AYY:n Seal of Approval -palkinto jaettiin sähköiselle tenttimiselle

AYY:n Seal of Approval -palkinto on myönnetty sähköiselle tenttimisille, joka mahdollistaa tenttisuoritusten tekemisen vapaasti valittavana ajankohtana tai opiskelijan omalla tietokoneella. Tällainen joustava opiskelu helpottaa erityisesti työssäkäyvän tai perheellisen opiskelijan elämää.
Henri Rämä, Venla Virtakoivu, Lumi Ketola ja Leila Kettunen. Pitävät käsissään kunniakirjaa, ruusuketta ja pehmohyljettä.

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta jakoi torstaina 11.4. Aalto-yliopiston kanssa järjestämillään Opintoasiainsitseillä Seal of Approval -hylkeen sekä kunniakirjan.

Seal of Approval -palkinto voidaan myöntää opiskelijoiden mielestä hyville käytännöille Aalto-yliopistossa. Myöntämällä Seal of Approval -palkinnon AYY antaa tunnustusta esimerkiksi opiskelijoiden hyvinvointia, opintojen mielekkyyttä, vuorovaikutusta tai yliopiston ilmapiiriä parantaville käytännöille. Palkintoa on jaettu vuodesta 2015 asti.

Palkinnon sai sähköinen tenttiminen seuraavin perustein:

Sähköinen tenttiminen mahdollistaa tenttisuoritusten tekemisen vapaasti valittavana ajankohtana tai opiskelijan omalla tietokoneella. Niiden suosio on kasvanut syksystä 2018 lähtien sekä opettajien että opiskelijoiden keskuudessa.

Jatkuva oppiminen ja opiskelijoiden vaihtelevat elämäntilanteet vaativat konkreettisia muutoksia totutuissa toimintatavoissa, ja sähköinen tenttiminen on mainio esimerkki tästä. Joustava opiskelu helpottaa esimerkiksi työssäkäyvän tai perheellisen opiskelijan elämää.

Sähköisen tenttimisen projektia ovat edistäneet erityisesti Venla Virtakoivu ja Henri Rämä.

Opintoasiainsitsit ovat yhdistävä juhla hallinnon opiskelijaedustajille ja yliopiston henkilökunnalle.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

Kirjoittaa
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Muutokset AYY:n vakuuskäytäntöihin 6.11.2024 alkaen

AYY päivittää vakuuskäytäntöjään 6.11.2024 alkaen. Muutosten myötä vakuusmaksua ei enää peritä automaattisesti kaikilta vuokralaisilta, kuten aikaisemmin, vaan se kohdistetaan tietyille ryhmille. Vakuus tulee maksaa asuntotarjouksen hyväksymisen yhteydessä.
Mante at Väre building in front of a M letter, not smiling
Ajankohtaista, Blogi Julkaistu:

Maksuttoman koulutuksen puolesta on taisteltava jatkuvasti

AYY:n hallituksen varapuheenjohtaja ja SYL-ehdokas Mantė Žygelytė kertoo ajatuksistaan maksuttoman koulutuksen päivänä.
Suzanne Innes-Stubbin kasvokuva, jossa hän hymyilee
Ajankohtaista Julkaistu:

Tempauksen suojelija on Suzanne Innes-Stubb

Tempauksen 2024 suojelija on tasavallan presidentin puoliso Suzanne Innes-Stubb! Tällaisen tervehdyksen hän lähettää kaikille meille tempaajille:
Making an application
Ajankohtaista Julkaistu:

Kerho- ja varastotilojen haku yhdistyksille aukeaa

AYY avaa haun neljään Otaniemessä sijaitsevaan varastotilaan ja yhteen kerhotilaan