Suunnittele TOKYOn ja AYY:n yhteinen Design-kalenteri lukuvuodelle 2020–2021

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) sekä Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun ylioppilaat (TOKYO ry) julistavat design-kalenterin suunnittelukilpailun lukuvuodelle 2020–2021.
Kuva viime vuoden Design-kalenterista

Sinustako seuraava Design-kalenterin suunnittelija? 

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) sekä Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun ylioppilaat (TOKYO ry) julistavat Design-kalenterin suunnittelukilpailun lukuvuodelle 2020–2021. TOKYO ry on julkaissut Design-kalenteria vuodesta 1975 lähtien. Lukuvuonna 2020–2021 kaikille Aalto-yliopiston opiskelijoille jaettava kalenteri toteutetaan kolmatta kertaa yhdessä AYY:n kanssa. Kalenterin suunnittelija valitaan perinteen mukaisesti kilpailulla opiskelijoiden joukosta. Edellisen kalenterikilpailun voitti visuaalisen viestinnän maisteriopiskelija Jolanda Jokinen.

Tuleva lukuvuosikalenteri tehdään ajanjaksolle 1.8.2020–30.9.2021. Kilpailu alkaa maanantaina 13.1.2020. Jätä ehdotuksesi viimeistään maanantaina 10.2.2020 klo 16.00!

Kilpailun säännöt:

1. Kilpailuaika ja osallistumisoikeus

Kilpailu alkaa 13.1.2020 ja päättyy 10.2.2020 klo 16.00.

Kilpailuun saavat osallistua kaikki Aalto-yliopiston opiskelijat. Kalenterisuunnitelman toteuttaminen edellyttää sujuvaa suomen tai englannin kielen taitoa.

2. Ehdotusten jättäminen

Kilpailuehdotukset tulee palauttaa viimeistään 10.2.2020 klo 16.00. Voit palauttaa ehdotuksesi joko valkoiselle pahville tai levylle kiinnitettynä AYY:n palvelutoimistoon (Otakaari 11) tai sähköpostitse pdf-tiedostona otsikolla “Design-kalenteri” osoitteeseen [email protected].

Ehdotukset käsitellään anonyymisti. Anonymiteetin turvaamiseksi lisää palauttamaasi dokumenttiin työnimi. Jos palautat ehdotuksesi sähköisesti, lisää tekijöiden nimet ja yhteystiedot sähköpostin viestikenttään. Mikäli palautat ehdotuksesi AYY:n palvelutoimistoon, tuo mukanasi myös suljettu kirjekuori, joka sisältää tekijöiden nimet ja yhteystiedot.

3. Suunnitelman sisältö

Ehdotuksen tulee sisältää vähintään seuraavat suunnitelmat:

·        

kalenterin kansi

·        

viikkoaukeama, jonka alalaidassa mahdollisuus mainospaikalle

·        

ylioppilaskunnan infosivut

·        

mahdollinen projektikalenteri

·        

ehdotus materiaaleista

Kalenteri on taskukokoinen, maksimissaan kokoa A6 (n. 105 x 148 mm). Joustovara tarkentuu lopullisen suunnitelman ja myöhemmin valittavan painotalon mukaan. Kalenterisivut tulee esittää niiden todellisessa koossa.

Väri: Kalenterin alussa ja lopussa on neliväriset ilmoitus- ja info-osiot. Kalendaario ja osa info-osuudesta ovat kaksivärisiä.

Painomäärä: Varmistuu keväällä 2020. Vuonna 2019 kalenteria painettiin 8000 kpl.

Kieli: Suomi, englanti ja ruotsi (juhlapäivät ja infosivut). Pääkieli voi olla englanti, mutta kolmikielisyys on plussaa.

4. Voittajan valinta

Kalenterikilpailun voittajan valitsee AYY:n ja TOKYOn nimeämä kalenteriraati. Raati koostuu AYY:n ja TOKYOn edustajista sekä visuaalisen viestinnän muotoilun asiantuntijajäsenestä. Raatiin kutsuttavat eivät voi osallistua kilpailuun. Raati antaa palautteen jätetyistä töistä ja valitsee voittajan.

5. Voittajan toimeksianto

Kilpailun voittajalta tai voittajilta tilataan lopullinen suunnitelma lukuvuoden 2020–2021 kalenterin toteuttamiseksi. Lopullinen suunnittelutyö sijoittuu alkuvuodelle 2020. Suunnittelijan työstä maksetaan 1800 euron suuruinen palkkio. Toiselle sijalle tulleelle ehdotukselle maksetaan 150 euron suuruinen palkkio.

6. Suunnittelutyön sisältö

Suunnittelutyöhön sisältyy painovalmiiden tiedostojen tekeminen yhteistyössä AYY:n viestinnän kanssa. AYY tarjoaa tarvittaessa tilat työntekoon toimistollaan, osoitteessa Otakaari 11. Lopullista suunnitelmaa tehdessä on otettava huomioon tilaajan vaatimukset, jotka johtuvat kalenterin käytettävyydestä ja sen valmistuksen kustannuksista. Työn muista ehdoista sovitaan tarkemmin sopimusta tehtäessä.

7. Muuta

Kokonaisuudessa tulee ottaa huomioon kansallisten juhlapäivien merkitseminen. Suunnittelussa huomioitavia ominaisuuksia ovat helppokäyttöisyys, kestävyys, selkeys ja esteettömyys (esim. lukihäiriön huomioiminen), persoonallisuus ja ympäristöystävällisyys. Kokemuksen perusteella hyväksi havaittuja piirteitä kalenterille ovat myös runsas kirjoitustila, paperin sopivuus kaikenlaisille kynille ja kestävä pintamateriaali. Nämä eivät kuitenkaan ole säännönmukaisesti kaikissa kalentereissa olevia ominaisuuksia.

Raati painottaa kilpailutöitä arvioidessaan seuraavia asioita:

♡ Kalenterin tulee näyttää ja tuntua koko Aallon yhteisöltä.

♡ Raati painottaa myös ehdotuksen esitysteknistä laatua.  Miltä kalenteri näyttää? Miten se toimii? Esittele ehdotuksesi järkevässä rytmissä, mieluiten planssein ja hahmomallin avulla. Esittele myös käyttämäsi materiaalit, paperilaadut, fontit ja värit. Pelkät nimet eivät kerro mitään, vaan liitä esitykseesi myös näytteitä. Vältä graafikkojargonia.

♡ Mitä erikoista kalenterissa on? Varmista, että kalenterisi uudet, upeat ominaisuudet avautuvat raadille. Kirjoita selventävät kuvaukset kalenterin toiminnasta. Perustele ratkaisusi lyhyesti ja ytimekkäästi.

♡ Onko ehdotuksesi loppuun ajateltu? Johdattele raadin mielikuvitusta jättämällä jämerä ehdotus. Ehdotus ei ole valmis kalenteri, mutta esittele se sellaisena.

♡ Osaatko viedä projektin loppuun asti? Ehdotuksestasi tulee näkyä graafisen alan osaaminen ja kyky viedä kalenteri ehdotelmasta valmiiksi tuotteeksi. Sinun ei tarvitse olla graafinen suunnittelija, mutta työ vaatii painoteknistä tuntemusta ja kokemusta. Palauta ehdotuksesi ajoissa – myöhästyminen on merkki siitä, että itse kalenterikin myöhästyy.

Lisätietoja saat AYY:n viestintäasiantuntija Saana Lehtiseltä ([email protected]).

Itse kalenterista ja sen historiasta voit lukea lisää TOKYOn nettisivuilta. Viime vuoden voittajan Jolanda Jokisen työstä saat lisätietoa AYY:n nettisivuilta.

https://www.ayy.fi/fi/jolanda-jokisen-suunnittelema-kalenteri-sumu-jaljittelee-visuaalisella-ilmeellaan-syksyn

https://tokyo.fi/tapahtumat/kalenterikilpailu/

Vapauta luomisvoimasi ja synnytä maailman paras kalenteri-design!

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

Kirjoittaa
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Muutokset AYY:n vakuuskäytäntöihin 6.11.2024 alkaen

AYY päivittää vakuuskäytäntöjään 6.11.2024 alkaen. Muutosten myötä vakuusmaksua ei enää peritä automaattisesti kaikilta vuokralaisilta, kuten aikaisemmin, vaan se kohdistetaan tietyille ryhmille. Vakuus tulee maksaa asuntotarjouksen hyväksymisen yhteydessä.
Mante at Väre building in front of a M letter, not smiling
Ajankohtaista, Blogi Julkaistu:

Maksuttoman koulutuksen puolesta on taisteltava jatkuvasti

AYY:n hallituksen varapuheenjohtaja ja SYL-ehdokas Mantė Žygelytė kertoo ajatuksistaan maksuttoman koulutuksen päivänä.
Suzanne Innes-Stubbin kasvokuva, jossa hän hymyilee
Ajankohtaista Julkaistu:

Tempauksen suojelija on Suzanne Innes-Stubb

Tempauksen 2024 suojelija on tasavallan presidentin puoliso Suzanne Innes-Stubb! Tällaisen tervehdyksen hän lähettää kaikille meille tempaajille:
Making an application
Ajankohtaista Julkaistu:

Kerho- ja varastotilojen haku yhdistyksille aukeaa

AYY avaa haun neljään Otaniemessä sijaitsevaan varastotilaan ja yhteen kerhotilaan