Hae meille töihin asumisneuvojaksi, hakuaikaa 30.1. asti!

Haemme Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan asumisen ja jäsenpalveluiden iloiseen ja osaavaan joukkoon palveluhenkistä ja asiakastyöstä motivoituvaa asumisneuvojaa! Haku tehtävään on auki 30.01.2022 saakka.
rekry

AYY:n Espoon Otaniemessä sijaitseva palvelutoimisto palvelee ylioppilaskunnan jäseniä asumiseen ja jäsenyyteen liittyvissä asioissa. Palvelut ovat näkyvä osa AYY:n toimintaa ja asumisneuvojana olet tärkeä osa palvelutiimiä, joka työssään pyrkii toteuttamaan ylioppilaskuntamme visiota, eli maailman parasta opiskelijan elämää. Asumisneuvojan työssä pääset ideoimaan ja osallistumaan opiskelija-asumisen arjen kehittämiseen.

Asumisneuvojan työssä kohtaat päivittäin erilaisia ihmisiä ja neuvot ylioppilaskunnan asukkaita heidän erilaisissa elämäntilanteissaan. Siksi onkin tärkeää, että myös sinä nautit ihmisten parissa työskentelystä niin asiakaspalvelun kuin tiimityönkin muodossa. Työtä tehdään tiiviissä yhteistyössä AYY:n koko asuntotoiminnan kanssa. Voit olla jo kokenut asiakaspalvelun ja asumisen ammattilainen, tai vasta kiinnostunut alasta. Koulutustaustaa enemmän painotamme tehtävään soveltuvuutta.

Asumisneuvojan tehtävä on kokopäiväinen ja vakituinen. Työ alkaa sopimuksen mukaan helmikuussa.

Asumisneuvojan tehtäviin kuuluu muun muassa:

  • Asunnon hakijoiden, asukkaiden ja jäsenten asiakaspalvelu ja -neuvonta kasvotusten, puhelimitse ja verkossa
  • Asuntohakemusten käsittely, asuntotarjoukset ja vuokrasopimusasiat
  • Asumisaikaisten ongelmatilanteiden selvittely
  • Muiden vuokratilojen vuokrausprosessiin liittyvät tehtävät
  • Palveluidemme kehittämiseen osallistuminen mm. digitalisaation ja entistäkin paremman asiakaspalvelun toteutumiseksi

 

Edellytämme sinulta:

  • Asiakaspalveluhenkisyyttä, kokemusta asiakaspalvelutehtävistä
  • Hyviä vuorovaikutus- ja tiimityöskentelytaitoja
  • Oma-aloitteista ja aktiivista työotetta
  • Ratkaisukeskeistä ja huolellista otetta työhön
  • Proaktiivista asennetta palveluidemme kehittämiseen
  • MS Officen ohjelmien hyvää hallintaa
  • Sujuvaa suomen ja englannin kielten suullista ja kirjallista osaamista

 

Katsomme eduksi:

  • Kokemuksen asuntovuokraukseen tai kiinteistöalaan liittyvistä tehtävistä
  • Huoneenvuokralain tuntemuksen
  • Sujuvan ruotsin kielen suullisen ja kirjallisen osaamisen
  • Ylioppilaskuntamaailman ja/tai yliopistomaailman tuntemuksen

 

Tarjoamme sinulle:

  • Vakituisen ja kokoaikaisen työsuhteen (viikkotyöaika on 37,5 h)
  • Liukuvan työajan
  • Monipuolisen ja haastavan tehtävän osana innostunutta työyhteisöä
  • Kattavan perehdytyksen ja kouluttautumismahdollisuudet
  • Toimivat työskentelypuitteet Otaniemessä hyvien kulkuyhteyksien ja Länsimetron varrella sekä joustavat etätyökäytännöt

 

Asumisneuvojan tehtäväkohtainen palkka on noin 2200 euroa, jonka lisäksi aloittavan työntekijän palkkauksessa huomioidaan ylioppilaskuntia sitovan TES:n mukaisesti mahdolliset koulutus- ja kokemuslisät.

AYY:n työntekijät nauttivat myös moninaisista työsuhde-eduista. AYY tarjoaa työntekijöidensä käyttöön rahanarvoiset lounas-, virike- ja hierontaedut piristämään työnteon arkea. Me pidämme hyvää huolta työntekijöidemme terveydestä ja jaksamisesta; työterveydessä työntekijöitämme palvelee organisaatiomme tuntevat oma työterveyshoitaja sekä -lääkäri. AYY:llä työskentelevät saavat käyttää tunnin työviikostaan vapaavalintaiseen liikuntaan ja saavat käyttöönsä UniSportin monipuoliset liikuntapalvelut kuntosaleineen ympäri pääkaupunkiseutua erinomaiseen etuhintaan. Työntekijämme voivat myös työsuhde-etuna varata henkilökohtaisia tilaisuuksiaan varten ylioppilaskunnan lukuisia sauna-, juhla-, kokous- ja harrastustiloja Espoossa ja Helsingissä.

Onko vielä jotain, mitä haluaisit tietää tehtävään liittyen? Palvelu- ja vuokrauspäällikkö Minna Merensilta antaa mielellään lisätietoja tehtävästä ja organisaatiostamme, minna.merensilta(at)ayy.fi tai puh. +358 40 654 6377

Joko kiinnostuit?Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi mieluiten pdf-muodossa sunnuntaihin 30.1.2021 klo 23:59 mennessä osoitteeseen rekrytointi(at)ayy.fi. Toivomme sinun kertovan hakemuksessasi itsestäsi, osaamisestasi sekä työkokemuksestasi.

Tutustu toimintaamme osoitteessa www.ayy.fi ja katso esittelyvideo meistä työpaikkana https://www.ayy.fi/fi/mika-ayy/tule-meille-toihin.

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY on noin 15000 opiskelijan edunvalvonta- ja palveluorganisaatio. Yhteensä AYY työllistää noin 50 henkeä ja sen piirissä toimii satoja vapaaehtoisia ja järjestöjä. Kohtuuhintaisten opiskelija-asuntojen tarjoaminen opiskelupaikan läheltä on AYY:n keskeinen jäsenpalvelu. AYY:llä on noin 2 600 asuntoa, joita vuokrataan AYY:n jäsenille. Työympäristönä AYY on nuorekas ja joustava. AYY korostaa toiminnassaan yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Toivomme hakijoiksi eritaustaisia hakijoita.

AYY noudattaa hakijan henkilötietojen käsittelyssä asiaa koskevaa soveltuvaa lainsäädäntöä ja hyvää tietojenkäsittelytapaa. Kaikkia antamiasi tietoja käsitellään luottamuksellisesti. Hakijoiden henkilötiedot ovat vain rekrytointiin osallistuvien nimettyjen henkilöiden käytössä ja tietoja käytetään ainoastaan rekrytointitarkoituksiin. Rekrytointia koskevan tietosuojaselosteemme löydät täältä: https://rekisterit.ayy.fi/tietosuojaselosteet/rekry.pdf

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

picture of a unicorn with a megofone shouting that AYY is hiring
Rekrytointi Julkaistu:

AYY hakee viestintäasiantuntijaa!

Haemme joukkoomme viestintäasiantuntijaa vastaamaan AYY:n asuntotoiminnan viestinnästä
A big tree in front of metro station in the summer. A student walking by.
Ajankohtaista Julkaistu:

Usein kysyttyä asumisesta ja jäsenpalveluista

Täältä löydät vastauksen useimpiin opiskelijoita mietityttäviin kysymyksiin koskien asunnonhakua, opiskelijakorttia ja jäsenmaksua.

Palvelutoimisto ja puhelinpalvelu ovat suljettuna kesällä 5.-26.7. Vastaamme kuitenkin sähköposteihin.
Kuvitus tilasta, jossa sohva, ikkuna ja kyltti saunaan
Ajankohtaista Julkaistu:

Tilojen ennakkovarauskierros syksylle 2023

AYY:n piirissä olevilla yhdistyksillä on ennakkovarausoikeus kertavuokrattaviin sauna-, juhla- ja kokoustiloihin. Tällä varauskierroksella voi varata tiloja aikavälille ma 7.8.2023 - su 7.1.2024.
Eduskuntavaalit 2023
Ajankohtaista Julkaistu:

Eduskuntavaalit 2023

Eduskuntavaalit järjestetään taas tänä keväänä. Katso alta vaalien tärkeät tapahtumat ja päivämäärät.