Uusia vahvistuksia vaikuttamisen tiimiin – Rico Martikainen ja Totti Korpua töihin AYY:lle
Vaikuttamisen ja viestinnän päällikkönä aloittanut Rico Martikainen (kuvassa oikealla) on vaikuttanut aikaisemminkin opiskelijaliikkeessä Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry:n varapuheenjohtajana ja Haaga-Helian opiskelijakunta Helgan edunvalvonnan ja vaikuttamisen asiantuntijana. Koulutukseltaan hän on yhteisöpedagogi (AMK) ja pian myös muutosjohtamisen tradenomi (ylempi AMK).
”Haluan olla rakentamassa entistä strategisempaa edunvalvontaa ja viestintää, ja vahvistaa, että AYY:n ääni kuuluu jatkossakin vaikuttavasti niin yliopistoyhteisössä kuin laajemminkin. Odotan erityisen paljon eduskuntavaaleihin liittyvää vaalityöskentelyä”, Martikainen kertoo.
Koulutuspolitiikasta vastaavana vaikuttamisen asiantuntijana aloittanut Totti Korpua (kuvassa vasemmalla) kuvailee itseään ”perinteiseksi ylioppilaskunnan koulutuspoliittisen siiven kasvatiksi”. Hän on tuttu kasvo AYY:n hallituksesta 2023, josta hän jatkoi Suomen ylioppilaskuntien liitto – SYLin hallitukseen. Korpua on valmistunut Aalto-yliopistosta taiteen maisteriksi ja toiminut aikaisemmin myös Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun ylioppilaat TOKYOn hallituksen puheenjohtajana ja ainejärjestö Kooman hallituksen puheenjohtajana.
”Haluan olla mahdollistamassa sitä, että kaikki aaltolaiset voi opiskella rauhassa, kehittyä yksilöinä sekä osallistua erilaisiin yhteisöihin ja vaikuttaa laajemmin yhteiskunnassa heille itselle mielekkäillä tavoilla”, Korpua toivoo.
Molemmat kertovat työn alkaneen vauhdikkaasti. Niin Martikainen kuin Korpua kokevat AYY:n roolin yhteisönä ja opiskelijoiden edunvalvojana merkitykselliseksi.
”Meillä on aktiivinen ja persoonallinen tapa vaikuttaa ja siitä pitää mielestäni pitää kiinni. AYY:llä työskentely tarkoittaa ison vapaaehtoisjoukon kanssa työskentelyä, mikä on mahtavaa”, Korpua avaa.
Read more news
Esitys opintotuen kokonaisuudistukseksi on pettymys
Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) antoi lausunnon opetus- ja kulttuuriministeriön lakiesityksestä, joka koskee opintotuen kokonaisuudistusta. Esitys on pettymys, koska se ei ratkaise opintotuen ydinongelmia tai paranna opiskelijoiden toimeentuloa.
Pelkkä lupaus maksuttomasta koulutuksesta ei riitä
Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on julkaissut korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision vuodelle 2040, jonka on määrä ohjata suomalaisen korkeakoulupolitiikan suuntaa. Vision esittämä nuoren ikäluokan korkeakoulutettujen määrän lisääminen 60 prosenttiin vaatii panostuksia ja kunnianhimoa päättäjiltä. Tässä blogissa AYY:n vaikuttamisen asiantuntija Totti Korpua pohtii vision merkitystä opiskelijoille.
Sateenkaareva Teekkarikylä
Minkälaista on olla queer Teekkarikylässä ja Aalto-yhteisössä? Pride-kuukauden kunniaksi Adrian Suvisaari, Ines Saikku ja Camille Fourié kirjoittivat blogiin kokemuksistaan sekä heteronormatiivisuuden ja identiteettibinäärisyyksien haastamisesta yhteisössämme.