AYY valitsi vuoden 2021 edustajiston puheenjohtajan ja hallituksen muodostajan

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto valitsi torstaina 5.11.2020 pidetyssä kokouksessaan vuoden 2021 edustajiston puheenjohtajan ja hallituksen muodostajan. Edustajiston puheenjohtajana toimii ensi vuonna Joonas Nurmi ja hallituksen muodostajana Milja Leinonen.
Kuvassa Milja Leinonen ja Joonas Nurmi

Vuoden 2021 edustajiston puheenjohtajaksi valittu Joonas Nurmi on kuudennen vuoden systeemitieteiden opiskelija ja toisen vuoden taloustieteen opiskelija. Hän on tuttu kasvo edustajistosta, jossa hän on tänä vuonna toiminut varapuheenjohtajana ja strategiatoimikunnan jäsenenä. Aikaisemmin Nurmi on vaikuttanut myös GAYY:n puheenjohtajana, Yhteisöjaosto Aavassa, Liikuntatoimikunnassa ja Fyysikkokillan hallituksessa.

”Olen aivan käsittämättömän innoissani. Odotan innolla ensi vuotta ja sitä, että pääsen jatkamaan edustajistotoiminnan kehittämistä”, Nurmi kommentoi.

Vuoden 2021 hallituksen muodostajaksi valittu Milja Leinonen on aloittanut bioinformaatioteknologian opinnot vuonna 2014 ja tehnyt edellisen kuuden vuoden aikana aktiiviuran Aalto-yhteisössä Inkubion, järjestökentän ja ylioppilaskunnan parissa. Tänä vuonna hän on vaikuttanut AYY:n hallituksen varapuheenjohtajana. Muita Leinosen hallitusvuoden vastuualueita ovat olleet koulutuspolitiikka ja opiskelijamedia.

”Iso kiitos edustajistolle luottamuksesta. Poikkeusaikojen jatkuessa AYY:n rooli on yhä tärkeämpi ja kiitän kaikkia aaltolaisia tämän vuoden ponnisteluista yhteisöllisyyden ja opiskelijoiden hyvinvoinnin eteen! On ilo päästä edistämään maailman parasta opiskelijan elämää yhdessä jatkossakin”, Leinonen iloitsee.

Hallituksen muodostaja tekee esityksen AYY:n vuoden 2021 hallituksesta edustajistolle, joka valitsee uuden hallituksen kokouksessaan 26.11.2020. Haku hallituksen jäseneksi on auki 14.11. klo 23.59 asti ja haku edustajiston varapuheenjohtajaksi on auki vielä 26.11. saakka. Hallitusehdokkaiden paneeli järjestetään 17.11. Lue lisää AYY:n vapaaehtoisrekrytoinneista vuodelle 2021 täältä.

Lisätietoja:
Elina Nieminen, AYY:n toiminnanjohtaja, [email protected]

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY on noin 14 000 Aalto-yliopiston opiskelijan palvelu- ja etujärjestö. AYY toimii jäsentensä edunvalvojana erityisesti koulutuspoliittisissa ja opintososiaalisissa asioissa. Edustajisto on AYY:n ylin päättävä elin, joka valitsee muun muassa ylioppilaskunnan hallituksen ja päättää budjetista.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

Kirjoittaa
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Muutokset AYY:n vakuuskäytäntöihin 6.11.2024 alkaen

AYY päivittää vakuuskäytäntöjään 6.11.2024 alkaen. Muutosten myötä vakuusmaksua ei enää peritä automaattisesti kaikilta vuokralaisilta, kuten aikaisemmin, vaan se kohdistetaan tietyille ryhmille. Vakuus tulee maksaa asuntotarjouksen hyväksymisen yhteydessä.
Mante at Väre building in front of a M letter, not smiling
Ajankohtaista, Blogi Julkaistu:

Maksuttoman koulutuksen puolesta on taisteltava jatkuvasti

AYY:n hallituksen varapuheenjohtaja ja SYL-ehdokas Mantė Žygelytė kertoo ajatuksistaan maksuttoman koulutuksen päivänä.
Suzanne Innes-Stubbin kasvokuva, jossa hän hymyilee
Ajankohtaista Julkaistu:

Tempauksen suojelija on Suzanne Innes-Stubb

Tempauksen 2024 suojelija on tasavallan presidentin puoliso Suzanne Innes-Stubb! Tällaisen tervehdyksen hän lähettää kaikille meille tempaajille:
Making an application
Ajankohtaista Julkaistu:

Kerho- ja varastotilojen haku yhdistyksille aukeaa

AYY avaa haun neljään Otaniemessä sijaitsevaan varastotilaan ja yhteen kerhotilaan