Kuntien on mahdollistettava koronapassi myös EU:n ulkopuolella rokotetuille

Sosiaali- ja terveysministeriö on ohjeistanut kuntia luomaan passin niille, jotka ovat saaneet hyväksytyt rokotukset EU:n ulkopuolella. Helsinki, Espoo ja Vantaa ovat kieltäytyneet noudattamasta ohjeistusta vedoten siihen, ettei tämä ole teknisesti mahdollista. Päätös asettaa rokotetut ihmiset keskenään epätasa-arvoiseen asemaan.
Rebecca Adrianzen
Hallituksen jäsen Rebecca Adrianzen

Koronapassin merkitys ihmisten arjessa kasvaa rajoitusten palatessa pääkaupunkiseudulle. Useilla suomalaisilla ja kansainvälisillä opiskelijoita ei ole mahdollisuutta passin hankkimiseen, vaikka he olisivat saaneet kaksi Euroopan lääkeviraston hyväksymää rokotusta. Syy tälle on yksinkertainen, rokotukset on hankittu EU:n ulkopuolisessa maassa. 

”Koronapassilla on tärkeä rooli opiskelijaelämässä. Uusien rajoituksien myötä niin vuosijuhlilla, sitseillä kuin bileissäkin on usein käytössä koronapassi. Opiskelijat järjestävät tapahtumia muuttuvassa tilanteessa vastuullisesti. Monet ovat myös odottaneet pitkään, että pääsevät taas viettämään aikaa opiskelijakavereittensa kanssa turvallisesti”, sanoo AYY:n hallituksen jäsen Rebecca Adrianzen.

Sosiaali- ja terveysministeriö on ohjeistanut kuntia luomaan passin niille, jotka ovat saaneet hyväksytyt rokotukset EU:n ulkopuolella. Helsinki, Espoo ja Vantaa ovat kieltäytyneet noudattamasta ohjeistusta vedoten siihen, ettei tämä ole teknisesti mahdollista. Päätös asettaa rokotetut ihmiset keskenään epätasa-arvoiseen asemaan. 

Espoon, Vantaan ja Helsingin on mahdollistettava koronapassi myös niille, jotka on rokotettu EU:n ulkopuolella. Tapahtumiin osallistumisen pitäisi olla mahdollista tasa-arvoisesti riippumatta siitä, onko saanut rokotuksen Suomessa, vaihto-opintojen aikana tai kotimaassa ennen opintojen alkamista. Rokotettujen yhdenvertainen kohtelu on tärkeä varmistaa erityisesti nyt kun koronapassin käytön laajentamista ollaan suunnittelemassa.

Lisätietoja:

Rebecca Adrianzen

Hallituksen jäsen: kansainvälisyys, järjestöt, neuvosto

+358 40 677 2033

Fon Krairiksh

Vaikuttamisen asiantuntija: kansainvälisyys

+358 40 187 6607

Lähteet:

 1: STM on antanut ohjauskirjeen koronatodistuksen myöntämisestä ulkomailla annetuista rokotteista: https://stm.fi/-/stm-on-antanut-ohjauskirjeen-koronatodistuksen-myontamisesta-ulkomailla-annetuista-rokotuksista

2: Pääkaupunkiseudun kunnat eivät myönnä EU-koronatodistuksia ulkomailla annetuista koronarokotuksista: https://www.hel.fi/uutiset/fi/sosiaali-ja-terveysvirasto/paakaupunkiseudun-kunnat-eivat-myonna-eu-koronatodistuksia-ulkomailla-annetuista-koronarokotuksista?pd=v

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

Kirjoittaa
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Muutokset AYY:n vakuuskäytäntöihin 6.11.2024 alkaen

AYY päivittää vakuuskäytäntöjään 6.11.2024 alkaen. Muutosten myötä vakuusmaksua ei enää peritä automaattisesti kaikilta vuokralaisilta, kuten aikaisemmin, vaan se kohdistetaan tietyille ryhmille. Vakuus tulee maksaa asuntotarjouksen hyväksymisen yhteydessä.
Mante at Väre building in front of a M letter, not smiling
Ajankohtaista, Blogi Julkaistu:

Maksuttoman koulutuksen puolesta on taisteltava jatkuvasti

AYY:n hallituksen varapuheenjohtaja ja SYL-ehdokas Mantė Žygelytė kertoo ajatuksistaan maksuttoman koulutuksen päivänä.
Suzanne Innes-Stubbin kasvokuva, jossa hän hymyilee
Ajankohtaista Julkaistu:

Tempauksen suojelija on Suzanne Innes-Stubb

Tempauksen 2024 suojelija on tasavallan presidentin puoliso Suzanne Innes-Stubb! Tällaisen tervehdyksen hän lähettää kaikille meille tempaajille:
Making an application
Ajankohtaista Julkaistu:

Kerho- ja varastotilojen haku yhdistyksille aukeaa

AYY avaa haun neljään Otaniemessä sijaitsevaan varastotilaan ja yhteen kerhotilaan