AYY vaikutti laajasti kansallisten opiskelijaliittojen toimintaan

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta on vaikuttanut tehokkaasti kansallisten opiskelijaliittojen toimintaan tänä syksynä. AYY:n edustajia osallistui Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokoukseen 14.-15.11. ja Opiskelijoiden liikuntaliiton liittokokoukseen 20.-21.11. Kansallisten liittojen liittokokouksissa päätetään toiminnan pääpisteistä ja valitaan liittojen toimijat seuraavalle vuodelle.
AYY:n edustajat Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokouksessa
AYY:n edustajia Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokouksessa.

Aaltolaisia vallankahvassa

Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokouksessa valittiin liiton puheenjohtajaksi AYY:n hallituksen puheenjohtaja Tapio Hautamäki ja hallituksen jäseneksi aaltolainen Frans Cederlöf. SYL:llä on tulevana vuonna edessä koko liiton strategian uudistaminen. Hautamäki onkin aiemmin vastannut AYY:n strategian ja poliittisen linjapaperin uudistamisesta. Cederlöfillä on puolestaan vuosien kokemus kansallisissa järjestöissä toimimisesta. Hän on vaikuttanut Suomen ruotsinkielisten järjestöjen kattojärjestössä Svenska Studieförbundetissa ja European Youth Parliamentissa. Tällä hetkellä Cederlöf toimii Finlands Svenska Skolungdomsförbundetissa.

Opiskelijoiden liikuntaliiton puheenjohtajaksi valittiin AYY:n hallituksen jäsen Antti Pentikäinen. Tänä vuonna Pentikäinen on vastannut sosiaalipolitiikasta, kuntavaalivaikuttamisesta ja liikunnasta. Pentikäisen työn ansiosta hyvinvointiin panostaminen on kirjattu Aalto-yliopiston uuteen strategiaan.

Konkreettisia muutoksia opiskelijan parhaaksi

Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokouksessa AYY:n edustajat vaikuttivat myös aktiivisesti liiton tulevan vuoden toimintaan. Kansainvälisten opiskelijoiden paremman palvelun takaamiseksi liittokokous hyväksyi AYY:n esityksen SYL:n kääntäjäresurssien korotuksesta 3000 eurolla. ”Moni hallinnon opiskelijaedustaja, joka ei osaa suomea, jää paitsioon, kun SYL:lta edunvalvontaelimen hyödynnettäväksi tuleva materiaali ei tule ajallaan muulla kuin suomen kielellä. SYL:n edunvalvonta ei ole tällä hetkellä kielellisesti yhdenvertaista”, AYY:n edustaja Pyry Huhtanen perustelee korotusta.

AYY myös peräänkuulutti elinikäisen oppimisen saavutettavuutta riippumatta yksilön varallisuudesta tai työsuhdestatuksesta. Liittokokous hyväksyi asiasta lisäyksen liiton linjapaperiin.”Moni työllistää itsensä yrittäjänä, ja meille on siksi tärkeää, että mahdollinen jatkuvan oppimisen rahoitusmalli mahdollistaa osaamisen päivittämisen myös ei-palkkasuhteisille. Kevytyrittäjiä on kaikkien alojen opiskelijoissa taiteilijasta filosofiin. Osaamisen päivittämisen tulee toki olla mahdollista myös työttömille”, perustelee Minna Mäkitalo, AYY:n edustaja liittokokouksessa.  

AYY:n aloitteesta SYL tulee vuonna 2020 vaatimaan Opetus- ja kulttuuriministeriötä viestimään englanniksi, sillä kansainvälisten opiskelijoiden määrän kasvattaminen on ministeriön tavoite. Suomen ylioppilaskuntien liitto tulee ensi vuonna tekemään myös entistä enemmän vaikuttamista ilmastokriisin torjumiseksi. AYY:n esityksestä työssä otetaan yhtä lailla huomioon ympäristökriisi eli ihmisen toiminnan aiheuttama kuormitus ympäristölle ja luonnonvaroille. Opiskelijoiden liikuntaliiton liittokokouksessa puolestaan liitto julistautui feministiseksi järjestöksi AYY:n aloitteesta. 

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

Kirjoittaa
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Muutokset AYY:n vakuuskäytäntöihin 6.11.2024 alkaen

AYY päivittää vakuuskäytäntöjään 6.11.2024 alkaen. Muutosten myötä vakuusmaksua ei enää peritä automaattisesti kaikilta vuokralaisilta, kuten aikaisemmin, vaan se kohdistetaan tietyille ryhmille. Vakuus tulee maksaa asuntotarjouksen hyväksymisen yhteydessä.
Mante at Väre building in front of a M letter, not smiling
Ajankohtaista, Blogi Julkaistu:

Maksuttoman koulutuksen puolesta on taisteltava jatkuvasti

AYY:n hallituksen varapuheenjohtaja ja SYL-ehdokas Mantė Žygelytė kertoo ajatuksistaan maksuttoman koulutuksen päivänä.
Suzanne Innes-Stubbin kasvokuva, jossa hän hymyilee
Ajankohtaista Julkaistu:

Tempauksen suojelija on Suzanne Innes-Stubb

Tempauksen 2024 suojelija on tasavallan presidentin puoliso Suzanne Innes-Stubb! Tällaisen tervehdyksen hän lähettää kaikille meille tempaajille:
Making an application
Ajankohtaista Julkaistu:

Kerho- ja varastotilojen haku yhdistyksille aukeaa

AYY avaa haun neljään Otaniemessä sijaitsevaan varastotilaan ja yhteen kerhotilaan