Linnanisäntien yleisavaimet poistuvat käytöstä - anna vara-avain naapurissa asuvalle kaverillesi

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan hallitus on tänään kokouksessaan 06/2021 päättänyt poistaa linnanisänniltä yleisavaimet ja selvittää asukasystävällisempiä vaihtoehtoja huoltoyhtiön tarjoamalle ovenavauspalvelulle. Päätöksellä on tarkoitus pienentää riskejä avainten katoamistapauksissa. Vuokranantajana AYY ei voi vastuuttaa asukkaalle vuokranantajan tai huollon vastuulle kuuluvia tehtäviä, kuten ovien avaamista avaimensa unohtaneelle asukkaalle.

Linnanisännät ovat asukkaiden valitsemia luottamushenkilöitä, joita on lähes jokaisessa AYY:n kiinteistössä. Tehtävä pohjautuu sovelletusti yhteishallintolakiin*, joka velvoittaa AYY:tä vuokranantajana mahdollistamaan asukastoiminta ja omaan asumisviihtyvyyteen vaikuttaminen.  Linnanisännät koordinoivat asukasneuvoston toimintaa sekä toimivat asukkaiden ja ylioppilaskunnan välisenä yhteyshenkilönä. Lisäksi he tarkkailevat talon kuntoa kuukausittaisilla tarkastuskierroksillaan.  

Aiemman käytännön mukaan linnanisännillä on ollut talojen yleisavaimet. Asukkaille näkyvin palvelu on ollut mahdollisuus ovenavaukseen linnanisännän toimesta niissä kohteissa, joissa linnanisäntä on.  

Päätöksen taustalla vuokranantajan vastuuvakuutukseen ja oikeusturvaan liittyvät riskit 

AYY:n hallitus on tänään kokouksessaan 06/2021  päättänyt, että jatkossa AYY:n kiinteistöjen yleisavaimia ei luovuteta asukkaiden piiristä nimitetyille linnanisännille. Viime aikoina on havaittu yleisavainten väärinkäyttöä, minkä seurauksena on tiedostettu riskit vastuisiin ja seuraamuksiin liittyen muun muassa avainten väärinkäyttö- ja katoamistapauksissa. Vuokranantajana AYY ei voi vastuuttaa asukkaalle vuokranantajan tai huollon vastuulle kuuluvia tehtäviä.

Lisäksi on mietittävä linnanisäntien kuormitusta. Ovien avauksia toivotaan usein ilta- ja yöaikaan, niin loma-aikoina kuin viikonloppuina. Lisäksi palvelutoimiston suljettuna oleminen koronatoimien takia on vaikuttanut siihen, ettei päiväsaikaan ole vara-avainta päässyt Otaniemestä hakemaan. Tämän takia ovien availu on kuormittanut linnanisäntiä aiempaa enemmän viimeisen vuoden aikana. 

AYY haluaa jatkossa toimia vuokranantajana vastuullisesti ja lakien säätämillä tavoilla, joten yleisavaimet poistetaan vapaaehtoisena asukastoiminnassa olevilta linnanisänniltä. Samalla AYY päättää selvittää asukasystävällisempiä vaihtoehtoja huoltoyhtiön tarjoamalle ovenavauspalvelulle. 

"Erityisesti Otaniemen alueella huoltoyhtiöiden ovenavauspalvelu on ollut kallista, mihin nyt selvitetään vaihtoehtoja", kertoo asumisesta vastaava hallituksen jäsen Samuli Vehkomäki. “Myös muilla opiskelija-asumista tarjoavilla tahoilla ympäri Suomen on kohtuuhintainen ovenavauspalvelu.”  Ratkaisuista tiedotetaan asukkaille mahdollisimman pian.

Vehkomäki haluaa myös muistuttaa, että linnanisännän tehtävä on edelleen olla viemässä eteenpäin asukasviihtyvyyttä lisääviä projekteja asukasneuvoston ja muiden asukkaiden kanssa. Myös kuukausittaiset talojen tarkastuskierrokset pystytään suorittamaan ilman yleisavainta.  

Avaimet keltaisella taustalla

Mitä tapahtuu, jos unohdan avaimen ja lukitsen itseni ulos asunnosta? 

Asukkaan on oltava yhteydessä oman talon huoltoyhtiöön, mikäli haluaa päästä takaisin asuntoonsa. Linnanisännillä ei ole jatkossa yleisavaimia, eikä heitä voi pyytää avaamaan ovea. 

"Näppärin vaihtoehto on antaa vara-avain lähellä asuvalle kaverille tai tutulle naapurille", vinkkaa palvelu- ja vuokrauspäällikkö Minna Merensilta.

Normaalitilanteessa arkisin päiväsaikaan olisi vara-avaimen hakeminen Otaniemen palvelutoimistolta mahdollista, mutta tämä vaihtoehto on koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen takia tauolla. AYY seuraa viranomaisten ohjeistuksia ja pyrkii avaamaan palvelutoimiston mahdollisimman pian, kun se vain on turvallista. 

Lisätietoja päätöksestä: 
 
Samuli Vehkomäki, AYY:n hallituksen jäsen, asuminen, [email protected]

Minna Merensilta, palvelu- ja vuokrauspäällikkö, [email protected] 

*Laki yhteishallinnosta vuokrataloissa (649/1990) 

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

Kirjoittaa
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Muutokset AYY:n vakuuskäytäntöihin 6.11.2024 alkaen

AYY päivittää vakuuskäytäntöjään 6.11.2024 alkaen. Muutosten myötä vakuusmaksua ei enää peritä automaattisesti kaikilta vuokralaisilta, kuten aikaisemmin, vaan se kohdistetaan tietyille ryhmille. Vakuus tulee maksaa asuntotarjouksen hyväksymisen yhteydessä.
Mante at Väre building in front of a M letter, not smiling
Ajankohtaista, Blogi Julkaistu:

Maksuttoman koulutuksen puolesta on taisteltava jatkuvasti

AYY:n hallituksen varapuheenjohtaja ja SYL-ehdokas Mantė Žygelytė kertoo ajatuksistaan maksuttoman koulutuksen päivänä.
Suzanne Innes-Stubbin kasvokuva, jossa hän hymyilee
Ajankohtaista Julkaistu:

Tempauksen suojelija on Suzanne Innes-Stubb

Tempauksen 2024 suojelija on tasavallan presidentin puoliso Suzanne Innes-Stubb! Tällaisen tervehdyksen hän lähettää kaikille meille tempaajille:
Making an application
Ajankohtaista Julkaistu:

Kerho- ja varastotilojen haku yhdistyksille aukeaa

AYY avaa haun neljään Otaniemessä sijaitsevaan varastotilaan ja yhteen kerhotilaan