Ennakkovalmisteluja toiminta-avustusten hakua varten

Maaliskuussa AYY jakaa toiminta-avustuksia ensimmäisen luettelon yhdistyksille. Pisteytysmallia on kevyesti päivitetty ja hakulomaketta uudistettu yhdistyksiä helpottavaan suuntaan.

Muutamat asiat kannattaa tehdä jo ennakkoon ennen hakuajan alkamista:

  1. Hoitakaa viime toimintavuoden dokumentit (tilinpäätös, toimintakertomus) sekä tämän vuoden dokumentit (toimintasuunnitelma, talousarvio) kuntoon. Nämä sekä voimassa olevat säännöt tarvitaan hakulomakkeen liitteiksi.
  2. Mikäli mahdollista, järjestäkää yhdistyksen kevätkokous ennen maaliskuun loppua, jotta saatte kohdassa 1 mainitut dokumentit hyväksyttyä. Mikäli sääntönne toisin määrää, noudattakaa ensisijaisesti niitä.
  3. Päivittäkää jäsenrekisterinne ajan tasalle. Selvittäkää, kuinka moni jäsenistänne on AYY:n jäseniä esimerkiksi jäsenkyselyllä.

Kaikki yllä mainittu on vain ohjeellista, mutta käytännössä pieniä askelia, jotka kannattaa huomioida. Yllä olevat (talousdokumentteja lukuun ottamatta) koskettavat myös yhdistyksiä, jotka tekevät pelkän yhdistysilmoituksen. Lisäksi pisteissä tullaan huomioimaan seuraavia uudempia asioita:

  1. Yhdistyksellä on GDPR:n mukaiset tietosuojaselosteet. Mikäli yhdistyksenne haluaa tällaiset tehdä, löytyy AYY:n ohjeistuspaketti täältä (vaatii Aalto-tunnukset kirjautumiseen).
  2. Olennaiset yhdistyksen toimijat ovat tutustuneet AYY:n tapahtumajärjestäjän oppaaseen (vain suomeksi)
  3. Yhdistyksessä on keskustelu yhdenvertaisuuskäytännöistä ja mahdollisesti tehty näihin liittyviä kirjallisia ohjeita. Mikäli kaipaatte vinkkejä, kannattaa tutustua yhdistysoppaan osioon aiheesta ja kysyä lisää lauri.jurvanen(a)ayy.fi
  4. Yhdistys kiinnittää huomiota ekologiseen kestävyyteen (esim. kierrätys, järkevät hankinnat).

Kohdat 4-7 ovat kevyesti uudistetun pisteytyksen mukanaan tuomia muutoksia, joiden edistäminen on yhdistyksille vapaaehtoista. Toiminta-avustuksia jaetaan pisteytysohjeen mukaan, joka löytyy täältä.

Mikäli hakukierroksesta on jo tässä vaiheessa kysyttävää, olkaa reippaasti yhteydessä jarjestoasiat(a)ayy.fi. Tarkempaa ohjeistusta ja päivämäärät ilmoitetaan kyllä yhdistystiedotteessa ennen haun avautumista.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

Kirjoittaa
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Muutokset AYY:n vakuuskäytäntöihin 6.11.2024 alkaen

AYY päivittää vakuuskäytäntöjään 6.11.2024 alkaen. Muutosten myötä vakuusmaksua ei enää peritä automaattisesti kaikilta vuokralaisilta, kuten aikaisemmin, vaan se kohdistetaan tietyille ryhmille. Vakuus tulee maksaa asuntotarjouksen hyväksymisen yhteydessä.
Mante at Väre building in front of a M letter, not smiling
Ajankohtaista, Blogi Julkaistu:

Maksuttoman koulutuksen puolesta on taisteltava jatkuvasti

AYY:n hallituksen varapuheenjohtaja ja SYL-ehdokas Mantė Žygelytė kertoo ajatuksistaan maksuttoman koulutuksen päivänä.
Suzanne Innes-Stubbin kasvokuva, jossa hän hymyilee
Ajankohtaista Julkaistu:

Tempauksen suojelija on Suzanne Innes-Stubb

Tempauksen 2024 suojelija on tasavallan presidentin puoliso Suzanne Innes-Stubb! Tällaisen tervehdyksen hän lähettää kaikille meille tempaajille:
Making an application
Ajankohtaista Julkaistu:

Kerho- ja varastotilojen haku yhdistyksille aukeaa

AYY avaa haun neljään Otaniemessä sijaitsevaan varastotilaan ja yhteen kerhotilaan