Muutoksia syksyn tapahtumiin

Koronavirus aiheuttaa muutoksia syksyn tapahtumiin. Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan hallitus on päättänyt siirtää AYY10-vuosijuhlan ja vuosijuhlaviikon tapahtumat keväälle 2021 ja perua Aalto Afterpartyn ja Otasuunnistuksen. Alun perin syyskuussa järjestettäviksi suunniteltuihin tapahtumiin oli odotettavissa kuhunkin useita satoja osallistujia, vuosijuhliin jopa tuhat.
Kuvapankki_Kävelyllä_2

Päätökseen päädyttiin vallitsevan koronatilanteen ja tapahtumien kokoluokan vuoksi. Osallistujien ja tapahtumien tekijöiden turvallisuus on AYY:lle ensiarvoisen tärkeää. Vaikka tapahtumien turvallisuustoimenpiteet nähtiin riittäviksi, olisi sairastumisen riski silti olemassa. Turvallisuustoimet saattaisivat myös aiheuttaa sen, ettei tapahtumasta voisi nauttia tavalliseen tapaan. 

AYY10-vuosijuhlat järjestetään 15.5.2021. Vuosijuhliin jo tehdyt ilmoittautumiset pysyvät voimassa ilman erillisiä toimenpiteitä, mutta lipuista saa myös halutessaan rahat takaisin. Ilmoittautuminen avataan uudestaan vuoden 2021 alussa. Vuosijuhlaviikon tapahtumat järjestetään toukokuussa 2021.

Aalto Afterpartya ja Otasuunnistusta ei järjestetä fyysisinä tapahtumina. Massatapahtumat eivät ole tällä hetkellä Suomessa kiellettyjä, mutta AYY ei halua ottaa riskiä, että joku sairastuisi tapahtumassa.

Lisätiedot:
Christian Segercrantz, hallituksen jäsen, vastuualueina yhteisö, vapaaehtoiset, viestintä, digitalisaatio / [email protected] / +358 40 056 6668

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

Kirjoittaa
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Muutokset AYY:n vakuuskäytäntöihin 6.11.2024 alkaen

AYY päivittää vakuuskäytäntöjään 6.11.2024 alkaen. Muutosten myötä vakuusmaksua ei enää peritä automaattisesti kaikilta vuokralaisilta, kuten aikaisemmin, vaan se kohdistetaan tietyille ryhmille. Vakuus tulee maksaa asuntotarjouksen hyväksymisen yhteydessä.
Mante at Väre building in front of a M letter, not smiling
Ajankohtaista, Blogi Julkaistu:

Maksuttoman koulutuksen puolesta on taisteltava jatkuvasti

AYY:n hallituksen varapuheenjohtaja ja SYL-ehdokas Mantė Žygelytė kertoo ajatuksistaan maksuttoman koulutuksen päivänä.
Suzanne Innes-Stubbin kasvokuva, jossa hän hymyilee
Ajankohtaista Julkaistu:

Tempauksen suojelija on Suzanne Innes-Stubb

Tempauksen 2024 suojelija on tasavallan presidentin puoliso Suzanne Innes-Stubb! Tällaisen tervehdyksen hän lähettää kaikille meille tempaajille:
Making an application
Ajankohtaista Julkaistu:

Kerho- ja varastotilojen haku yhdistyksille aukeaa

AYY avaa haun neljään Otaniemessä sijaitsevaan varastotilaan ja yhteen kerhotilaan