Hae rahallista tukea

Toiminta-avustukset 2016

Toiminta-avustuksia myönnettiin kahdesta eri budjetista erityisasemayhdistyksille (merkitty *) yhteensä 18 000 euroa ja muille yhdistyksille yhteensä 49500.

Avustukset myönnettiin pisteytysmallin mukaisesti lähimpään 50 euroon pyöristäen. Puuttuvista liitteistä, joille ei haettu perusteltua lisäaikaa, sakotettiin toiminta-avustuksesta (hakuilmoitus). Yhdistyksille ei myöskään myönnetty enempää toiminta-avustusta kuin ne hakivat. Tämän lisäksi myönnettiin edustajiston päätöksen mukaisesti TOKYO:lle 15 000, Probballe 4500 ja Teknologföreningenille 8000 euroa. Kaiken kaikkiaan avustusta myönnettiin 143:lle yhdistykselle 95 000 euroa.

Yhdistys

Avustus

Aallon Seikkailu-urheilijat 350
Aallon valokuvausseura ry 500
Aalto Aikikai ry 300
Aalto Beer Pong ry 650
Aalto Cocktail ry 550
Aalto Daigaku Maanjabu (アールト大学麻雀部) 350
Aalto Debating Society 550
Aalto Gamers 250
Aalto Management and International Business ry 400
Aalto Media Lab Student Association DADA ry 450
Aalto Runners ry 350
Aalto Skate 300
Aalto Strategy 350
Aalto Women in Business Students 400
Aalto-yliopiston amerikkalaisen jalkapallon seura ry 550
Aalto-yliopiston Arkkitehtikilta ry* 1200
Aalto-yliopiston jatko-opiskelijayhdistys ry* 650
Aalto-yliopiston Puumekanistikerho ry 500
Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry* 1100
Aalto-yliopiston vesi- ja ympäristötekniikan ammattiainekerho Akva ry 400
Aalto Marketing Society ry (Acti ry) 500
Akateeminen Jaloviinaseura 500
Akateeminen sitsiseura 100
Akustiikan aineopiskelijat 300
Ammattiainekerho Liikenneakatemia – LINKKI ry 100
Audiopoli ry 450
Automaatio- ja systeemitekniikan kilta ry* 1000
Bikepoli ry 450
Bioinformaatioteknologian kilta Inkubio ry* 1100
CEMS Club Helsinki 450
Club Electronica 150
Communications Engineering Club ry (ent. Tietoliikenteen ja tietojenkäsittelyn ammattiainekerho TLT-Klubi ry) 300
Digitaalisen median ammattiainekerho DOT ry 300
Dominante 550
Elokuvataiteen ja Lavastustaiteen opiskelijat ry 400
Entropy 400
ESN Aalto ry 650
Euroavia Helsinki 400
FC Kissat ry 500
Fyysikkokilta* 1200
Geomatiikan opiskelijoiden ammattiainekerho Poligoni ry 400
Hernesaaren Näädät 350
HitchPro 300
IDBM Klubi 550
Ilmailukerho Kymppi ry 300
Informaatioverkostojen kilta Athene ry* 1150
Jury 400
Kansainvälisen liiketoiminnan yhdistys Remburssi ry 450
Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan laulajat ry 500
Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan naislaulajat 550
Kemistikilta* 800
Kiinteistötalouden ammattiaineyhdistys Fundi ry 500
Kiipeilykerho Oranki ry 400
Koneinsinöörikilta* 1150
Kuvataiteen opettajaksi opiskelevien monimielinen ainejärjestö Kooma* 600
KY Accounting ry 500
KY Finance (FINANCE-Yhdistys RY) 600
KY Ice ry 450
KY United ry 500
KY:llä Oluelle 350
KY-Kannus ry 200
KY-Kori ry 500
KY-Missio ry 300
KY-Piste ry 500
KY-Sail ry 300
KY-Slice 400
Käyttäjän Ystävät ry 250
Laivanrakentajain kerho 400
Lauluyhdistys Oxetti ry 150
Lämpövoimakerho 500
Maa- ja vesirakentajat -kerho 400
Maanmittarikilta* 1000
MAIK 250
Maisema-arkkitehtuurin opiskelijaklubi Vista ry 400
Metal Club Mökä 500
Metallikerho 200
Nippoli 300
Nuoret Designerit* 900
OtaKoppi 500
Otakut 600
Otaniemen Biljardiklubi ry 200
Otaniemen Karaokelaulajat 350
Otaniemen RoolipeliClubi 500
Otaniemi Fight Club 300
Otanko ry 350
Otaonnela Floorball ry 450
OUBS 400
Polijazz 550
Polin Canastakerho 200
Polin lääketieteellisen tekniikan yhdistys 300
Polygame ry 350
Polyteknikkojen elävän musiikin yhdistys PELMU 400
Polyteknikkojen kalastusseura 250
Polyteknikkojen kuoro 450
POLYteknikkojen Lähi- ja Ulkoavaruuden Xqursiot 350
Polyteknikkojen olutkulttuurin edistämisyhdistys ry 350
Polyteknikkojen orkesteri 500
Polyteknikkojen partioklubi Teepakki ry 450
Polyteknikkojen radiokerho ry 600
Polyteknikkojen raittiusseura 700
Polyteknikkojen sukelluskerho Kupla ry 600
Prosessiteekkarit* 1100
Prosessiteknillinen kerho 250
PUS-Basket ry 450
PUS-Hockey ry 400
Puunjalostajakilta* 800
Queer Aalto 400
Rakennesuunnittelun ammattiainekerho Vääntö 350
Rakennusfysiikan ja -materiaalien kerho RAFFY 200
Rakennusinsinöörikilta* 1150
Rakentamistalouden kerho ROPO ry 500
Ristin kilta ry 550
Skipoli ry 400
Sustainable Business Club 500
Sähkövoimatekniikan kerho 250
Teekkariampujat 500
Teekkarien autokerho 350
Teekkarien elokuvakerho Montaasi 550
Teekkarien Jazzyhdistys Polirytmi 400
Teekkarien LVI-kerho 300
Teekkarikulinaristit ry 200
Teekkarimetsästäjät 700
Teekkaripurjehtijat ry 500
Teekkariratsastajat 400
Teekkarispeksi 500
Teekkarisuunnistajat 500
Teekkaritennis ry 550
Teekkaritytöt 400
Teknologorkestern Humpsvakar 500
Tietokilta ry* 1150
Tikelo ry 400
Tuotantotalouden kilta Prodeko* 1150
Tuotekehityksen opiskelijat – Tuote 350
Töölön Saufen 200
Valmistustekniikan kerho 400
Walpurinaikaisen radiotoiminnan tuki 450
Vemia ry 250
Venäjänkerho Heba 400
Viinikerho Baccus ry 400
Vuorimieskilta* 800
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu