Suunnittele TOKYOn ja AYY:n yhteinen Design Notebook

Design-kalenteri on nyt design-muistivihko! Oletko sinä etsimämme suunnittelija, jonka työ on syksyllä koko Aalto-yhteisön käsissä? Suunnittelijakilpailu on käynnissä 15.3.–6.4.2021 klo 12.00.
Kuva design-kalenterin 2020-2021 kannesta
Kuvassa design-kalenteri 2020–2021, jonka on suunnitellut Mirka Larjomaa.

Ensi syksynä TOKYOn ja AYY:n tutun lukuvuosikalenterin sijaan ilmestyy uudenlainen design-muistivihko, Design Notebook 2021. Syyslukukauden alussa ilmestyvää muistivihkoa voi käyttää bullet journalina kalenterin tapaan, perinteisenä vihkona muistiinpanoille tai vaikka päiväkirjana. Toivomme, että muistivihosta voi hyötyä yhä useampi aaltolainen.

Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun ylioppilaat (TOKYO ry) on julkaissut design-kalenteria vuodesta 1975 lähtien. Projekti toteutetaan neljättä kertaa yhdessä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) kanssa.

Suunnittelija valitaan perinteen mukaisesti kilpailulla opiskelijoiden joukosta ja suunnittelijalle maksetaan palkkio. Edellisen suunnittelukilpailun voitti visuaalisen viestinnän maisteriopiskelija Mirka Larjomaa, joka sai suunnitella design-kalenterin lukuvuodelle 2020–2021. Tuleva design-muistivihko tehdään lukuvuodelle 2021–2022, mutta tuote on ajaton, eikä vanhene lukuvuoden päätyttyäkään.

Oletko sinä etsimämme suunnittelija, jonka työ on Aalto-yhteisön käsissä syksyllä 2021? Suunnittelijakilpailu alkaa maanantaina 15.3.2021. Jätä ehdotuksesi viimeistään tiistaina 6.4.2021 päivällä klo 12.00! 

  

Kilpailun säännöt

 

1. Kilpailuaika ja osallistumisoikeus 

Kilpailu alkaa 15.3.2021 ja päättyy 6.4.2021 klo 12.00 (päivällä). 

Kilpailuun saavat osallistua kaikki Aalto-yliopiston opiskelijat. Muistivihkosuunnitelman toteuttaminen edellyttää sujuvaa suomen tai englannin kielen taitoa. 

  

2. Ehdotusten jättäminen 

Kilpailuehdotukset tulee palauttaa viimeistään 6.4.2021 klo 12.00 (päivällä). Voit palauttaa ehdotuksesi sähköpostitse pdf-tiedostona otsikolla “Design-muistivihko” osoitteeseen julia.wihuri(a)ayy.fi. Vain pdf-palautus on mahdollinen tänä vuonna, koska raati työskentelee etäyhteyksin ja AYY:n palvelutoimisto on suljettu koronarajoitusten takia. 

Ehdotukset käsitellään anonyymisti. Anonymiteetin turvaamiseksi lisää palauttamaasi dokumenttiin työnimi. Kun palautat ehdotuksen, lisää tekijöiden nimet ja yhteystiedot sähköpostin viestikenttään. 

  

3. Suunnitelman sisältö 

Ehdotuksen tulee sisältää vähintään seuraavat suunnitelmat: 

  • muistivihon kansi 

  • muistivihkoaukeama, jonka alalaidassa mahdollisuus mainospaikalle 

  • ylioppilaskunnan infosivut 

  • mahdolliset erikoisuudet, esim. tracker, to do -lista, viikkokalenteri, projektikalenteri tai muu muistivihkoon sopiva osio tai ominaisuus 

  • ehdotus materiaaleista 

Design-muistivihko on kooltaan "hieman kapeampi A5", 125x195 mm tai 125x198 mm (kansimallista riippuen). Joustovara tarkentuu lopullisen suunnitelman ja painotalon mukaan. Muistivihkosivut tulee esittää niiden todellisessa koossa. 

Väri: Muistivihon alussa ja lopussa on neliväriset ilmoitus- ja info-osiot. Muistivihko-osio ja osa info-osuudesta ovat kaksivärisiä. 

Painomäärä: 6000 kpl 

Kieli: Suomi, englanti ja ruotsi (infosivut ja muu teksti). Pääkieli voi olla englanti, mutta kolmikielisyys on plussaa. 

Materiaalivalintoja voidaan joutua muuttamaan painotalon ja projektin budjetin asettamien rajoitteiden takia. 

 

4. Voittajan valinta 

Kilpailun voittajan valitsee AYY:n ja TOKYOn nimeämä raati. Raati koostuu AYY:n ja TOKYOn edustajista sekä visuaalisen viestinnän muotoilun asiantuntijajäsenestä. Raatiin kutsuttavat eivät voi osallistua kilpailuun. Raati antaa palautteen jätetyistä töistä ja valitsee voittajan. Raati työskentelee tänä vuonna etäyhteyksillä. 

 

5. Voittajan toimeksianto 

Kilpailun voittajalta tai voittajilta tilataan lopullinen suunnitelma syksyllä 2021 ilmestyvän muistivihon toteuttamiseksi. Lopullinen suunnittelutyö sijoittuu huhti-kesäkuulle 2021. Suunnittelijan työstä maksetaan 1800 euron suuruinen palkkio. Toiselle sijalle tulleelle ehdotukselle maksetaan 150 euron suuruinen palkkio. 

 

6. Suunnittelutyön sisältö 

Suunnittelutyöhön sisältyy painovalmiiden tiedostojen tekeminen yhteistyössä AYY:n viestinnän kanssa. AYY suosittelee etätyötä tämänhetkisessä koronatilanteessa, mutta tarjoaa tarvittaessa tilat työntekoon toimistollaan, osoitteessa Otakaari 11. Lopullista suunnitelmaa tehdessä on otettava huomioon tilaajan vaatimukset, jotka johtuvat muistivihon käytettävyydestä ja sen valmistuksen kustannuksista. Suunnittelijan vastuulla on myös tarpeen vaatiessa muokata ilmoitusosiota julkaistavaan muotoon. Työn muista ehdoista sovitaan tarkemmin sopimusta tehtäessä. 

 

7. Muuta 

Suunnittelussa huomioitavia ominaisuuksia ovat helppokäyttöisyys, kestävyys, selkeys ja esteettömyys (esim. lukihäiriön huomioiminen), persoonallisuus ja ympäristöystävällisyys. Ideaali muistivihko toimii moniin eri käyttötarkoituksiin ja palvelee monipuolisesti aaltolaisia opiskelijoita.

Aikaisemmin hyväksi havaittuja piirteitä kalenterille ovat olleet runsas kirjoitustila, paperin sopivuus kaikenlaisille kynille ja kestävä pintamateriaali. On kuitenkin huomioitava, että muistivihko on uudenlainen tuote, joka ei suoraan ole verrattavissa aikaisempaan kalenteriin. 

 

Raati painottaa kilpailutöitä arvioidessaan seuraavia asioita: 

 

♡ Muistivihon tulee näyttää ja tuntua koko Aalto-yhteisöltä. Se on monipuolinen ja mahdollistaa erilaiset käyttötavat. 

♡ Raati painottaa myös ehdotuksen esitysteknistä laatua. Miltä muistivihko näyttää? Miten se toimii? Esittele ehdotuksesi järkevässä rytmissä. Esittele myös käyttämäsi materiaalit, paperilaadut, fontit ja värit. Visuaalisuus on kuitenkin tärkeämpää kuin valitut materiaalit. Vältä graafikkojargonia. 

♡ Mitä erikoista muistivihossa on? Varmista, että muistivihkosi uudet, upeat ominaisuudet avautuvat raadille. Kirjoita selventävät kuvaukset muistivihon toiminnasta. Perustele ratkaisusi lyhyesti ja ytimekkäästi. 

♡ Onko ehdotuksesi loppuun ajateltu? Johdattele raadin mielikuvitusta jättämällä jämerä ehdotus. Ehdotus ei ole valmis muistivihko, mutta esittele se sellaisena. 

♡ Osaatko viedä projektin loppuun asti? Ehdotuksestasi tulee näkyä graafisen alan osaaminen ja kyky viedä kalenteri ehdotelmasta valmiiksi tuotteeksi. Sinun ei tarvitse olla graafinen suunnittelija, mutta työ vaatii painoteknistä tuntemusta ja kokemusta. Palauta ehdotuksesi ajoissa – myöhästyminen on merkki siitä, että itse muistivihkokin myöhästyy. 

 

Lisätietoja saat AYY:n viestintäasiantuntija Julia Wihurilta ([email protected]).

Kalenterin ja kilpailun historiasta voit lukea lisää TOKYOn nettisivuilta.

Viime vuoden voittajan Mirka Larjomaan työstä saat lisätietoa AYY:n nettisivuilta.

 

Suunnittelun iloa! 

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

Vihreäksi sävytetty kuva, jossa näkyy paljon ihmisiä museolla.
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Uudistunut Opiskelijakulttuurimuseo tuo yhteen Aalto-yhteisön opiskelijakulttuurit

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan ylläpitämä museo uudistuu, ja samalla museon nimi vaihtuu. Aiemmin Polyteekkarimuseona toiminut museo on jatkossa nimeltään Opiskelijakulttuurimuseo.
Kartalle sijoitettu Miestentie, Opiskelijakeskus ja Otakaari
Ajankohtaista Julkaistu:

Otaniemen uusia asuntohankkeita työstetään kiinteistösektorilla

Miestentiellä ja Otakaarella on eri vaiheissa eteneviä suunnitelmia opiskelija-asuntojen rakentamiseksi. Yhteensä Otaniemeen on suunnitteilla jopa tuhat uutta asuntoa. Kaavojen ja suunnitelmien etenemisestä riippuen kaikkien kohteiden valmistuminen on mahdollista 2020-luvun aikana.
Turkoosilla pohjalla valkoiset kysymysmerkit
Ajankohtaista Julkaistu:

Usein kysyttyä asumisesta ja jäsenpalveluista kesällä 2021

Täältä löydät vastauksen useimpiin kevään ja kesän aikana opiskelijoita mietityttäviin kysymyksiin koskien asunnonhakua, opiskelijakorttia ja jäsenmaksua.
Otaniemen kampuksella fukseja orientaatioviikolla.
Ajankohtaista Julkaistu:

Turvallisten tapahtumien järjestäminen - ohjeistus AYY:n järjestöille

Tämä ohjeistus sisältää AYY:n ohjeet ja suositukset järjestöille tapahtumien järjestämisestä koronavirusepidemian aikana.