AYY: Opiskelijoita tiedotettava paremmin kampustilan muutoksista

Aaltolaiset opiskelijat havahtuivat muutama viikko sitten ARTS-opiskelijoiden rakentaman terassin poistamiseen Kandidaattikeskuksen kupeesta. AYY jakaa opiskelijoiden huolen siitä, että opiskelijoita ei informoitu asiasta tarpeeksi laajasti eikä ajoissa.
Kuvassa Samuli Vehkomäki

ARTS-opiskelijoiden rakentamalla terassilla oli vahva käytännöllinen ja symbolinen arvo erityisesti taiteiden opiskelijoille. Terassi tuli käyttöön samana vuonna, kun taiteiden opiskelijat muuttivat Otaniemen kampukselle, ja se on ollut opiskelijoille todella tärkeä paikka viettää aikaa.  

AYY harmittelee sitä, miten vähän terassin poistoaikeista informoitiin opiskelijoita etukäteen. Terassin puuttumisen aiheuttamaa harmitusta lisääkin monen opiskelijan mielessä se, että poisto tuli yllätyksenä.  

”Kampustilaa tulee kehittää yhdessä opiskelijoiden ja käyttäjien kanssa. Muutoksista kampustilaan tulee myös tiedottaa tilan käyttäjiä. AYY tekee jo tämän eteen yhteistyötä Aalto-yliopistokiinteistöt ACRE:n kanssa. Jatkossa opiskelijoita on tiedotettava näin merkittävistä muutoksista hyvissä ajoin kuitenkin myös ajankohtaisuus huomioiden”, sanoo AYY:n hallituksen jäsen Samuli Vehkomäki.  

AYY työskentelee sen eteen, että terassille löydetään kampukselta uusi paikka, jotta sen arvoa Aalto-yhteisössä ei menetetä. Kampuskehitys täytyy nostaa entistä enemmän koko Aalto-yhteisön asiaksi ja kampuksen muutoksiin liittyvää viestintää tulee parantaa entisestään.  

Lisätiedot: 

Samuli Vehkomäki 

Hallituksen jäsen: kiinteistöt, asuminen, kampus, kestävä kehitys 

Puh. +358 40 026 5544 

Laura Luoto 

Vaikuttamisen ja viestinnän päällikkö 

Puh. +358 40 575 9092 

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

Facelift_1
Ajankohtaista Julkaistu:

Otakaari 18 B- & C-rappujen asuntojen viihtyvyyskorjaukset on saatu valmiiksi

Otakaari 18 B- ja C-rappujen asuntojen facelift, eli viihtyvyyskorjaukset on saatu päätökseen. Projekti eteni aikataulussa, ja kiinteistönomistajan näkökulmasta erittäin onnistuneesti. Viihtyvyyskorjaukset sijoittuivat aikavälille 11/2023–3/2024. 
Hymyileviä nuoria
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Hae SYLin toimikuntiin

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan jäsenillä on nyt mahdollisuus hakea ehdokkaaksi Suomen ylioppilaskuntien liitto SYLin kehitysyhteistyön neuvottelukuntaan (KENKKU) sekä ilmastoverkostoon. Toimikunnissa pääset oppimaan ja tekemään valtakunnallista vaikuttamistyötä kehitysyhteistyön ja ilmastopolitiikan saralla.
Sunny rooftop terrace
Ajankohtaista Julkaistu:

Tilojen ennakkovarauskierrokset syksylle 2024

AYY:n piirissä olevilla yhdistyksillä on ennakkovarausoikeus kertavuokrattaviin sauna-, juhla- ja kokoustiloihin. Tällä varauskierroksella voi varata tiloja aikavälille ma 5.8.2024 – su 5.1.2025.
Kannanotto / ställningstagande / statement
Ajankohtaista, Kannanotot ja lausunnot Julkaistu:

Lisäajan hakemiseen lisättävä maksu on jälleen yksi potku opiskelijoiden päähän

Orpon hallitus esittää 50 euron maksua yliopisto-opiskelijoille, jotka hakevat lisäaikaa opintojensa loppuun saattamiseksi. Hallituksen tavoitteena on nostaa suomalaisten koulutustasoa, mutta samaan aikaan lisätään esteitä opiskelijoiden valmistumiselle. Yhdessä toimeentulon heikennysten kanssa, lisäajan hakemiseen lisättävä maksu toistaa samaa vanhaa viestiä opiskelijoille: sinä olet vain kuluerä yhteiskunnalle.