Päivittyvä koronatiedote: rajoituksia kevennetään, kertavuokrattavat tilat auki rajoituksin

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta ehkäisee koronaviruksen leviämistä, AYY seuraa viranomaisohjeistusta säännöllisesti ja päivittää omia toimenpiteitään ja rajoituksiaan tarvittaessa, muutokset päivitetään tähän tiedotteeseen. AYY ottaa kaikissa koronatoimissaan huomioon jäsenten, vapaaehtoisten, yhdistysten ja työntekijöiden terveyden ja hyvinvoinnin.
AYY:n toimiston julkisivu

Julkaistu 13.3.2020, päivitetty 17.3.2022

AYY seuraa Suomen hallituksen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL), opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM), sosiaali- ja terveysministeriön (STM), aluehallintovirastojen (AVI), pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) ohjeita tartuntojen estämiseksi. AYY seuraa viranomaisohjeistusta säännöllisesti ja päivittää omia toimenpiteitään ja rajoituksiaan tarvittaessa. Muutokset päivitetään tähän tiedotteeseen. AYY ottaa kaikissa koronatoimissaan huomioon jäsenten, vapaaehtoisten, yhdistysten ja työntekijöiden terveyden ja hyvinvoinnin.

Tapahtumat, tilat ja yhteisö

Päivitetty 17.3.2022

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt 14.3. päätöksen olla jatkamatta Uudenmaan koronarajoituksia 15.3. jälkeen. 

Uudenmaan alueella voimassa oleva määräys asiakas- ja yleisötilojen terveysturvallisesta käytöstä päättyy tiistaina 15.3. Sen jälkeen Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella ei ole enää voimassa viraston asettamia koronarajoituksia. Epidemia ei kuitenkaan ole ohi, ja aluehallintovirasto seuraa tilannetta edelleen tiiviisti.

Vaikka Etelä-Suomen aluehallintoviraston asettama tilojen terveysturvalliseen käyttöön velvoittava määräys on päättymässä myös Uudellamaalla, koko Suomessa on edelleen voimassa yleisiä hygieniavaatimuksia koskeva tartuntatautilain pykälä 58 c. Se koskee kaikkia yleisölle avoimia ja asiakkaille ja osallistujille varattuja toimitiloja ilman erillistä viranomaispäätöstä, ja on voimassa 30.6.2022 asti.

AYY seuraa viranomaisohjeistusta säännöllisesti ja päivittää omia toimenpiteitään ja rajoituksiaan tarvittaessa.

Asuminen, pakettiauto ja palvelutoimisto

Päivitetty 11.2.2022

Muuttajat pääsevät hakemaan avaimet muuttopäivinä. Palvelutoimisto on auki 14.2. alkaen maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Päätökset erityisjärjestelyistä ja -aukioloista tehdään palvelutiimin päätöksin. Aukioloajoista viestitään palvelutoimiston yhteystietosivulla. Voit kysyä jäsenyydestä tai vuokrattavista tiloista lomakkeella. Jos asiasi koskee asumista, voit ottaa yhteyttä tämän lomakkeen kautta.

Koronapandemian ja asumisen kysymyksiin löydät vastaukset tältä sivulta.

Opinnot Aallossa

Aalto-yliopisto tiedottaa itse toimenpiteistään koronan leviämisen estämiseksi Aallon sivuilla ja Into:ssa. Aallon ohjeita kampuksen ja kiltahuoleiden käytöstä löytyy täältä.

Lisätietoja:

Hallituksen puheenjohtaja 2022 Otto Usvajärvi, puh. +358 50 342 8663

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

Hallituksen puheenjohtaja Joona Lipponen seisoo kädet puuskassa
Ajankohtaista, Kannanotot ja lausunnot Julkaistu:

Puolueet, painakaa jarrua opiskelijaleikkauksille ennen kuin ajatte osaajasukupolven alas jyrkänteeltä

Valtiovarainministeriö (VM) julkaisi 26.10.2026 julkisen talouden meno- ja rakennekartoituksen sekä verokartoituksen, ja niihin kytkeytyvän toimenpidelistan, jonka tarkoituksena on tukea tulevaa hallitusta velkajarruun kytkeytyvien sopeutusten tekemisessä. AYY pitää esitystä huolestuttavana.
Saska ja Antti hymyilevät ja pitävät käsissään kukkakimppuja
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Hallituksen muodostajaksi Saska Kolehmainen ja edustajiston puheenjohtajaksi Antti Puska

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto nimitti AYY:n hallituksen muodostajaksi Saska Kolehmaisen ja vuoden 2027 edustajiston puheenjohtajaksi Antti Puskan.
AYY:n hallituksen jäsen Kerttu seisoo Aalto-yliopiston metron sisäänkäynnillä ja pitää kädessään kaksimetristä matkalippua
Ajankohtaista, Kannanotot ja lausunnot Julkaistu:

Ei HSL:n hinnannostoille - opiskelijan kukkaro ei kestä korotuksia!

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) vaatii, että HSL:n lipunhintojen jatkuva nosto pysäytetään. Vuosittainen lipunhintojen korottaminen ei ole kestävä ja pitkäjänteinen tapa paikata HSL:n taloutta, vaan tarvitaan kuntien suurempaa panostusta. Tämä kannanotto lähetettiin HSL:n hallitukselle 22.10.
kuvassa taidekokoelman teoksia
Ajankohtaista Julkaistu:

Avoin haku taideteoksille AYY:n taidekokoelmaan on auki

Vuosittainen AYY:n taidekokoelmahaku on auki 20.11.2026 asti.