Kannanotto: Suomeen tarvitaan kansainvälistä osaamista

Uuden eduskunnan on avattava silmänsä: Suomen on houkuteltava osaajia ulkomailta, jos se mielii pysyä koulutuksen ja osaamisen kärkimaana myös väestön ikääntyessä ja huoltosuhteen heikentyessä.

Uuden eduskunnan on avattava silmänsä: Suomen on houkuteltava osaajia ulkomailta, jos se mielii pysyä koulutuksen ja osaamisen kärkimaana myös väestön ikääntyessä ja huoltosuhteen heikentyessä. Monilla Euroopan mailla on omat ohjelmansa huippuosaajien houkuttelemiseksi ja maahan sitouttamiseksi, ja erityisesti korkeakouluissa opiskeleviin ulkomaalaisiin panostetaan.[1] Suomessa tekemistä vielä riittää: oleskelulupien odotusajat ja uusimisprosessit ovat pitkäkestoisia ja hintavia, ja oman alan töihin pääsy on usein verkostojen puutteen ja työpaikkojen suomen kielen edellytyksen takia vaikeaa.

”Kansainvälisiä osaajia ei saada, jos tiellä on byrokraattisia esteitä. On pähkähullua, että heitämme hukkaan tarjolla olevaa osaamispotentiaalia”, toteaa Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Tapio Hautamäki.

Suomalaisessa korkeakoulussa koulutuksensa saaneelle ulkomaalaiselle opiskelijalle tulisi tarjota valmistumisen yhteydessä automaattisesti pysyvää oleskelulupaa. Tällä hetkellä Suomessa tutkintoon valmistuva ulkomaalainen opiskelija joutuu tutkinnosta riippumatta käytännössä suoraan Maahanmuuttoviraston luukulle, jossa Suomella on tarjottavanaan työnhakuun kertaluontoinen, vain vuoden mittainen oleskelulupa. Edes valmiiksi työsuhteessa oleville valmistuneillekaan ei tällä hetkellä myönnetä pysyvää oleskelulupaa.

Tilastokeskuksen tiedoista[2] käy ilmi, että Suomesta muuttaa vuosittain 1600–1800 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanutta ammattilaista, ja vaikka osa muuttaa Suomeen myös takaisin, muuttotappiota syntyy vuosittain 500–800 korkeakoulutetun verran. On siksi sitäkin tärkeämpää panostaa Suomen houkuttelevuuteen[3] ja eritoten täältä valmistuvien korkeakoulutettujen ulkomaalaisten jäykkien oleskelulupaprosessien purkuun.

”On sekä Suomen että täältä valmistuvan opiskelijan etu, että Suomi on kansainvälinen ja hyvä paikka elää ja tehdä töitä”, Hautamäki korostaa.

AYY ehdottaa seuraavia toimenpiteitä:

  • On luotava pysyvä tai vähintään pitkäaikainen, automaattisesti tarjottava oleskelulupa suomalaisesta korkeakoulusta valmistuneille ulkomaalaisille opiskelijoille.
  • Ulkomailta rekrytoitavien työntekijöiden oleskelulupien saamista on helpotettava ja nopeutettava.

Lisätietoa antavat:

Tapio Hautamäki, hallituksen puheenjohtaja, 040 757 9629

Rosa Väisänen, edunvalvonta-asiantuntija, 050 527 2401

[1] Monet maat, kuten Kanada (3 vuotta), Saksa (18 kuukautta) ja Irlanti (2 vuotta), tarjoavat jo pelkästään työnhakuun pidempiä oleskelulupia.

[2] Tilastokeskus: Maahan- ja maastamuutto muuttomaan, koulutusasteen ja ikäryhmän mukaan, 2005-2017

[3] Yli puolet Suomessa opiskelevista ulkomaalaisista tutkinto-opiskelijoista suunnittelee jäävänsä Suomeen valmistumisensa jälkeen, ja erityisesti tekniikan ja kaupallisten alojen opiskelijat ovat keskimääräistä kiinnostuneempia pitkäaikaisesta työskentelystä Suomessa. Vuonna 2017 teetetystä International Student Barometer -kyselystä selviää näiden tulosten lisäksi kuitenkin myös se, että eniten haasteita ja tyytymättömyyttä ulkomaalaisilla opiskelijoilla on juuri työllistymiseen liittyvissä asioissa, kuten verkostoitumismahdollisuuksissa ja opintojen aikaisissa työelämäyhteyksissä.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

Kirjoittaa
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Muutokset AYY:n vakuuskäytäntöihin 6.11.2024 alkaen

AYY päivittää vakuuskäytäntöjään 6.11.2024 alkaen. Muutosten myötä vakuusmaksua ei enää peritä automaattisesti kaikilta vuokralaisilta, kuten aikaisemmin, vaan se kohdistetaan tietyille ryhmille. Vakuus tulee maksaa asuntotarjouksen hyväksymisen yhteydessä.
Mante at Väre building in front of a M letter, not smiling
Ajankohtaista, Blogi Julkaistu:

Maksuttoman koulutuksen puolesta on taisteltava jatkuvasti

AYY:n hallituksen varapuheenjohtaja ja SYL-ehdokas Mantė Žygelytė kertoo ajatuksistaan maksuttoman koulutuksen päivänä.
Suzanne Innes-Stubbin kasvokuva, jossa hän hymyilee
Ajankohtaista Julkaistu:

Tempauksen suojelija on Suzanne Innes-Stubb

Tempauksen 2024 suojelija on tasavallan presidentin puoliso Suzanne Innes-Stubb! Tällaisen tervehdyksen hän lähettää kaikille meille tempaajille:
Making an application
Ajankohtaista Julkaistu:

Kerho- ja varastotilojen haku yhdistyksille aukeaa

AYY avaa haun neljään Otaniemessä sijaitsevaan varastotilaan ja yhteen kerhotilaan