Otakaaren asuntohanke kytkee kampuksen Teekkarikylään – AYY solmi maakaupoista esisopimuksen yliopiston kanssa

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto valtuutti hallituksen allekirjoittamaan Aalto-yliopiston kanssa esisopimuksen Otakaaren tontista. Alueelle rakennetaan yli 700 uutta opiskelija-asuntoa ympäristöä kunnioittaen.
Kuvassa hymyileviä ihmisiä sopimuksen kanssa

Elokuussa 2022 Espoon kaupunginvaltuusto hyväksyi Otakaaren kaavamuutoksen, joka mahdollistaa 700–850 uuden opiskelija-asunnon toteuttamisen kampuksen ydinalueiden ja Teekkarikylän välille. AYY:n edustajisto on päättänyt sitoutumisesta maa-alueiden ostamiseen, ja hallitus allekirjoitti tänään Aalto-yliopistoa edustavan Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n (ACRE) kanssa esisopimuksen yliopiston hallussa olevien maa-alueiden hankinnasta. Esisopimukset laaditaan vielä Espoon kaupungin ja Senaatti-kiinteistöjen kanssa. Asuntojen lopullinen määrä riippuu muun muassa toteutettavien asuntojen koosta. Rakennuksiin on suunniteltu pääosin yksiöitä.

Rakennushanke koostuu neljästä Otakaaren ja Martti Levónin puiston (Ossinlammen) väliseen rinteeseen nousevasta rakennuksesta. Rakentamisen mittakaava ja julkisivujen ulkonäkö rinnastuvat Otakaaren puolella Teekkarikylän olemassa oleviin rakennuksiin. Korttelien välit hahmottuvat Otaniemelle ja Teekkarikylän ympäristölle tyypilliseen tapaan metsäisinä. Puistoalueiden jatkumo Alvar Aallon puistosta Ossinlammen ympäristöön säilyy eheänä, eikä rakentaminen tuota juuri muutoksia Alvar Aallon puiston ympäristön arvokkaiden maisemien luonteeseen. Myös liito-oravien reitit on otettu huomioon kokonaisuuden suunnittelussa, ja oravien kulkureittiä turvaava metsäkaistale jätetään tontin eteläpäätyyn Teknologföreningenin (TF) rakennuksen lähelle.

Servin Maijan tien ja Jämeräntaipaleen liittymien välille on suunniteltu asumisen ja yhteistilojen lisäksi paikka päivittäistavarakaupalle. Jämeräntaipaleen ja Otakaaren yhdistävän kiertoliittymän yhteyteen sijoittuva maisematori sekä puistosta Ossinlammen suuntaan laskeutuva esteetön kulkuyhteys toimintoineen tarjoavat koko Teekkarikylän asukkaille uusia virkistysmahdollisuuksia ja kohtaamispaikkoja.

“Asuntopula pääkaupunkiseudulla vaivaa erityisesti pienituloisia opiskelijoita ja Otakaaren asuntohanke on merkittävä askel alueellisen asuntotilanteen parantamiseksi. Opiskelija-asuntojen rakentaminen on osa AYY:n pitkäjänteistä työtä jäsentemme toimeentulon turvaamiseksi myös tulevaisuudessa. Otakaaren varsi on yksi Otaniemen keskeisimmistä paikoista ja nämä asunnot yhdistävät Teekkarikylän muuhun Otaniemeen. On hienoa saada opiskelija-asumista arvoiselleen paikalle”, sanoo asumisesta vastaava hallituksen jäsen Sampo Sainio.

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

hymyileviä opiskelijoita
Ajankohtaista Julkaistu:

AYY:n jäsen – vastaa jäsenkyselyyn!

Haluamme kuulla, mikä ylioppilaskunnassa toimii, missä on kehitettävää ja miten voisimme palvella jäseniämme parhaalla mahdollisella tavalla. Auta meitä kehittymään ja toimimaan jatkossakin kohti maailman parasta opiskelijan elämää! Vastaajien kesken arvotaan iPad Air ja lippupaketteja Alvarin kesäjuhla -festivaalille. AYY:n jäsenkysely on auki 8.5. asti.
Kolme eri alan opiskelijaa kävelevät Otaniemen kadulla. Katua ympäröi useita vihreitä puita.
Ajankohtaista Julkaistu:

Hae SYLin toimikuntiin!

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan jäsenillä on nyt mahdollisuus hakea ehdokkaaksi Suomen ylioppilaskuntien liitto SYLin kehitysyhteistyön neuvottelukuntaan (KENKKU) sekä ilmastoverkostoon.
Fuksit tanssivat wapputanssia fuksikapteenien johdolla Hietalahdentorilla
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Nuoret aikuiset Suomen yksinäisimpiä – opiskelijat käynnistävät Wapun keräyksen

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) Fuksitoimikunta ja Kansainvälisyystoimikunta keräävät varoja nuorten yksinäisyyden vähentämiseksi Wapun alla. Keräyksen tuotot ohjataan HelsinkiMission työhön nuorten yksinäisyyttä vastaan.
Ok15
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Uusia opiskelija-asuntoja Otaniemeen. Hae nyt!

Haku Otakaari 15:n uusin opiskelija-asuntoihin on nyt käynnissä!

Kohteeseen valmistuu 153 modernia asuntoa, jotka on suunniteltu vastaamaan nykyopiskelijoiden tarpeita aivan Aalto-yliopiston kampuksen ytimessä.

Lue lisää www.ayyasunnot.fi