Paperit, kiitos – sähköinen todistus ei riitä
Koska Aalto on jättäytynyt sähköisen todistuksen käyttöönotossa yliopistoista viimeiseksi, tiedämme, miten muutos on otettu vastaan muualla. Meille on sanottu, että uuteen, sähköiseen aikaan on totuttu vastarinnan laannuttua. Totuus on, että kun uudistus on jo toteutettu, opiskelijoiden on alistuttava siihen, eikä jälkikäteiseen vastarintaan ole enää energiaa.
"Haluamme Aallon tunnistavan, että kansiolla papereineen on korvaamaton asema valmistumisen konkreettisena symbolina. Tulosteella on vain pieni rahallinen arvo, mutta mittaamaton tunnearvo, eikä siitä tulisi luopua!" painottaa AYY:n hallituksen puheenjohtaja Sakari Ropponen.
Allekirjoittaneet:
Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY)
Sakari Ropponen, hallituksen puheenjohtaja
Marcell Berta, hallituksen jäsen (koulutuspolitiikka)
Henrik Starck, puheenjohtaja, Neuvosto
Alli Kolho, puheenjohtaja, Opintoneuvosto
Aallonhuiput, Marius Anger, puheenjohtaja
Aalto Accounting, Georg Närjä, puheenjohtaja
Aalto BT, Tuukka Hietanen, opintovastaava
Aalto Business Law, Nattarica Khanthong, puheenjohtaja
Aalto Economics, Jaakko Pakarinen, hallituksen puheenjohtaja
Aalto Finance, Elena Davis-Kerppola, varapuheenjohtaja
Aalto Management, Kyle Sossi, hallituksen puheenjohtaja
Aalto Marketing Society, Siiri Hirvonen & Jasmin Kauppila, puheenjohtaja & opintovastaava
Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat, Otava Tuomi, hallituksen varapuheenjohtaja
Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta, Emma Uusküla & Teemu Heikkinen, puheenjohtaja & fuksikapteeni
Arkkitehtikilta, Antti Lammi & Rosa Vanninen, puheenjohtaja & opintovastaava
Athene, Niklas Koskela, puheenjohtaja
Automaatio- ja systeemitekniikan kilta, Mikhail Romanov & Henri Rosenberg, puheenjohtaja & opintomestari
Crust, Creative Sustainability students, Brynna Justice, puheenjohtaja
DADA, Fiona Keil, puheenjohtaja
Data Guild, Anna Midori Sihvonen, puheenjohtaja
Fyysikkokilta, Leo Koponen & Elias Pelo, puheenjohtaja & opintovastaava
GRRR, Oliver Bäcksbacka, puheenjohtaja
IDBM Klubi, Anssi Moilanen, puheenjohtaja
Inkubio, Aaro Kuusinen, puheenjohtaja
Kemistikilta, Teemu Vuorela & Esko Rae, puheenjohtaja & opintovastaava
Koneinsinöörikilta, Valtteri Erkkilä, puheenjohtaja
KOOMA, Totti Lindemark, puheenjohtaja
Maanmittarikilta, Joonas Häkli & Veera Eskelinen, puheenjohtaja & opintomestari
Nuoret Designerit (NuDe), Lucas Jordi Lassenius, puheenjohtaja
Probba, Patrik Wilska, puheenjohtaja
Prosessiteekkarit, Juho Talsta, puheenjohtaja
Puunjalostajakilta, Joonatan Kaskimies, puheenjohtaja
Rakennusinsinöörikilta, Oscar Rouvinen, puheenjohtaja
Teknologföreningen, Petter Cornér & Ellen Ilivitzky, hallituksen puheenjohtaja & opintovastaava
Tietokilta, Mikko Juusti, puheenjohtaja
TOKYO, Ksenija Ustinoviča, puheenjohtaja
Tuotantotalouden Kilta Prodeko, Jaakko Rouste, puheenjohtaja
Vuorimieskilta, Saara Ollila, puheenjohtaja
Lisätiedot:
Marcell Berta
AYY:n hallituksen jäsen: koulutuspolitiikka
marcell.berta@ayy.fi
044 237 6934
Teemu Palkki
AYY:n vaikuttamisen asiantuntija: koulutuspolitiikka
teemu.palkki@ayy.fi
050 520 9438
Read more news
AYY:n jäsen – vastaa jäsenkyselyyn!
Haluamme kuulla, mikä ylioppilaskunnassa toimii, missä on kehitettävää ja miten voisimme palvella jäseniämme parhaalla mahdollisella tavalla. Auta meitä kehittymään ja toimimaan jatkossakin kohti maailman parasta opiskelijan elämää! Vastaajien kesken arvotaan iPad Air ja lippupaketteja Alvarin kesäjuhla -festivaalille. AYY:n jäsenkysely on auki 8.5. asti.
Hae SYLin toimikuntiin!
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan jäsenillä on nyt mahdollisuus hakea ehdokkaaksi Suomen ylioppilaskuntien liitto SYLin kehitysyhteistyön neuvottelukuntaan (KENKKU) sekä ilmastoverkostoon.
Nuoret aikuiset Suomen yksinäisimpiä – opiskelijat käynnistävät Wapun keräyksen
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) Fuksitoimikunta ja Kansainvälisyystoimikunta keräävät varoja nuorten yksinäisyyden vähentämiseksi Wapun alla. Keräyksen tuotot ohjataan HelsinkiMission työhön nuorten yksinäisyyttä vastaan.
Uusia opiskelija-asuntoja Otaniemeen. Hae nyt!
Haku Otakaari 15:n uusin opiskelija-asuntoihin on nyt käynnissä!Kohteeseen valmistuu 153 modernia asuntoa, jotka on suunniteltu vastaamaan nykyopiskelijoiden tarpeita aivan Aalto-yliopiston kampuksen ytimessä.
Lue lisää www.ayyasunnot.fi