Avustukset yhdistyksille

Toiminta-avustus
AYY:n toiminta-avustus on tarkoitettu yhdistyksen jatkuvan toiminnan tukemiseen. Toiminta-avustusta voivat hakea kaikki AYY:n yhdistysrekisteriin kuuluvat yhdistykset, joilla on avoin jäsenotto ja joiden äänivaltaisista jäsenistä vähintään 60 prosenttia, kuitenkin vähintään kymmenen, on AYY:n jäseniä.
Toiminta-avustushakemukset pisteytetään toiminta-avustusten pisteytysmallia käyttäen. Vuonna 2023 toiminta-avustusten hakuaika oli 10.5. - 24.5.2023. Avustuksia jaettiin yhteensä (poislukien yhteistyöyhdistykset) noin 40 000 €.
Toiminta-avustushakemus koostuu täytettävästä hakulomakkeesta ja mukaan vaadituista liitteistä. Liitteiksi tarvitaan edellisen toimintavuoden dokumentit (tilinpäätös, toimintakertomus), kuluvan vuoden toimintaa ohjaavat dokumentit (toimintasuunnitelma, budjetti, luettelo toimihenkilöistä) ja voimassa olevat säännöt. Lisäksi yhdistyksellä on oltava tunnukset AYY:n yhdistysjärjestelmään ja päivitetty yhdistysprofiili AYY:n nettisivuilla.
Lisätietoa voi kysyä AYY:n järjestösektorilta.
Aiempien vuosien avustussummat löytyvät täältä
Toiminta-avustuksia myönnettiin kahdesta eri budjetista erityisasemayhdistyksille.
Toiminta-avustuksia myönnettiin kahdesta eri budjetista erityisasemayhdistyksille, yhteensä 19 000 euroa ja muille yhdistyksille yhteensä 47 000.
Toiminta-avustuksia myönnettiin kahdesta eri budjetista erityisasemayhdistyksille (merkitty *) yhteensä 19 000 euroa ja muille yhdistyksille yhteensä 50 000.
Toiminta-avustuksia myönnettiin kahdesta eri budjetista erityisasemayhdistyksille (merkitty *) yhteensä 18 500 euroa ja muille yhdistyksille yhteensä 50 000.
Toiminta-avustuksia myönnettiin kahdesta eri budjetista erityisasemayhdistyksille yhteensä 18 500 euroa ja muille yhdistyksille yhteensä 50 000.
Toiminta-avustuksia myönnettiin kahdesta eri budjetista erityisasemayhdistyksille yhteensä 18 500 euroa ja muille yhdistyksille yhteensä 50 000.
Toiminta-avustuksia myönnettiin kahdesta eri budjetista erityisasemayhdistyksille yhteensä 18 000 euroa ja muille yhdistyksille yhteensä 49500.
Avustuksia myönnettiin 18 000 euroa erityisasemayhdistyksille ja 49 689 muille yhdistyksille.
Avustuksia jaettiin tänä vuonna erityisasemayhdistyksille 17 150 euroa, muille yhdistyksille 41 975 euroa ja korotettuja avustuksia 2 600 euroa.
Vuonna 2013 AYY jakoi toiminta-avustuksia seuraavan listan mukaisesti:
Vuonna 2012 AYY jakoi toiminta-avustuksia seuraavan listan mukaisesti. (toiminta-avustus + korotettu toiminta-avustus)
Starttiraha
AYY voi myöntää starttirahaa uusille yhdistyksille rekisteröinnin kulujen kattamiseksi seuraavin ehdoin:
- Yhdistyksen tulee hakea AYY:n yhdistysrekisterin ensimmäiseen luetteloon.
- Yhdistyksen perustamisesta saa olla korkeintaan vuosi sen jättäessä hakemuksensa liittämisestä AYY:n yhdistysrekisteriin.
- Yhdistyksen on oltava rekisteröity tai rekisteröinnin on oltava käynnissä Patentti- ja rekisterihallitukssa (PRH).
Starttirahan määrä on 185 euroa, ja se on tarkoitettu PRH:n perustamisilmoituksen käsittelymaksun kattamiseen ja yhdistyksen toiminnan käynnistämiseen.
Avustusta voi hakea joko AYY:n yhdistysrekisteriin hakemisen yhteydessä tai myöhemmin ehtojen edelleen täyttyessä. Tällöin avustusta haetaan ottamalla yhteyttä AYY:n järjestösektoriin.