Opiskelijan A-oleskelulupa – pystyisikö Suomi parempaan?

Olemmeko edenneet kohti yhdenvertaisuutta? Katsotaan, miten luvat eroavat toisistaan.

Aiemmin A-tyypin oleskelulupa on myönnetty neljäksi vuodeksi sen jälkeen, kun yhden vuoden B-tyypin oleskelulupa (B-lupa) on käytetty. A-lupa on antanut maahanmuuttajalle neljäksi vuodeksi samat palvelut ja taloudelliset edut, jotka kuuluvat vakituisen oleskeluluvan haltijoille. Miten tämä toimii käytännössä?

Vietnamin kansalainen “Jack” menee naimisiin suomalaisen kanssa ja muuttaa Suomeen. Jack saa aluksi B-luvan, mikä tarkoittaa, että hän oleskelee Suomessa ensimmäisen vuoden omalla kustannuksellaan. Tämän jälkeen Jack hakee A-lupaa, jonka myötä hän pääsee kotouttamisohjelmaan. Käytännössä tämä tarkoittaa 1–2 vuoden ajan suomen kielen opintoja, joihin osallistumisesta myös maksetaan. Jack on oikeutettu Kelan tukiin, jos hänellä on lapsia, jos hän on työtön tai vammautuu. Jack voi myös opiskella yliopiston kansainvälisissä ohjelmissa ilmaiseksi! Nämä etuudet jatkuvat koko neljän vuoden ajan riippumatta siitä, pysyykö Jack naimisissa suomalaisen kumppaninsa kanssa. Tänä aikana Jack voi opiskella suomea, suorittaa maisterin tutkinnon ja saada valtion tukia, kunnes hän löytää työpaikan (olettaen, että siihen menee vuosi tai vähemmän aikaa). Tämä on aika hyvä diili sekä Jackille että Suomelle. Kun Jack on asunut neljä vuotta Suomessa A-luvalla ja osaa suomen kieltä, hän voi halutessaan hakea Suomen kansalaisuutta. Suomi saa korkeasti koulutetun veronmaksajan vain neljän vuoden investoinnin jälkeen.

Uusi opiskelijan oleskelulupa (opiskelijalupa) ja uusi työnhakijan oleskelulupa Suomessa tutkinnon suorittaneelle (työnhakijan lupa) ovat kaksi uutta A-lupatyyppiä. Ne ovat ensimmäiset A-luvat, jotka eivät oikeuta ilmaiseen julkiseen terveydenhuoltoon, taloudelliseen tukeen tai kotouttamisohjelmaan. Lupa myös edellyttää, että luvan haltijat todistavat, että heillä on rahaa oleskella Suomessa. Näillä luvilla maahanmuuttajat voivat jäädä Suomeen opiskelemaan tai etsimään töitä, eikä se maksa Suomelle mitään. Pohjimmiltaan molemmat lupatyypit ovat B-luvan kaltaisia, mutta ne myönnetään pidemmälle aikavälille.
 

Miten tämä käytännössä toimii? ”Kim” on tullut Suomeen Brasiliasta suorittaakseen maisterin tutkinnon, ja hänelle myönnetään opintojen kestoon sidottu A-lupa. Kun Kim on suorittanut tutkinnon, hän anoo heti työnhakijan viisumia ja tekee kaksi vuotta satunnaisia töitä, joissa ei tarvita suomen kieltä, yrittäen samalla rakentaa omaa liiketoimintaansa. Kimin liiketoiminta ei kuitenkaan ole vielä riittävää, jotta hän voisi hakea oleskelulupaa työn perusteella. Neljän Suomessa vietetyn vuoden jälkeen Kimin täytyy tehdä valinta – jos Kim löytää työpaikan, hän voi luultavasti hakea pysyvää oleskelulupaa. Suomesta on kuitenkin hyvin vaikeaa löytää töitä ilman suomen kielen taitoa. Toinen vaihtoehto on mennä naimisiin suomalaisen kanssa ja/tai hankkia lapsi suomalaisen kanssa, mutta Kimin tapauksessa tämä ei ole mahdollinen vaihtoehto. Kim saattaa muuttaa takaisin Brasiliaan ja hänen suomalainen kumppaninsa muuttaa ehkä myöhemmin perästä.

Kuinka helppoa on käytännössä saada pysyvä oleskelulupa sen jälkeen, kun on ollut neljä vuotta maassa opiskelijaluvalla, työnhakijaluvalla tai näiden kahden yhdistelmällä? Tämä jää nähtäväksi.

Jos Suomi tarvitsee päteviä maahanmuuttajia, miksi juuri tämä väylä on niin täynnä esteitä? Miksi kv-opiskelijoilta evätään täysmittainen pääsy suomalaiseen yhteiskuntaan niin pitkäksi aikaa?

Mitä AYY:n entiset hallituksen jäsenet sanovat asiasta?

Useimmat hallituksen jäsenet aloittavat kautensa varmoina siitä, että tulevat vaikuttamaan suuresti asioihin – ja niin he tekevätkin! Yleensä kuitenkin eri tavalla, miten ovat aluksi ajatelleet. Kävin lounaalla AYY:n entisten hallituslaisten kanssa ja kysyin heidän tekemästään vaikuttamistyöstä oleskelulupien eteen. Kuten vanha viisaus kuuluu, taistelu oikeudenmukaisuuden puolesta on viestijuoksu, ei sadan metrin sprintti. Viestikapula kulkee yhdeltä hallitukselta toiselle. Kun kapula oli ojennettu Tapio Hautamäelle, vuoden 2018 hallituksen puheenjohtajalle, hänen missionsa oli selvä.
 

“Muistan, että vuonna 2018 kysyin SYL:n (Suomen ylioppilaskuntien liitto) liittokokouksessa, miksi emme antaisi automaattisesti pysyvää oleskelulupaa suomalaisista yliopistoista valmistuville opiskelijoille”, sanoo Tapio. ”Tämä ajatus sai paljon kannatusta.”

Tapiolla oli opiskelijaedustajavuosinaan kuvaannollinen megafoni kädessään, ja hän kuulutti asiaa täysillä kaikille, jotka vain kuuntelivat. Tapiosta tuli kv-opiskelijalupatyyppi, ja asia tuli virallisesti osaksi SYL:n edunvalvontasuunnitelmaa.

Kun viestikapula ojennettiin kansainvälisistä asioista vastaavalle hallituksen jäsenelle Taneli Myllykankaalle vuonna 2019, hän keskittyi täydentämään ideaan liittyviä argumentteja: Miksi paperisota pitäisi lopettaa? Tämä kysymys paljasti, miten opiskelijalupaa on mahdotonta erottaa muista kv-opiskelijoiden huolista.   

“Vuoden 2019 alussa saimme Aallolta tulokset kyselystä, joka oli suunnattu stipendeillä opiskeleville tai lukukausimaksuja maksaville opiskelijoille”, sanoo Taneli. ”Tulokset olivat todella hälyttäviä – paljon mielenterveysongelmia ja avuttomuuden tunteita. Kv-opiskelijat myös tunsivat itsensä todella epätasa-arvoisiksi verrattuna suomalaisiin ja EU-kansalaisiin, joiden ei tarvitse kohdata samoja ongelmia, kuten opintoajan loppuminen kesken tai koko tutkinnon pilalle meneminen yhden kurssin reputtamisen takia.

“Lukukausimaksuja maksavat opiskelijat lisäävät tiedekuntien paineita tehdä jokaisesta tutkinnosta suoraviivaisia putkia, jotka voidaan suorittaa kolmessa (kandi) tai kahdessa (maisteri) vuodessa”, jatkaa Taneli. ”Akateeminen vapaus kärsii sen seurauksena. On myös tosiasia, että hallitus on laittanut enemmän painoarvoa suoritetuille tutkinnoille Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusta myönnettäessä. Tämä tekee yliopistoista vähitellen tutkintotehtaita.” 

“No tämä selittää minun loppuunpalamiseni”, naurahtaa Imran Shamsul, kansainvälisistä asioista vastaava hallituksen jäsen vuodelta 2020. Imran, toisin kuin useimmat kv-opiskelijat, toimi laajasti vapaaehtoisena opiskelijayhdistyksissä opintojensa lisäksi. Imran on hyvin verkostoitunut ja arvostettu henkilö Aalto-yhteisössä, mutta joutui maksamaan kovan hinnan osallistumisestaan: ”Uuvutin itseni lokakuuhun 2019 mennessä, noin 14 kuukautta opintojeni alkamisesta”, sanoo Imran ja jatkaa lakonisesti: ”Onnea vaan kv-opiskelijoiden mukaan saamiseksi vapaaehtoisiksi kilta/yhdistystoimintaan, saati AYY:n toimintaan.”

“Tutkintotodistus yksistään on vain osa yhtälöä, joka johtaa menestykseen työmarkkinoilla”, lisää Rebecca Adrianzen, kansainvälisistä asioista vastaava hallituksen jäsen vuodelta 2021. ”Opiskelijat tulevat yliopistoon luomaan verkostoja. Vahva verkosto auttaa työnhaussa ja työssä onnistumisessa. Henkilöillä, joilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia osallistua sosiaalisiin verkostoihin opiskelijayhteisössä, ei myöskään ole työmarkkinoilla tarvittavia verkostoja. Monia työelämäntaitoja, kuten projektinhallintaa ja viestintää, ei voi oppia kirjoista, vaan ne opitaan vuorovaikutuksessa opiskelijatoiminnan parissa.”

“Imran on varmastikin melkoinen poikkeus osallistumisen suhteen”, sanoo Marianna Malkamäki, tämän vuoden hallituksen kansainvälisistä asioista vastaava jäsen. ”Yleensä kv-opiskelijoilla ei ole mahdollisuuksia osallistua, minkä vuoksi opiskelijat eivät verkostoidu opiskelijatovereidensa kanssa. Jos kv-opiskelijat eivät osallistu tapahtumiin, he eivät myöskään saa tietoa olemassa olevista tukipalveluista eivätkä tiedä miten yhteiskuntajärjestelmä toimii ja miten siinä voi navigoida. Tätä tietoa jaetaan epämuodollisesti anekdoottien kautta ja vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa.”

“Niinpä”, sanoo Imran, “Toimikaudellani käytin paljon aikaa auttaakseni kv-opiskelijoita, jotka eivät ymmärtäneet suomalaisiin palveluihin liittyviä käytäntöjä ja prosesseja. Kerta toisensa jälkeen tuli ilmi, että ilman vertaistukea kv-opiskelijoilla on vaikeuksia navigoida monimutkaisessa järjestelmässä, mikä puolestaan vähentää halukkuutta pysyä maassa valmistumisen jälkeen.”

“Joskus mietin, haluaako Suomi edes kv-opiskelijoiden jäävän tänne”, pohtii Marianna.

Kysymys ei ole mistään pienestä asiasta – useat Aallon ja muiden yliopistojen kv-opiskelijoihin liittyvät tutkimukset osoittavat, että kv-opiskelijoilla on vaikeuksia osallistua sosiaalisiin verkostoihin.

Kielitaidon puute, inkluusiokoulutuksen ja kulttuurienvälisen viestinnän koulutuksen puute, sekä hyvinvointia tukevien palvelujen puute ovat kaikki syitä siihen, että kv-opiskelijoilla on vaikeuksia sopeutua elämään Suomessa.

Jos hallitus haluaa tosissaan pitää kansainväliset lahjakkuudet maassa, sen pitäisi keskittyä opiskelijoiden kotouttamiseen opintojen alkuvaiheessa, vastavalmistuneiden työllistymisen tukemiseen sekä selkeän viestin lähettämiseen siitä, että ulkomaalaisia halutaan Suomeen.

AYY:n mielestä lukukausimaksut johtavat moniin rakenteellisiin eriarvoisuuksiin, minkä vuoksi ne pitäisi poistaa kokonaan. Ilman lukukausimaksuja oppilaitokset voivat keskittyä laadukkaaseen koulutukseen markkinoinnin ja lukukausimaksukilpailun sijaan, ja opiskelijat voivat keskittyä opintoihin ja verkostoitumiseen.

Pystyisikö Suomi parempaan? Mitä jos poistettaisiin lukukausimaksut ja tarjottaisiin tavallinen A-tyypin oleskelulupa kaikkine yhteiskunnan tarjoamine etuuksineen valmistumisen jälkeen, jos ei jo aiemmin? Tällä tavalla kannustettaisiin kansainvälisiä lahjakkuuksia, kuten Kimiä ja Jackia jäämään Suomeen, opettelemaan suomen kieltä ja työllistymään. Näin he voisivat osallistua täysipainoisesti opiskelijaelämään, rakentaa verkostoja ja saada paremmat työllistymismahdollisuudet. Suomi käyttäisi hieman enemmän rahaa Kimin ja Jackin suomalaisiin tutkintoihin, mutta saisi samalla nuoria veronmaksajia, joilla on kielitaitoa ja kansainvälisiä verkostoja. Emme näe tässä minkäänlaisia huonoja puolia.

Fon Krairiksh

Vaikuttamisen asiantuntija: kansainvälisyys