Kunta- ja aluevaalien tulokset selvillä – Otaniemen äänestysprosentti 45,7
Sunnuntaina 13.4. käytiin kunta- ja aluevaalit, ja vaali-illan aikana selvisi myös Espoon kuntavaalien tulokset. Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan tavoitteena oli nostaa jäsentensä äänestysprosenttia viime vaaleista ja tehdä vaaleja tutuksi opiskelijoille.
Viime kuntavaaleissa vuonna 2021 Espoon Otaniemen äänestysalueella äänestysoikeuttaan käytti 55,2 prosenttia äänioikeutetuista, kun nyt vuoden 2025 vaaleissa äänestysprosentti oli 45,7. Koko maan äänestysprosentti kuntavaaleissa oli 51,7, josta myös Otaniemen äänestysprosentti jäi jälkeen. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen äänestysprosentti aluevaaleissa puolestaan oli 53,7.
Vaalien tuloksena Espoon valtuuston keski-ikä laski 1,5 vuotta, ja alle 34-vuotiaiden määrä valtuustossa kasvoi yhdellä. Kaikkein eniten kasvoi 35–49-vuotiaiden valtuutettujen määrä.
Espoossa vaalituloksessa kolmen puolueen kärki oli odotettu: vaikka Kokoomus säilyttää asemansa suurimpana puolueena 28 paikalla, niin isoimman muutoksen aiheuttaa SDP, joka on Espoossa suurin paikkamäärän lisääjä nostaen paikkojaan valtuustossa neljääntoista. Vihreät lisää myös paikkamääräänsä yhdellä viiteentoista, ja on siten edelleen toiseksi suurin valtuustopuolue Espoossa. Espoossa eniten paikkoja hävinnyt puolue on Perussuomalaiset, joka menettää neljä paikkaa.
Otaniemessä äänet jakautuivat eri tavalla kuin yleisesti Espoossa: Otaniemen kannatetuin puolue oli Vihreät 40,2 prosentin kannatuksella, toiseksi kannatetuin puolestaan Kokoomus 26,5 prosentin kannatuksella.
AYY-taustaiset ehdokkaat menestyivät
Useita entisiä ja nykyisiä Aalto-taustaisia ehdokkaita meni läpi Espoon valtuustoon. Paikkansa valtuustossa uusivat myös AYY:n edustajistossakin istuneet Joel Vanhanen (kok.), Peppi Seppälä (vihr.) ja Saara Hyrkkö (vihr.). Läpimenneissä on myös runsaasti Aallon edeltäjäkorkeakoulujen alumneja.
Otaniemen ääniharava oli AYY:n hallituksessa toiminut Fanni Mattsson (vihr.), joka valittiin varavaltuutetuksi kunnanvaltuustoon ja varsinaiseksi jäseneksi aluevaltuustoon. Varalle Espoon valtuustoon ylsi myös AYY:n hallituksessa vaikuttanut Marianna Malkamäki (kok.)
Espoon tulokset ja läpimenneet löytyvät parhaiten Ylen tulospalvelusta.
AYY onnittelee lämpimästi aivan kaikkia Espoossa ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella läpimenneitä, sekä kaikkia ehdokkaita, jotka ovat laittaneet itsensä peliin vaaleissa. Kiitos myös kaikille äänioikeuttaan käyttäneille!
Opiskelijoiden ääni kuuluu Espoon valtuustossa myös tulevalla kaudella.
Read more news
AYY:n jäsen – vastaa jäsenkyselyyn!
Haluamme kuulla, mikä ylioppilaskunnassa toimii, missä on kehitettävää ja miten voisimme palvella jäseniämme parhaalla mahdollisella tavalla. Auta meitä kehittymään ja toimimaan jatkossakin kohti maailman parasta opiskelijan elämää! Vastaajien kesken arvotaan iPad Air ja lippupaketteja Alvarin kesäjuhla -festivaalille. AYY:n jäsenkysely on auki 8.5. asti.
Hae SYLin toimikuntiin!
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan jäsenillä on nyt mahdollisuus hakea ehdokkaaksi Suomen ylioppilaskuntien liitto SYLin kehitysyhteistyön neuvottelukuntaan (KENKKU) sekä ilmastoverkostoon.
Nuoret aikuiset Suomen yksinäisimpiä – opiskelijat käynnistävät Wapun keräyksen
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) Fuksitoimikunta ja Kansainvälisyystoimikunta keräävät varoja nuorten yksinäisyyden vähentämiseksi Wapun alla. Keräyksen tuotot ohjataan HelsinkiMission työhön nuorten yksinäisyyttä vastaan.
Uusia opiskelija-asuntoja Otaniemeen. Hae nyt!
Haku Otakaari 15:n uusin opiskelija-asuntoihin on nyt käynnissä!Kohteeseen valmistuu 153 modernia asuntoa, jotka on suunniteltu vastaamaan nykyopiskelijoiden tarpeita aivan Aalto-yliopiston kampuksen ytimessä.
Lue lisää www.ayyasunnot.fi