Hae SYL:n liittokokousdelegaatioon tai ehdokkaaksi SYL:n hallitukseen!

Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL edustaa yliopisto-opiskelijoita valtakunnallisessa päätöksenteossa.
People in a meeting looking at the camera, smiling.

Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL edustaa yliopisto-opiskelijoita valtakunnallisessa päätöksenteossa. SYL:n vaikuttamistyötä ohjaava toimintasuunnitelma ja linjapaperi hyväksytään liittokokouksessa, jossa valitaan myös liiton hallitus. Vuoden 2021 liittokokous pidetään 19.-20.11.2021 Korpilammella. SYL:n liittokokous on erinomainen näköalapaikka ylioppilasliikkeeseen sekä opiskelijoiden arkea parantavaan kansalliseen edunvalvontaan.

Liittokokouksessa AYY:aa edustaa delegaatio, joka muodostuu ylioppilaskunnan äänivaltaa liittokokouksessa käyttävistä 15 liittokokousedustajasta ja heidän varahenkilöistään. Hallitus nimeää delegaation edustajistoryhmiä kuultuaan.

”Delegaatiossa pääsee vaikuttamaan opiskelijoiden tulevaisuuteen. SYL työskentelee meidän kaikkien paremman arjen eteen ja on tärkeää, että myös aaltolaisten ääni tulee kuulluksi”, hallituksen puheenjohtaja Milja Leinonen toteaa.

Liittokokousdelegaatioon valittujen oletetaan osallistuvan liittokokoukseen liittyviin ennakkotapaamisiin. Ennakkotapaamiset järjestetään 29.9. klo 17:00-18:30, 11.10. klo 17:00-18:30, 20.10. klo 17:00-18:30, 3.11. klo 17:00–18.30, 12.11. klo 15:00-18:00 ja 25.11. klo 17:00-18:30.

Delegaatioon voi hakea 2.9.2021 klo 23.59 asti täällä

Liittokokousdelegaation toimintaa ohjaavaan ohjesääntöön voi tutustua täällä.

Haku on avoinna myös AYY:n ehdokkaaksi SYL:n hallitukseen!  

AYY:n liittokokousohjesäännön mukaan ylioppilaskunnan hallitus asettaa ehdokkaat SYL:n hallitukseen delegaatiota tai edustajistoryhmiä kuultuaan. Liittokokouksessa 2021 valittavat SYL:n hallituksen puheenjohtaja ja jäsenet toimivat tehtävässä kalenterivuoden 2022. SYL:n hallitustyö on kokopäiväinen luottamustoimi, jossa pääsee vaikuttamaan jokaisen yliopisto-opiskelijan parempaan huomiseen. AYY:n ehdokkaalta SYL:n hallituksen jäseneksi tai puheenjohtajaksi edellytetään sitoutumista työhön koko vuodeksi, ymmärrystä opiskelijavaikuttamisesta sekä hyvää motivaatiota työtä kohtaan. AYY:n toimisto antaa tukea ehdokkaille kampanjoinnissa.

Vapaamuotoiset hakemukset ja ansioluettelot voi lähettää 2.9.2020 klo 23.59. mennessä osoitteeseen [email protected].

Lisätietoa: Laura Luoto, vaikuttamisen ja viestinnän päällikkö, puh. 040 575 9092, [email protected]

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

Kirjoittaa
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Muutokset AYY:n vakuuskäytäntöihin 6.11.2024 alkaen

AYY päivittää vakuuskäytäntöjään 6.11.2024 alkaen. Muutosten myötä vakuusmaksua ei enää peritä automaattisesti kaikilta vuokralaisilta, kuten aikaisemmin, vaan se kohdistetaan tietyille ryhmille. Vakuus tulee maksaa asuntotarjouksen hyväksymisen yhteydessä.
Mante at Väre building in front of a M letter, not smiling
Ajankohtaista, Blogi Julkaistu:

Maksuttoman koulutuksen puolesta on taisteltava jatkuvasti

AYY:n hallituksen varapuheenjohtaja ja SYL-ehdokas Mantė Žygelytė kertoo ajatuksistaan maksuttoman koulutuksen päivänä.
Suzanne Innes-Stubbin kasvokuva, jossa hän hymyilee
Ajankohtaista Julkaistu:

Tempauksen suojelija on Suzanne Innes-Stubb

Tempauksen 2024 suojelija on tasavallan presidentin puoliso Suzanne Innes-Stubb! Tällaisen tervehdyksen hän lähettää kaikille meille tempaajille:
Making an application
Ajankohtaista Julkaistu:

Kerho- ja varastotilojen haku yhdistyksille aukeaa

AYY avaa haun neljään Otaniemessä sijaitsevaan varastotilaan ja yhteen kerhotilaan