Hugo-gaala palkitsi Aalto-yhteisön pioneereja
Mikä on Hugo-gaala ja mistä idea sai alkunsa? ”Vuosijuhlilla palkitaan usein yksittäisiä henkilöitä. Nyt haluttiin antaa kiitosta ja palkita nimenomaan yhdistyksiä ja porukoita heidän huikeista saavutuksistaan ja siitä työstä, jota he yhteisön eteen tekevät.” kertoo Aavan yhteisövastaava Kaisa Talvitie Hugo-gaalan synnystä.
Aava keräsi syksyn aikana ehdotuksia niistä tahoista, jotka ansaitsisivat tulla palkituiksi. Ehdotuksia pystyi jättämään ennalta määriteltyihin kategorioihin, joita olivat uudet opiskelijat, liikunta ja hyvinvointi, kansainvälisten opiskelijoiden integraatio sekä poikkitieteellisyys. Näiden lisäksi oli mahdollista ehdottaa omaa kategoriaa.
Ehdotuksia tuli runsaasti. Palkittavien valinta oli vaikeaa, sillä hyviä ja hyvin perusteltuja hakemuksia tuli oli paljon. ”Tuntuu, että osuimme todellakin oikeaan hermoon. On yhdistyksiä, jotka tekevät upeaa työtä, mutta jotka eivät ole saaneet aikaisemmin tunnustusta uurastuksestaan. Tähän tarpeeseen pystyimme vastaamaan Hugo-gaalan palkinnoilla.” Kaisa sanoo.
Palkintoja jaettiin lopulta seitsemän. Yksi palkituista oli Radiodiodi, joka pokkasi Yhteisönrakentaja 2018 -palkinnon. ”Radiodiodi mahdollistaa yhteisön näkymisen ja kuulumisen ulospäin. He tekevät työtä, että muut näyttäisivät hyvältä ja että muut saisivat äänensä kuuluviin, mutta pysyttelevät itse kulisseissa.” perustelee Talvitie Radiodiodin palkintoa. Lista kaikista palkituista löytyy tämän jutun lopusta.
Hugo-gaalan järjesti Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan Aalto-yhteisöjaosto Aava. Gaalasta suunnitellaan vuotuista perinnettä.
Lisätietoja: Kaisa Talvitie, Yhteisöjaosto Aavan yhteisövastaava, kaisa.talvitie@ayy.fi
Hugo-gaalassa 7.12.2018 jaetut palkinnot:
Yhteisönrakentaja 2018: Radiodiodi
Kansainvälisyyden edelläkävijä 2018: Polyteknikkojen partioklubi Teepakki ry
Aalto-yhteisön sillanrakentaja 2018: Isännistö ja Emännistö 2018
Aalto-yhteisön kartalleviejä 2018: Aalto Beer Pong ry
Fuksikasvatuksen uranuurtaja 2018: Nuoret Designerit ry
Opiskelijahyvinvoinnin tiennäyttäjä 2018: Teekkariratsastajat ry
Poikkitieteellinen pioneeri 2018: Otanko ry
Read more news
AYY:n jäsen – vastaa jäsenkyselyyn!
Haluamme kuulla, mikä ylioppilaskunnassa toimii, missä on kehitettävää ja miten voisimme palvella jäseniämme parhaalla mahdollisella tavalla. Auta meitä kehittymään ja toimimaan jatkossakin kohti maailman parasta opiskelijan elämää! Vastaajien kesken arvotaan iPad Air ja lippupaketteja Alvarin kesäjuhla -festivaalille. AYY:n jäsenkysely on auki 8.5. asti.
Hae SYLin toimikuntiin!
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan jäsenillä on nyt mahdollisuus hakea ehdokkaaksi Suomen ylioppilaskuntien liitto SYLin kehitysyhteistyön neuvottelukuntaan (KENKKU) sekä ilmastoverkostoon.
Nuoret aikuiset Suomen yksinäisimpiä – opiskelijat käynnistävät Wapun keräyksen
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) Fuksitoimikunta ja Kansainvälisyystoimikunta keräävät varoja nuorten yksinäisyyden vähentämiseksi Wapun alla. Keräyksen tuotot ohjataan HelsinkiMission työhön nuorten yksinäisyyttä vastaan.
Uusia opiskelija-asuntoja Otaniemeen. Hae nyt!
Haku Otakaari 15:n uusin opiskelija-asuntoihin on nyt käynnissä!Kohteeseen valmistuu 153 modernia asuntoa, jotka on suunniteltu vastaamaan nykyopiskelijoiden tarpeita aivan Aalto-yliopiston kampuksen ytimessä.
Lue lisää www.ayyasunnot.fi