AYY:lla iso joukko uusia työntekijöitä

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnassa on tehty loppukevään ja kesä aikana useita rekrytointeja ja osan työntekijöistä työnkuvaan on tullut muutoksia. Tästä jutusta voit lukea kootusti, keitä kaikkia AYY:n työntekijöiden joukkoon on kesän aikana liittynyt.
Kuvapankki_Iloisia_Opiskelijoita_8

IT-TIIMI

Uutena IT-tukihenkilönä (siviilipalvelusmies) on heinäkuussa aloittanut Ilari Kuoppala. Kesäkuussa tiimiä saapui täydentämään myös Joonas Palosuo.

KIINTEISTÖTIIMI

Kiinteistöyksikön päällikkönä on aloittanut 1.8. Heikki Niemi.

PALVELUTIIMI

Minna Silvennoinen täydentää palvelutiimiä palveluassistentin roolissa. Hän toimii opiskelijapalvelutiskillä ja opiskelijapalveluiden taustatehtävissä tammikuun loppuun saakka.

Hätämajoituskoordinaattorin tehtävässä on aloittanut Joel Arantola. Joel toimii tehtävässä lokakuun alkupäiville.

Kiiretyöntekijänä palvelutiimissä 19.8.-6.9. toimii Anni Niemelä. Hän vastaa mm. oppimiskeskuksen tarranjakopisteestä.

YHTEISÖTIIMI

Yhteisötiimissäaloittaa elokuussa kaksi uutta tuottajaa, Eeva Ylimäki ja Samu Nurmi. Määräaikaisen opintovapaan sijaisuuden aikavälillä 7.8.2019-30.9.2021 tekee Eeva. Hänen työpöydälleen asettuu mm. Teekkarijaoston tapahtumien tuottaminen. Samu jatkaa puolipäiväistä työtään TTER:n ja PTK:n kanssa TTER:n asiamies -nimikkeellä ja lopulla työajallaan hän tulee vastaamaan mm. Kampusjaoston tapahtumatuotannosta. Muiden tapahtumien, yhteisörakenneprojektin ja yleisten koordinointivastuiden osalta tehtävät tullaan jakamaan myöhemmin koko tuottajatiimin kesken.

Järjestöasiantuntijaksi on valittu Tuulia Telin. Hän tulee työskentelemään opintovapaan sijaisena helmikuun 2020 loppuun saakka. Uudistuneessa työnkuvassa järjestöasiantuntija saa vastuulleen myös uusien opiskelijoiden vastaanottoon ja ylioppilaskunnan alumnitoimintaan liittyvät tehtävät.

VIESTINNÄN JA VAIKUTTAMISEN TIIMI

Essi Puustinen siirtyy asumis- ja kiinteistöasioihin keskittyneeksi viestintäasiantuntijaksi järjestö- ja viestintäasiantuntijan tehtävästä.  

Eikä tässä vielä kaikki. Toukokuussa AYY:n palveluksessa ovat aloittaneet toiminnanjohtaja Elina Nieminen sekä talousjohtaja Monika Kivimäki.

Lämpimästi tervetuloa uusille ja uusvanhoille mukaan tekemään maailman parasta opiskelijan elämää. Haluatko tietää lisää henkilöiden työnkuvista ja tunnelmista? Lue pidemmät esittelyjutut uusista työntekijöistä AYY:n nettisivuilta elo-syyskuun aikana.

Lisätietoja: Toiminnanjohtaja Elina Nieminen, 050 5209 415 tai [email protected]

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

Kirjoittaa
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Muutokset AYY:n vakuuskäytäntöihin 6.11.2024 alkaen

AYY päivittää vakuuskäytäntöjään 6.11.2024 alkaen. Muutosten myötä vakuusmaksua ei enää peritä automaattisesti kaikilta vuokralaisilta, kuten aikaisemmin, vaan se kohdistetaan tietyille ryhmille. Vakuus tulee maksaa asuntotarjouksen hyväksymisen yhteydessä.
Mante at Väre building in front of a M letter, not smiling
Ajankohtaista, Blogi Julkaistu:

Maksuttoman koulutuksen puolesta on taisteltava jatkuvasti

AYY:n hallituksen varapuheenjohtaja ja SYL-ehdokas Mantė Žygelytė kertoo ajatuksistaan maksuttoman koulutuksen päivänä.
Suzanne Innes-Stubbin kasvokuva, jossa hän hymyilee
Ajankohtaista Julkaistu:

Tempauksen suojelija on Suzanne Innes-Stubb

Tempauksen 2024 suojelija on tasavallan presidentin puoliso Suzanne Innes-Stubb! Tällaisen tervehdyksen hän lähettää kaikille meille tempaajille:
Making an application
Ajankohtaista Julkaistu:

Kerho- ja varastotilojen haku yhdistyksille aukeaa

AYY avaa haun neljään Otaniemessä sijaitsevaan varastotilaan ja yhteen kerhotilaan