Mikä AYY?

Tule meille töihin!

Palatko halusta päästä mukaan tekemään maailman parasta opiskelijan elämää? Aalto-yliopiston ylioppilaskunta työllistää 40 työntekijää työuraansa aloittelevista ammattilaisista pitkän linjan konkareihin.

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan toimistolla kohtaavat timanttinen asiakaspalveluosaaminen, edunvalvonnan ongelmien ratkonta, päräyttävien opiskelijatapahtumien suunnittelu ja kunnianhimoiset rakennusprojektit. Porukassamme toimivat sulassa sovussa niin ensimmäistä vapaaehtoispestiään hoitavat jaostolaiset kuin vuosikymmeniä omalla alallaan toimineet ammattilaiset.

Tarjoamme työpaikkoja korkeakouluharjoittelusta ja siviilipalveluksesta aina vakituisiin ja kokopäiväisiin tehtäviin. Tällä hetkellä palkkalistoillamme on reilut 40 henkilöä, joiden lisäksi toimistolla työskentelee säännöllisesti kymmenen hallituksen jäsentä ja vuoden mittaan jopa satoja vapaaehtoisia.

Työyhteisömme on rento, nuorekas ja joustava. Joukossamme pääset muun muassa nauttimaan monista erilaisista spontaaneista arkipäivän iloista ja säännöllisistä koko toimiston yhteisistä aamupaloista. Mahtavan työilmapiirin lisäksi tarjoamme työntekijöillemme myös monia työsuhde-etuja, kuten lounas- ja virike-edun sekä mahdollisuuden käyttää tunnin viikoittaisesta työajasta liikuntaan.

Avoinna olevat paikat

Tarkemmat hakuohjeet ja tiedon hakuajan päättymisestä löydät jokaisen avoinna olevan paikan alta.

Avoimet työpaikat

Täältä löydät AYY:n ja yhteistyökumppaneidemme työpaikkailmoituksia.

Lue lisää
Kuvapankki_Etätyö_1

Vapaaehtoiset

Vapaaehtoispestejä löytyy niin tapahtumajärjestämisestä kampuksen kehittämiseen ja opiskelijaedunvalvontaan, unohtamatta tietenkään hallitusta ja edustajistoa.

Lue lisää
Aalto-party
Yhteystiedot
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu