AYY täydensi taidekokoelmaansa – teokset esille Opiskelijakulttuurimuseoon

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta on tehnyt vuosittaisia taidehankintoja. Taidekokoelma täydentyi vuonna 2020 Gaurika Singhalin sekä I. K. Rovanton digitaalisilla teoksilla ja vuonna 2021 Tatu Rouvisen, Sandra Pramin sekä Amir Tahvosen keramiikkateoksilla. Jatkossa taidekokoelma on osa AYY:n ylläpitämän Opiskelijakulttuurimuseon pysyvää näyttelyä.
Kuvassa taidehankinnat vuodelta 2021

AYY:n taidekokoelmaa täydennettiin vuosina 2020–2021 yhteensä seitsemällä hankinnalla.

Vuonna 2020 AYY:n taidekokoelmaa kartutettiin koronavuoteen sopivasti digitaalisella taiteella. Taiteellisen toiminnan jaosto TaiTo avasi kaikille Aallon opiskelijoille avoimen teoshaun, johon osallistui yhteensä 13 teosta. Tuomariston jäseninä toimivat jaoston jäsenet Ayano Honda, Santtu Lauronen, Meri-Tuuli Moilanen ja Antti Regelin sekä mediataiteilija Kasperi Mäki-Reinikka, jotka valitsivat taidekokoelmaan teokset Perfect Produce (Gaurika Singhali 2020), Rice and Roll (Gaurika Singhali 2020), sininen talo 2 / blue house 2 (I. K. Rovanto 2020) ja punainen kuu 51 / red moon 51 (I. K. Rovanto 2020).

Vuoden 2021 marraskuussa avautui mahdollisuus ostaa taidetta kampukselta, kun TOKYOn joulumyyjäiset järjestettiin ensi kertaa Väreessä Otaniemessä. Taidehankintojen teemaksi valikoitui keramiikka ja toisiinsa sidoksissa oleva luonto- ja värimaailma. Taiteellisen toiminnan tiimi valitsi TOKYOn joulumyyjäisistä useampien kymmenien teosten joukosta taidekokoelmaan kolme teosta: Tulen kala (Tatu Rouvinen 2021), Hemmo (Sandra Prami 2021) ja Sieni (Amir Tahvonen 2021).

Teoksia pääsee ihastelemaan AYY:n ylläpitämässä Opiskelijakulttuurimuseossa, sillä ylioppilaskunnan taidekokoelma sisältyy jatkossa museon pysyvään näyttelyyn. Opiskelijakulttuurimuseo on koronarajoitusten päätyttyä jälleen auki tavalliseen tapaan eli parillisina viikkoina ma klo 18–20 ja su klo 14–16 osoitteessa Jämeräntaival 3A.

Ylioppilaskunta tekee taidehankintoja vuosittain. Seuraavan kerran taidehankinnat ovat ajankohtaisia syksyllä 2022.

Lisätietoja:

Anna Merikari, taidetoiminnan asiantuntija, Aalto-yliopiston ylioppilaskunta

puh. +358 50 520 9439

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY on noin 15 000 Aalto-yliopiston tekniikan, kauppatieteen ja taiteen opiskelijan palvelu- ja etujärjestö. AYY toimii jäsentensä edunvalvojana erityisesti koulutuspoliittisissa ja opintososiaalisissa asioissa.

Opiskelijakulttuurimuseo on vapaaehtoisjoukon ja museotyöntekijöiden yhteisvoimin pyörittämä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan ja sen edeltäjien opiskelijakulttuurien historiaa ja nykypäivää esittelevä museo Espoon Otaniemessä osoitteessa Jämeräntaival 3 A. Avoinna parillisina viikkoina ma klo 18–20 ja su klo 14–16. Maksuton sisäänpääsy. Tila ei ole esteetön.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

Facelift_1
Ajankohtaista Julkaistu:

Otakaari 18 B- & C-rappujen asuntojen viihtyvyyskorjaukset on saatu valmiiksi

Otakaari 18 B- ja C-rappujen asuntojen facelift, eli viihtyvyyskorjaukset on saatu päätökseen. Projekti eteni aikataulussa, ja kiinteistönomistajan näkökulmasta erittäin onnistuneesti. Viihtyvyyskorjaukset sijoittuivat aikavälille 11/2023–3/2024. 
Hymyileviä nuoria
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Hae SYLin toimikuntiin

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan jäsenillä on nyt mahdollisuus hakea ehdokkaaksi Suomen ylioppilaskuntien liitto SYLin kehitysyhteistyön neuvottelukuntaan (KENKKU) sekä ilmastoverkostoon. Toimikunnissa pääset oppimaan ja tekemään valtakunnallista vaikuttamistyötä kehitysyhteistyön ja ilmastopolitiikan saralla.
Sunny rooftop terrace
Ajankohtaista Julkaistu:

Tilojen ennakkovarauskierrokset syksylle 2024

AYY:n piirissä olevilla yhdistyksillä on ennakkovarausoikeus kertavuokrattaviin sauna-, juhla- ja kokoustiloihin. Tällä varauskierroksella voi varata tiloja aikavälille ma 5.8.2024 – su 5.1.2025.
Kannanotto / ställningstagande / statement
Ajankohtaista, Kannanotot ja lausunnot Julkaistu:

Lisäajan hakemiseen lisättävä maksu on jälleen yksi potku opiskelijoiden päähän

Orpon hallitus esittää 50 euron maksua yliopisto-opiskelijoille, jotka hakevat lisäaikaa opintojensa loppuun saattamiseksi. Hallituksen tavoitteena on nostaa suomalaisten koulutustasoa, mutta samaan aikaan lisätään esteitä opiskelijoiden valmistumiselle. Yhdessä toimeentulon heikennysten kanssa, lisäajan hakemiseen lisättävä maksu toistaa samaa vanhaa viestiä opiskelijoille: sinä olet vain kuluerä yhteiskunnalle.