Antti Regelin valittu Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitukseen vuodelle 2023

Antti Regelin on valittu Suomen ylioppilaskuntien liiton hallituksen jäseneksi vuodelle 2023. Espoon Korpilammella 18.–19.11. pidetty liittokokous äänesti hallituksen jäsenistä lauantai-iltana.
kuvassa Antti Regelin nojaa seinään ja hymyilee

Antti Regelin on valittu Suomen ylioppilaskuntien liiton hallituksen jäseneksi vuodelle 2023. Espoon Korpilammella 18.–19.11. pidetty liittokokous äänesti hallituksen jäsenistä lauantai-iltana.

"Kiitos luottamuksesta liittokokous. Olen otettu ja nöyräksi vetää. Ensi vuonna rakennetaan yhtenäistä ja avarakatseista ylioppilasliikettä yhdessä. En malta odottaa vuoden vaihtumista ja tulevan vaalivuoden työstämistä!”, vastavalittu Regelin kommentoi.

Regelin on toiminut muun muassa Automaatio ja systeemitekniikan killan puheenjohtajana 2021, sekä ollut aktiivisesti mukana niin Aalto Entrepreneurship Societyn (AaltoES) kuin myös Vihreämmän Aallon edustajistoryhmän toiminnassa.

Liittokokous valitsee SYL:n hallituksen ja päättää liiton vuoden 2023 toiminnasta. Suomen ylioppilaskuntien liitto edustaa yli 130 000 yliopisto-opiskelijaa. Liitto vaikuttaa koulutuspoliittisiin, sosiaalipoliittisiin ja kansainvälisiin kysymyksiin.   

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

hymyileviä opiskelijoita
Ajankohtaista Julkaistu:

AYY:n jäsen – vastaa jäsenkyselyyn!

Haluamme kuulla, mikä ylioppilaskunnassa toimii, missä on kehitettävää ja miten voisimme palvella jäseniämme parhaalla mahdollisella tavalla. Auta meitä kehittymään ja toimimaan jatkossakin kohti maailman parasta opiskelijan elämää! Vastaajien kesken arvotaan iPad Air ja lippupaketteja Alvarin kesäjuhla -festivaalille. AYY:n jäsenkysely on auki 8.5. asti.
Kolme eri alan opiskelijaa kävelevät Otaniemen kadulla. Katua ympäröi useita vihreitä puita.
Ajankohtaista Julkaistu:

Hae SYLin toimikuntiin!

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan jäsenillä on nyt mahdollisuus hakea ehdokkaaksi Suomen ylioppilaskuntien liitto SYLin kehitysyhteistyön neuvottelukuntaan (KENKKU) sekä ilmastoverkostoon.
Fuksit tanssivat wapputanssia fuksikapteenien johdolla Hietalahdentorilla
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Nuoret aikuiset Suomen yksinäisimpiä – opiskelijat käynnistävät Wapun keräyksen

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) Fuksitoimikunta ja Kansainvälisyystoimikunta keräävät varoja nuorten yksinäisyyden vähentämiseksi Wapun alla. Keräyksen tuotot ohjataan HelsinkiMission työhön nuorten yksinäisyyttä vastaan.
Ok15
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Uusia opiskelija-asuntoja Otaniemeen. Hae nyt!

Haku Otakaari 15:n uusin opiskelija-asuntoihin on nyt käynnissä!

Kohteeseen valmistuu 153 modernia asuntoa, jotka on suunniteltu vastaamaan nykyopiskelijoiden tarpeita aivan Aalto-yliopiston kampuksen ytimessä.

Lue lisää www.ayyasunnot.fi