Elina Nieminen AYY:n toiminnanjohtajaksi

Elina Nieminen on valittu Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan toiminnanjohtajaksi seuraavalle kolmivuotiskaudelle. Valinnan teki AYY:n edustajisto kokouksessaan 17.4.2019.
Elina Nieminen

Aikaisemmin Elina Nieminen on muun muassa johtanut Ruisrockin vapaaehtoisia. Viime vuoden hän luotsasi AYY:n yhteisörakenneprojektia. Aikaisemmin hän on toiminut Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsenenä ja lukuisissa muissa luottamustehtävissä.

”Tuntuu uskomattoman siistiltä!” kommentoi Nieminen tuoreeltaan valinnan jälkeen. ”Olen todella kiitollinen luottamuksesta ja odotan innolla seuraavaa kolmea vuotta.”

Nieminen aloittaa työnsä perehtymällä kevään ja kesän aikana ja hänen kautensa kestää huhtikuuhun 2022.

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY on noin 14 000 Aalto-yliopiston opiskelijan palvelu- ja etujärjestö. Toiminnanjohtajan pääasiallisena tehtävänä on varmistaa ylioppilaskunnan strategian toteutuminen. Toiminnanjohtajan tehtäviin lukeutuu läheinen yhteistyö hallituksen ja edustajiston kanssa. Toiminnanjohtajan tehtäviin kuuluu keskeisenä osana myös sidosryhmätyöskentely ja ylioppilaskunnan edustaminen. Toiminnanjohtaja johtaa useampaa tiimiä ja toimit esihenkilönä noin 20 työntekijälle. Toiminnanjohtajan tehtävä korvaa nykyisen pääsihteerin tehtävän.

Lisätietoja:

Istuva pääsihteeri Niko Ferm, [email protected], p. 050 520 9415
Tuleva toiminnanjohtaja Elina Nieminen, [email protected], p. 040 681 9612

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

Kirjoittaa
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Muutokset AYY:n vakuuskäytäntöihin 6.11.2024 alkaen

AYY päivittää vakuuskäytäntöjään 6.11.2024 alkaen. Muutosten myötä vakuusmaksua ei enää peritä automaattisesti kaikilta vuokralaisilta, kuten aikaisemmin, vaan se kohdistetaan tietyille ryhmille. Vakuus tulee maksaa asuntotarjouksen hyväksymisen yhteydessä.
Mante at Väre building in front of a M letter, not smiling
Ajankohtaista, Blogi Julkaistu:

Maksuttoman koulutuksen puolesta on taisteltava jatkuvasti

AYY:n hallituksen varapuheenjohtaja ja SYL-ehdokas Mantė Žygelytė kertoo ajatuksistaan maksuttoman koulutuksen päivänä.
Suzanne Innes-Stubbin kasvokuva, jossa hän hymyilee
Ajankohtaista Julkaistu:

Tempauksen suojelija on Suzanne Innes-Stubb

Tempauksen 2024 suojelija on tasavallan presidentin puoliso Suzanne Innes-Stubb! Tällaisen tervehdyksen hän lähettää kaikille meille tempaajille:
Making an application
Ajankohtaista Julkaistu:

Kerho- ja varastotilojen haku yhdistyksille aukeaa

AYY avaa haun neljään Otaniemessä sijaitsevaan varastotilaan ja yhteen kerhotilaan