AYY hakee viestintäasiantuntijaa!

Haemme joukkoomme viestintäasiantuntijaa vastaamaan AYY:n asuntotoiminnan viestinnästä.
picture of a unicorn with a megofone shouting that AYY is hiring

Tule tekemään merkityksellistä ja vaikuttavaa viestintää AYY:lle! Etsimme joukkoomme oma-aloitteista, aikaansaavaa ja idearikasta viestijää.

Viestintäasiantuntijana vastaat ylioppilaskunnan asuntotoiminnan viestinnän sisällöntuotannosta esimerkiksi uutiskirjeiden, tiedotteiden, asukaskyselyjen ja verkkosivujen päivittämisen muodossa. Monipuolinen tehtävään kuuluu sekä konkreettisia sisällöntuotannon ja oikolukemisen tehtäviä että viestinnän kehittämistä. Viestintää suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä asuntotoiminnan, jäsenpalvelu-, sekä viestintätiimien kanssa, joten etsimme tehtävään sinua yhteistyöstä innostuva asiantuntija!  

Toivomme, että sinulla on hyvä draivi viestinnän tekemiseen ja sinulla pysyy langat käsissä kiireisinäkin aikoina. Viestintäasiantuntijana suunnittelet ja toteutat viestintää monikanavaisesti. Tehtävänkuva muokkautuu tarkemmin valitun henkilön osaamisalueiden ja vahvuuksien mukaan.

Hakijalta edellytämme:

  • Kokemusta viestintätehtävistä  ja erinomaisia sisällöntuotantotaitoja
  • Tehtävään soveltuvia korkeakouluopintoja
  • Erinomaista suomen kielen kirjallista ja suullista osaamista
  • Monikanavaisen viestinnän hallintaa                 
  • Hyviä projektinhallinta- ja vuorovaikutustaitoja
  • Kykyä hahmottaa laajoja asiakokonaisuuksia, omaksua uusia asioita, sekä taitoa sopeutua nopeasti muuttuviin tilanteisiin
  • Itsenäistä työotetta sekä innokkuutta kehittää viestintää kohderyhmämme tarpeita vastaavaksi


Eduksi katsomme:

  • Kokemuksen asukas- tai kiinteistöviestinnän tehtävistä
  • Asuntovuokraustoiminnan tuntemuksen
  • Ylioppilaskunta- tai järjestökokemuksen
  • Visuaalisen viestinnän osaamisen ja ymmärryksen viestinnän saavutettavuudesta
  • Sujuvan englannin ja ruotsin kielen osaamisen 


Työsuhde on vakituinen ja kokoaikainen (37,5 h/vko). Toivomme valitun henkilön aloittavan tehtävässä 14.8. 

Palkka sekä tehtävänkuva ja tehtävään kuuluvat vastuut määräytyvät valittavan henkilön kokemuksen perusteella. Monipuolisen tehtävänkuvan ohella tarjoamme erinomaiset työsuhde-edut, joustavuutta työajoissa, mahdollisuuden etätyöskentelyyn sekä toimivat työskentelypuitteet Otaniemessä.

Herättikö tehtävä sinussa innostuksen kipinän? Lähetä meille saman tien hakemuksesi ja CV:si, kuitenkin viimeistään sunnuntaihin 11.6.2023 klo 23:59 mennessä, osoitteeseen [email protected]. Kutsumme sopivia ehdokkaita haastatteluun jo hakuaikana ja valinta tehdään sopivan henkilön löydyttyä. Lisääthän myös suosittelijoidesi yhteystiedot mukaan.

Onko vielä jotain, mitä haluaisit tietää tehtävään liittyen? Palvelu- ja vuokrauspäällikkö Minna Merensilta antaa mielellään lisätietoja tehtävästä ja organisaatiostamme. Minnan tavoitat parhaiten viikolla 23, sähköpostitse  [email protected] tai puhelimitse +358 40 654 6377.

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY on yli 16 000 opiskelijan edunvalvonta- ja palveluorganisaatio. AYY työllistää n. 50 henkeä ja piirissämme toimii kymmeniä vapaaehtoisia ja järjestöjä. AYY on ylioppilaskuntakentällä nuori ja innovatiivinen toimija, jossa pääsee toteuttamaan omia ideoita ja luomaan uutta. Työympäristönä AYY on moderni ja erittäin joustava. Kurkkaa linkin takaa, millaista meillä on olla töissä. Korostamme toiminnassamme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta ja toivomme tehtävään eritaustaisia ja -sukupuolisia hakijoita.

AYY noudattaa hakijan henkilötietojen käsittelyssä asiaa koskevaa soveltuvaa lainsäädäntöä ja hyvää tietojenkäsittelytapaa. Kaikkia antamiasi tietoja käsitellään luottamuksellisesti. Hakijoiden henkilötiedot ovat vain rekrytointiin osallistuvien nimettyjen henkilöiden käytössä ja tietoja käytetään ainoastaan rekrytointitarkoituksiin. Rekrytointia koskevan tietosuojaselosteemme löydät täältä

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

teksti, jossa lukee "AYY rekrytoi"
Rekrytointi Julkaistu:

AYY hakee kiinteistöpäällikköä!

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta hakee joukkoonsa kokenutta kiinteistöpäällikköä merkitykselliseen tehtävään opiskelija-asumisen parissa.
Kuvassa ihmiset pitävät äänestyslappuja
Ajankohtaista, Rekrytointi Julkaistu:

Edustajistovaalit syksyllä 2023: hae keskusvaalilautakuntaan!

2023 syksynä valitaan jälleen AYY:n ylin päättävä elin, eli 45-henkinen edustajisto. Edustajistovaalien järjestäminen ei kuitenkaan käy itsestään, joten tekijöitä tarvitaan. Tahtoisitko juuri sinä tehdä AYY:n seuraavista edustajistovaaleista vuonna 2023 aiempaa näkyvämmät, puhuttelevammat ja osallistavammat?
Winter view at Otaniemi
Blogi Julkaistu:

Sivarissa AYY:lla - Palaneita sulakkeita ja parempaa ihmistuntemusta

AYY:lla siviilipalvelustaan suorittaneen Lassi Vainikaisen kausi tila-assistenttina alkaa olla ohi. Mitä jäi käteen, ja millainen on tila-assistentin työpäivä?
picture of a unicorn with a megofone shouting that AYY is hiring
Rekrytointi Julkaistu:

Siviilipalvelukseen AYY:lle?

Haemme siviilipalvelukseen tila-assistenttia sekä IT-tukihenkilöä!