Mielenterveysviikkoa vietetään opiskelijoiden mielenterveyskriisin varjossa

Tällä viikolla vietetään jälleen opiskelijoiden mielenterveysviikkoa, jonka tavoitteena on tuoda esiin hälyttävää mielenterveystilannetta sekä rakentaa mielenterveysystävällisempää opiskelukulttuuria korkeakouluyhteisöihin.
Wilma Branders, ei hymyile

Viikolle onkin tarvetta: Suomessa nuorten ja opiskelijoiden mielenterveyden resursseissa on jatkuvaa vajetta, sekä hoitoon ja terapiaan pääsyä joutuu odottamaan liian kauan. On välttämätöntä, että nuoria ja opiskelijoita koskevan mielenterveyskriisin ratkaiseminen nostetaan Suomessa keskiöön, ja hyvinvointiin tehdään merkittäviä panostuksia leikkausten sijaan.

Opiskelijoiden psyykkinen oireilu on kasvanut koko 2010-luvun ja on yleisempää kuin koko väestössä (THL & Kela 2021). Tekniikan akateemisten opiskelijatutkimuksen mukaan lähes puolet tekniikan opiskelijoista on usein tai jatkuvasti huolissaan omasta jaksamisestaan (TEK 2022), ja vastaavasti jopa 36 prosenttia kauppatieteen opiskelijoista on erittäin tyytymätön tai tyytymätön omaan psyykkiseen hyvinvointiinsa (Suomen Ekonomit 2023). Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksen mukaan noin 24 % kaikista korkeakouluopiskelijoista kokee olonsa yksinäiseksi. 

”Opiskelijoiden mielenterveyskriisi on koko Suomen tulevaisuutta koskeva ongelma. Nuorten ja opiskelijoiden mielenterveyden oireilun ja pahoinvoinnin kasvu on pysäytettävä. Opiskelijoiden hyvinvoinnin suunnan kääntäminen vaatii panostuksia leikkaamisen sijaan!” tuhahtaa AYY:n hallituksen jäsen Wilma Branders.

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

hymyileviä opiskelijoita
Ajankohtaista Julkaistu:

AYY:n jäsen – vastaa jäsenkyselyyn!

Haluamme kuulla, mikä ylioppilaskunnassa toimii, missä on kehitettävää ja miten voisimme palvella jäseniämme parhaalla mahdollisella tavalla. Auta meitä kehittymään ja toimimaan jatkossakin kohti maailman parasta opiskelijan elämää! Vastaajien kesken arvotaan iPad Air ja lippupaketteja Alvarin kesäjuhla -festivaalille. AYY:n jäsenkysely on auki 8.5. asti.
Kolme eri alan opiskelijaa kävelevät Otaniemen kadulla. Katua ympäröi useita vihreitä puita.
Ajankohtaista Julkaistu:

Hae SYLin toimikuntiin!

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan jäsenillä on nyt mahdollisuus hakea ehdokkaaksi Suomen ylioppilaskuntien liitto SYLin kehitysyhteistyön neuvottelukuntaan (KENKKU) sekä ilmastoverkostoon.
Fuksit tanssivat wapputanssia fuksikapteenien johdolla Hietalahdentorilla
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Nuoret aikuiset Suomen yksinäisimpiä – opiskelijat käynnistävät Wapun keräyksen

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) Fuksitoimikunta ja Kansainvälisyystoimikunta keräävät varoja nuorten yksinäisyyden vähentämiseksi Wapun alla. Keräyksen tuotot ohjataan HelsinkiMission työhön nuorten yksinäisyyttä vastaan.
Ok15
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Uusia opiskelija-asuntoja Otaniemeen. Hae nyt!

Haku Otakaari 15:n uusin opiskelija-asuntoihin on nyt käynnissä!

Kohteeseen valmistuu 153 modernia asuntoa, jotka on suunniteltu vastaamaan nykyopiskelijoiden tarpeita aivan Aalto-yliopiston kampuksen ytimessä.

Lue lisää www.ayyasunnot.fi