Naiskuoro KYN: Illalla kaipaus

Naiskuoro KYN:n konsertti Ritarihuoneella 21.10. klo 19.
KYN Illalla kaipaus -konsertin juliste

Illalla kaipaus

Naiskuoro KYN
Johtaa Kaija Viitasalo

Syksyllä 2018 KYN tilasi kolmelta suomalaiselta säveltäjältä Mikko HassiseltaKirmo Lintiseltä ja Riikka Talvitieltä laulusarjat. Tekstit valittiin palkitun runoilijan Harry Salmenniemen teoksesta Yö ja lasi (2018).

Illalla kaipaus -konsertissa KYN kantaesittää näistä tilausteoksista ensimmäisen, Mikko Hassisen Illalla. Viisiosaisessa, nocturne-henkisessä teoksessa, kuoron sointiin kietoutuu Mikko Hassisen live-elektroniikka sekä taustanauhan puhuttu teksti. Hassisen mukaan tarkoituksena on ollut lähestyä Illalla -teoksen harmonioita ja tunnelmaa  skandinaavisesta jazztyylistä käsin. Tekstin hän tulkitsee olevan kuvaus öisestä mielenmaisemasta. "Iltainen miljöö sekoittuu mieleen tulvahteleviin muistoihin, jotka tuntuvat kivuliailta, mutta saattavat olla lohduttavia. Hetkittäin melankolian takaa pilkahtaa toivo", kertoo Mikko Hassinen sävellyksestään.

Näihin tunnelmiin kuulijaa kuljettavat myös muut konsertissa kuultavat teokset. Säveltäjinä mm. Juan Manuel Conejo, Anders Edenroth, Anna-Mari Kähärä jaTimothy C. Takach. Illalla kaipaus - konsertissa KYN:n rinnalla musisoi vibrafonisti Panu Savolainen. Erilaisten tekstien synnyttämää maisemaa syventää Mika Venhovaaran valosuunnittelu.

Illalla minun on opeteltava,

ymmärrettävä.

Illalla minun on kohdattava,

pysähdyttävä.

Illalla minun on oltava,

Rajattoman maailmani rajat.

(Harry Salmenniemi: Yö ja lasi / Illalla, viimeinen sivu)

KYN:n kolmen tilausteoksen kokonaisuus kantaesitetään syksyllä 2020.

Mikko Hassinen, live-elektroniikka
Panu Savolainen, vibrafoni
Pekka Tulkki, äänisuunnittelu
Mika Venhovaara, valosuunnittelu

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu