarpeita aivan Aalto-yliopiston kampuksen ytimessä.
Lue lisää www.ayyasunnot.fi