Antti Pentikäisestä Opiskelijoiden liikuntaliitto OLL:n puheenjohtaja 2020 - "Meillä on mainio vuosi edessä!"

Opiskelijoiden liikuntaliitto OLL valitsi tänään uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi aaltolaisen Antti Pentikäisen liittokokouksessaan Jyväskylässä.
Opiskelijoiden liikuntaliiton hallitus 2020

Tiedote
Aalto-yliopiston ylioppilaskunta
21.11.2019
Julkaistavissa heti

Antti Pentikäisestä Opiskelijoiden liikuntaliitto OLL:n puheenjohtaja 2020 - "Meillä on mainio vuosi edessä!"

Opiskelijoiden liikuntaliitto OLL valitsi tänään uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi aaltolaisen Antti Pentikäisen liittokokouksessaan Jyväskylässä.

Pentikäinen kommentoi valintaa tuoreeltaan kokouksesta: "Olen erittäin riemastunut, että pääsen johtamaan meidän kaikkien yhteistä Opiskelijoiden Liikuntaliittoa. Haluan myös kiittää liittokokousta luottamuksen osoituksesta. Meillä on mainio vuosi edessä!"

OLL on edunvalvonta- ja palvelujärjestö, joka edustaa kaikkia Suomen korkeakouluopiskelijoita sekä kansallisella että kansainvälisillä kentillä. OLL:n tavoitteena on, että opiskelijat liikkuvat terveytensä kannalta riittävästi ja korkeakoululiikuntapalvelut ovat riittävällä tasolla. AYY on yksi liikuntaliiton 33 jäsenorganisaatiosta.

Pentikäinen opiskelee Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ja on kotoisin Tampereelta. Tänä vuonna hän on vastannut AYY:n hallituksessa sosiaalipolitiikasta, kuntavaikuttamisesta ja liikunnasta.

”Haluan johtaa yhdenvertaisuutta edistävää, rohkeaa ja asiantuntevaa kaikkien korkeakouluopiskelijoiden yhteistä liittoa. Ensi vuonna päivitetään liiton strategia, laajennetaan Liikkuva opiskelu -ohjelma korkeakouluihin ja tehdään pohjatyö kuntavaaleja varten. Nämä ovat loistavia mahdollisuuksia parantaa opiskelijoiden hyvinvointia”, kuvailee Antti liiton toimintaa ensi vuodelle.

Pentikäisen lisäksi hallitukseen vuodelle 2020 valittiin varapuheenjohtajiksi Sanna-Maria AhlSeinäjoen ammattikorkeakoulusta ja Nita VallimäkiSatakunnan ammattikorkeakoulusta, sekä hallituksen jäseniksi Ilona Raimas Helsingin yliopistosta ja Liisa Reinola Seinäjoen ammattikorkeakoulusta. Hallitus järjestäytyy tammikuussa.

Lue lisää oll.fi/

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

Kirjoittaa
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Muutokset AYY:n vakuuskäytäntöihin 6.11.2024 alkaen

AYY päivittää vakuuskäytäntöjään 6.11.2024 alkaen. Muutosten myötä vakuusmaksua ei enää peritä automaattisesti kaikilta vuokralaisilta, kuten aikaisemmin, vaan se kohdistetaan tietyille ryhmille. Vakuus tulee maksaa asuntotarjouksen hyväksymisen yhteydessä.
Suzanne Innes-Stubbin kasvokuva, jossa hän hymyilee
Ajankohtaista Julkaistu:

Tempauksen suojelija on Suzanne Innes-Stubb

Tempauksen 2024 suojelija on tasavallan presidentin puoliso Suzanne Innes-Stubb! Tällaisen tervehdyksen hän lähettää kaikille meille tempaajille:
Tempaus - Kaikkien käsien jälki
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Opiskelijat tempaavat: tekevät viikossa 2000 tuntia vapaaehtoistyötä

Aalto-yliopiston opiskelijat haluavat lisätä vapaaehtoistyön arvostusta Suomessa. Tempausviikon aikana opiskelijat tekevät yhteistuumin yhden henkilötyövuoden verran vapaaehtoistyötä.
Picture of a meeting, AYY stock photo
Ajankohtaista Julkaistu:

Hae AYY ehdokkaaksi Opiskelijoiden liikuntaliiton hallitukseen vuodelle 2025!

Haluatko päästä vaikuttamaan opiskelijaliikunnan olosuhteisiin ja liikuntapolitiikkaan valtakunnallisella tasolla? Hae AYY ehdokkaaksi Opiskelijoiden liikuntaliiton hallitukseen vuodelle 2025.