Hae rahallista tukea

Toiminta-avustukset 2018

Toiminta-avustuksia myönnettiin kahdesta eri budjetista erityisasemayhdistyksille (merkitty *) yhteensä 18 500 euroa ja muille yhdistyksille yhteensä 50 000.

Avustukset myönnettiin pisteytysmallin mukaisesti lähimpään 50 euroon pyöristäen. Puuttuvista liitteistä, joille ei haettu perusteltua lisäaikaa, sakotettiin toiminta-avustuksesta (hakuilmoitus). Yhdistyksille ei myöskään myönnetty enempää toiminta-avustusta kuin ne hakivat. Tämän lisäksi aiemmin on edustajiston päätöksellä budjetoitu toiminta-avustusta TOKYO:lle 15 000, Probballe 5000 ja Teknologföreningenille 8000 euroa. Kaiken kaikkiaan avustusta on myönnetty 133:lle yhdistykselle 96 500 euroa.

Avustussummat pyöristettiin 50 euron tarkkuudella. Maksiminousu oli 200 euroa ja maksimilasku 150 euroa verrattuna edelliseen tukikertaan (korkeintaan kolme vuotta sitten). Uusille hakijoille sekä yhdistyksille, jotka eivät edellisen kolmen vuoden aikana olleet saaneet avustusta, maksimiavustussumma oli 350 euroa.

Yhdistys

Toiminta-avustus 2018

A!dventures 500
Aallonhuiput* 650
Aalto Aikikai 500
Aalto Analytics Society ry 350
Aalto Asian Dance Group 200
Aalto Beer Pong 750
Aalto Cocktail 700
Aalto Community of African Students 350
Aalto Daigaku Maajanbu 350
Aalto Debating Society 700
Aalto Economics* 500
Aalto Formula Team ry 350
Aalto Gamers 550
Aalto ISM* 600
Aalto Management and International Business* 450
Aalto Management Consulting Association 350
Aalto Marketing Society* 750
Aalto Predators 700
Aalto Runners 300
Aalto Skate ry 500
Aalto Strategy 500
Aalto-Basket 550
Aaltobassokerho 350
Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry* 800
Akateeminen jaloviinaseura 500
Akva 600
Arkkitehtikilta* 950
Athene* 1000
Audiopoli ry 450
Automaatio- ja systeemitekniikan kilta* 850
Bikepoli 500
CEMS Club Helsinki 550
DADA ry* 500
Dominante 850
DOT 300
Elokuvataiteen ja Lavastustaiteen opiskelijat ry 450
Entropy 450
FC Kissat 600
Fundi 350
Fyysikkokilta* 1050
GAYY 800
GRRR 400
Hiipivät lohikäärmeet ry 200
IDBM Klubi 400
Inkubio ry* 1000
Jury 450
Kamarikuoro Dissonanssi 400
Kemistikilta ry* 800
Koneinsinöörikilta* 1000
Kooma* 550
Krokettikonklaavi 300
KY Accounting 300
KY Communication 450
KY Finance 550
KY Ice 350
KY United 600
KY-Kannus 250
KY-Kori 450
KYL ry 600
KYllä Oluelle 450
KY-mppi 350
KYN ry 750
KYppendales 350
KY-Sail 300
KY-Slice 400
KY-Speksi ry 500
KY-SUB 450
Käyttäjän ystävät ry 350
Laivanrakentajain kerho 450
Linkki 500
Lämpövoimakerho 500
Maa- ja kalliorakentajat 400
Maanmittarikilta ry* 900
MAIK 350
Metal Club Mökä 600
Montaasi 700
Nippoli 450
Nuoret Designerit NuDe ry* 950
Näädät 500
ORC 500
OtaKoppi 350
Otakut 650
Otaniemen karaokelaulajat ry 300
Otanko ry 300
OUBS ry 350
Pelmu 500
PetanKY 250
Plätty 400
Poligoni ry 400
Polijazz Ry 500
Polin Canastakerho 200
Pollux 450
Polygame 400
Polyteknikkojen kalastusseura 250
Polyteknikkojen Kuoro 400
Polyteknikkojen Orkesteri 500
Polyteknikkojen Radiokerho 650
Polyteknikkojen Raittiusseura 850
Prodeko* 950
Prosessiteekkarit ry* 800
Prosessiteknillinen kerho 300
PSK Kupla 750
PUS-Hockey 500
PUS-Volley 350
Puumekanistikerho ry 300
Puunjalostajakilta* 800
Rakennusinsinöörikilta* 900
Ristin kilta 650
ROPO 500
Skipoli ry 600
Sähkövoimatekniikan kerho 300
Taideko 350
Teekkariampujat 600
Teekkarien Autokerho 550
Teekkarien LVI-kerho 300
Teekkarimetsästäjät 600
Teekkaripurjehtijat ry 700
Teekkariratsastajat ry 500
Teekkarispeksi 600
Teekkarisuunnistajat ry 600
Teepakki 550
TERES 650
Tietokilta* 950
Tikelo 200
Valmistustekniikan kerho 500
Viinikerho Baccus 500
Viskikerho whisKY 450
Vista ry 500
Women of Aalto 400
Vuorimieskilta* 800
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu