AYY esittää Tomas Kurenniemeä Opiskelijoiden liikuntaliitto OLL:n varapuheenjohtajaksi

AYY esittää Tomas Kurenniemeä Opiskelijoiden liikuntaliitto OLL:n varapuheenjohtajaksi vuodelle 2024.

Kurenniemi opiskelee Aalto-yliopistossa taloustiedettä ja energia- ja ympäristötekniikkaa. Tänä vuonna hän on toiminut ylioppilaskunnan edustajistossa toisena varapuheenjohtajana ja vuonna 2022 ylioppilaskunnan hallituksessa kiinteistöistä, digitalisaatiosta ja opiskelijakeskuksesta vastaavana jäsenenä.

”AYY on vaikuttanut aktiivisesti kampuksen kehittämisessä liikkumista edistävään suuntaan. Myös OLL:n pitäisi osallistua reippaammin korkeakoulukampusten liikkuvuuden kehittämiseen, jotta opiskelijat jaksaisivat paremmin”, Kurenniemi kommentoi innostuneena.

Kurenniemi haluaisi korostaa arki- ja hyötyliikunnan merkitystä opiskelijan elämässä: ”Korkeakouluopiskelijan arki on usein täynnä luentoja, tenttejä, töitä ja sosiaalista elämää. Tässä kiireisessä ympäristössä voi olla helppo unohtaa fyysisen aktiivisuuden tärkeys, mutta se on olennainen osa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Arki- ja hyötyliikunta auttaa opiskelijaa jaksamaan päivittäistä puurtamista.”

OLL valitsee hallituksen vuodelle 2024 liittokokouksessaan Tampereella 8.-9.11.2023. OLL on edunvalvonta- ja palvelujärjestö, joka edustaa kaikkia Suomen korkeakouluopiskelijoita sekä kansallisella että kansainvälisillä kentillä. OLL:n tavoitteena on, että opiskelijat liikkuvat terveytensä kannalta riittävästi ja korkeakoululiikuntapalvelut ovat riittävällä tasolla.

”On suuri kunniani lähteä taistelemaan aidosti korkeakouluopiskelijalähtöisen liikuntaedunvalvonnan puolesta rakkaan ylioppilaskuntani mandaatilla”, Kurenniemi avaa tunnelmaansa nimityksestä.

Lisätietoja:
Tomas Kurenniemi, tomas.kurenniemi@ayy.fi
Ida Parkkinen, hallituksen puheenjohtaja, ida.parkkinen@ayy.fi
A man sitting on the sofa wearing a black suit and smiling for the camera.
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

Fuksit tanssivat wapputanssia fuksikapteenien johdolla Hietalahdentorilla
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Nuoret aikuiset Suomen yksinäisimpiä – opiskelijat käynnistävät Wapun keräyksen

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) Fuksitoimikunta ja Kansainvälisyystoimikunta keräävät varoja nuorten yksinäisyyden vähentämiseksi Wapun alla. Keräyksen tuotot ohjataan HelsinkiMission työhön nuorten yksinäisyyttä vastaan.
Ok15
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Uusia opiskelija-asuntoja Otaniemeen. Hae nyt!

Haku Otakaari 15:n uusin opiskelija-asuntoihin on nyt käynnissä!

Kohteeseen valmistuu 153 modernia asuntoa, jotka on suunniteltu vastaamaan nykyopiskelijoiden tarpeita aivan Aalto-yliopiston kampuksen ytimessä.

Lue lisää www.ayyasunnot.fi
Team Manta 2023 Havis Amandan suihkulähteen edessä pitelemässä Mantan lakkia kädessä
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Haku Team Mantaan 2027 on auki

Näetkö itsesi lakittamassa Havis Amandan patsasta ensi vuonna lähes satatuhatpäisen yleisöjoukon hurratessa Esplanadilla ja Kauppatorilla? Tilaisuutesi on koittanut, sillä haku Team Mantaan 2027 on auki 23.3.-10.4.2026.
OK15 harjannostajaiset
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Otakaari 15 -opiskelija-asuntohankkeen harjannostajaisia juhlistettiin Otaniemessä

Otaniemen Teekkarikylässä vietettiin torstaina 5.3.2026 Otakaari 15 -kohteen harjannostajaisia. Torviorkesteri Retuperän WBK:n säestyksellä vieraat saapuivat kohteen varastotilassa järjestettyyn juhlatilaisuuteen, jossa nautittiin perinteiseen tapaan hernekeitosta ja kuultiin kiitospuheita.