Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan hallitus vuodelle 2024 on valittu
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsenet vuonna 2024 ovat:
Fanni Mattsson, ENG, puheenjohtaja
Mantė Žygelytė, ARTS
Tessa Lehmussaari, ARTS
Olli Tunkelo, CHEM
Saku Turkulainen, CHEM
Veeti Kahilainen, ELEC
Joona Lipponen, ENG
Leevi Koistinen, ENG
Wilma Branders, ENG
Calle Schauman, SCI
Kalenterivuodeksi valittava hallitus käyttää ylioppilaskunnan hallinto- ja toimeenpanovaltaa. Hallituksen jäsenten vastuualueet päätetään virallisesti hallituksen ensimmäisessä kokouksessa alkuvuodesta 2024.
”Vastavalitulla hallituksella on loistavat lähtökohdat vahvistaa Aalto-yhteisöä, mistä olen todella innoissani! Lisäksi uskon, että tällä porukalla saamme tuotua hallitusta lähemmäksi jäsenistöä sekä selkiytettyä muun muassa AYY:n päätöksentekoa ja siitä viestimistä. Mahtavaa päästä työskentelemään hyvän tiimin kanssa ensi vuonna Aallon opiskelijoiden hyväksi”, iloitsee hallituksen muodostaja ja ensi vuoden puheenjohtaja Fanni Mattsson.
Edustajisto valitsi kokouksessaan 2/2024 tiistaina 5.12. myös edustajiston varapuheenjohtajat. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Perttu Antikainen ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Toni Niemi. Edellisessä kokouksessa edustajiston puheenjohtajaksi valittiin Sakari Ropponen ja hallituksen muodostajaksi Fanni Mattsson. Lue aikaisempi tiedote täältä.
Lisätiedot:
Fanni Mattsson, AYY:n hallituksen muodostaja ja vuoden 2024 hallituksen puheenjohtaja
Hallitus hoitaa ylioppilaskunnan juoksevia asioita sekä vastaa toimintasuunnitelman toteuttamisesta. Hallitus edustaa ylioppilaskuntaa ulospäin, valvoo ylioppilaskunnan hallintoa sekä käyttää yleistä toimeenpanovaltaa sääntöjen ja edustajiston päätösten asettamissa rajoissa. Haku hallitukseen ja hallituksen puheenjohtajaksi tapahtuu joka vuosi loka-marraskuussa.
Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY on noin 17 000 Aalto-yliopiston tekniikan, kauppatieteen ja taiteen opiskelijan palvelu- ja etujärjestö. AYY toimii jäsentensä edunvalvojana erityisesti koulutuspoliittisissa ja opintososiaalisissa asioissa.
Read more news
AYY:n jäsen – vastaa jäsenkyselyyn!
Haluamme kuulla, mikä ylioppilaskunnassa toimii, missä on kehitettävää ja miten voisimme palvella jäseniämme parhaalla mahdollisella tavalla. Auta meitä kehittymään ja toimimaan jatkossakin kohti maailman parasta opiskelijan elämää! Vastaajien kesken arvotaan iPad Air ja lippupaketteja Alvarin kesäjuhla -festivaalille. AYY:n jäsenkysely on auki 8.5. asti.
Hae SYLin toimikuntiin!
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan jäsenillä on nyt mahdollisuus hakea ehdokkaaksi Suomen ylioppilaskuntien liitto SYLin kehitysyhteistyön neuvottelukuntaan (KENKKU) sekä ilmastoverkostoon.
Nuoret aikuiset Suomen yksinäisimpiä – opiskelijat käynnistävät Wapun keräyksen
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) Fuksitoimikunta ja Kansainvälisyystoimikunta keräävät varoja nuorten yksinäisyyden vähentämiseksi Wapun alla. Keräyksen tuotot ohjataan HelsinkiMission työhön nuorten yksinäisyyttä vastaan.
Uusia opiskelija-asuntoja Otaniemeen. Hae nyt!
Haku Otakaari 15:n uusin opiskelija-asuntoihin on nyt käynnissä!Kohteeseen valmistuu 153 modernia asuntoa, jotka on suunniteltu vastaamaan nykyopiskelijoiden tarpeita aivan Aalto-yliopiston kampuksen ytimessä.
Lue lisää www.ayyasunnot.fi