Edustajistovaalit

Ehdokkaat ja vaaliliitot 2023

Vuoden 2023 edustajistovaalien ehdokkaat ja vaaliliitot löytyvät tältä sivulta.
Älä tyydy huuteluun, äänestä!

Ehdokkaat

Vaaliliitot

Aallon Kokoomus

Aallon Kokoomus on poikkitieteellinen ryhmä kokoomushenkisiä opiskelijoita, jotka ovat ehdolla AYY:n edustajistoon.

Mielestämme AYY:n tulee keskittyä ydintoimintoihinsa ja tuottaa sellaisia palveluita, jotka hyödyttävät mahdollisimman monia ylioppilaskunnan jäseniä. Opiskelijoiden rahoja tulee käyttää vastuullisesti, eikä niillä ole tarkoitus pelastaa maailmaa. Pidetään ylioppilaskunta opiskelijoiden asialla.

Vaalipäällikkö: Marianna Malkamäki
Telegram @MMalkamaki
[email protected]

Aallon Kokoomus

CHEM

CHEM on Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoulun opiskelijoista koostuva ja heidän asioita ajava vaaliliitto AYY:n edustajistovaaleissa 2023. Vaaliliitollemme tärkeinä asioina on tuoda esiin pienen korkeakoulumme ääni ylioppilaskuntaa koskevissa päätöksissä ja ajaa opiskelijoidemme etua ylioppilaskunnan piirissä. Toiminnallamme pyrimme myös herättämään opiskelijoidemme kiinnostusta edustajistotoimintaa kohtaan sekä toimimaan matalan kynnyksen tahona kaikissa edustajistoon liittyvissä asioissa.

Edustajistovaaleissa 2023 CHEM-vaaliliitto on osana Jämerä ratas -vaalirengasta.

Vaalipäällikkö: Olli Tunkelo
Telegram @torpedoboi
[email protected]

CHEM

Kylterirengas

Kylterirengas on vaaliliitto, joka edustaa kauppatieteiden opiskelijoita Aalto-yhteisössä. Tulemme erilaisista taustoista, mutta meillä on yhteinen intohimo opiskelijayhteisöä kohtaan.

Tavoitteenamme on tuoda kauppatieteiden opiskelijoiden näkökulmaa koko Aalto-yhteisöä koskettaviin asioihin, kuten kampukseen, asumiseen ja ylioppilaskunnan tarjoamaan opiskelijatoimintaan. Haluamme, että AYY:n palvelut ja toiminta ovat helposti kaikkien jäsenten saatavilla ja että AYY:n resursseja käytetään kestävällä tavalla.

Monet kauppatieteen opiskelijat ovat aktiivisia Aalto-yhteisössä, ja tuomme myös esille miten opiskelijatoimintaa tulisi tukea ja millaisia vapaaehtoispestejä AYY tarjoaa.

Vaalipäällikkö: Mikael Blinnikka  
Telegram @Mikachu7five11
[email protected]

Kylterirengas

Luja

Luja on pääasiassa Koneinsinöörikillan parissa toimivista opiskelijoista koostuva edustajistoryhmä, joka ajaa opiskelijoidensa etua Aalto-yliopiston ylioppilaskunnassa AYY:ssä. Lujan yhtenä tärkeänä tavoitteena on saada lisää nuoria opiskelijoita kiinnostumaan ylioppilaskunnan asioista.

Lujassa pyritään siihen, että sidosryhmämme jäsenet voisivat osallistua kanssamme keskusteluihin edustajistossa käsiteltävistä asioista mahdollisimman matalalla kynnyksellä, sillä yksittäiset asiat kiinnostavat ja koskettavat myös niitä, jotka eivät ole aktiivisesti mukana edustajiston toiminnassa. Lujempaa ylioppilaskuntaa yhdessä.

Edustajistovaaleissa 2023 Luja-vaaliliitto on osana Jämerä ratas -vaalirengasta.

Vaalipäällikkö: Janika Metsola
Telegram @janikametsola
[email protected]

Luja

LUOVA

LUOVAn keskeinen arvo on rakentava ja eteenpäin katsova suhtautuminen monipuoliseen aaltolaiseen opiskelijakulttuuriin ja yliopistoyhteisöön. Meitä luovalaisia yhdistää rakennetun ympäristön, kiinteistökehityksen ja maankäytön suunnittelun kiinnostus ja osaaminen. Näemme opiskelija-asumisen AYY:n tärkeimpänä palveluna, jonka kehittämiseen tulee erityisesti lähivuosina panostaa.

AYY:n tulee rakentaa Otaniemen kampusalueelle mahdollisimman paljon uutta opiskelija-asumista, ja pyrkiä tarjoamaan edellytykset maailman parhaalle opiskelijan elämälle nykyistä suuremmalle osalle jäsenistään. Rakennuttajana AYY:n tulee sitoutua kestävän rakentamisen periaatteisiin huomioiden rakennustensa päästöt niiden koko elinkaaren ajalta. LUOVAn tavoitteena on tehdä Otaniemestä yhdessä maailman paras yliopistokampus asua, elää ja opiskella.

Puoluepoliittisesti sitoutumattomaan LUOVAan ovat tervetulleita kaikki, varsinkin kampuskehityksestä kiinnostuneet.

Edustajistovaaleissa 2023 LUOVA-vaaliliitto on osana Jämerä ratas -vaalirengasta.

Vaalipäällikkö: Teemu Kanniainen
Telegram @MrFriendshipMan

LUOVA

Pro Arte

Äänestä Pro Artea edarivaaleissa! 

Pro Arte palaa kahden vuoden tauon jälkeen! Pro Arte edustaa ARTSia ja sen opiskelijoita edustajistossa. Äänestä meitä, jos sinulle tärkeää on vaikuttaminen ARTSissa, monitieteellinen yhteistyö, edullinen ja saavutettava opiskelija-asuminen, mielenterveysasiat ja kansainvälisyys.

Edustajistovaaleissa 2023 Pro Arte -vaaliliitto on osana Pro Progress -vaalirengasta.

Vaalipäällikkö: Lucas Jordi Lassenius
Telegram @lucasjordi

Pro Arte

SCIsma

Vaaliliitto SCIsma yhdistää Aalto SCI:n opiskelijoita ja pyrkii toiminnassaan tuomaan esiin kaikkien edustamiensa opiskelijoiden äänen helposti lähestyttävällä tavalla. Edustajistossa SCIsma edistää tavoitepohjaista ja rakentavaa keskustelua hankalistakin aiheista. Vaikka SCIsma ei perinteisesti harrastakkaan ryhmäkuria, on toimintatapanamme silti ensin löytää yhtenäinen linja liiton sisällä, jota voidaan jatkossa ajaa yhdessä eteenpäin.

Korkeakouluna SCI koordinoi yliopiston kansainvälisiä kandidaattiohjelmia sekä vastaanottaa huomattavan määrän kansainvälisiä opiskelijoita. SCIsma on täten osaltaan tukemassa näiden kansainvälisten opiskelijoiden integroimista mukaan sekä omaansa että muun opiskelijayhteisön toimintaan, tavoitteena luoda heille yhdenvertaiset mahdollisuudet sekä toimintaan osallistumiseen että sen kehittämiseen tulevaisuudessa.

Mielipiteitä voi rakentaa monelle kannalle, mutta ennen kaikkea SCisma on jäsentensä näköinen.

Edustajistovaaleissa 2023 SCIsma-vaaliliitto on osana Jämerä ratas -vaalirengasta.

Vaalipäällikkö: Julia Sippala
Telegram @soppala 

SCIsma

Valta kuuluu fukseille

Aave kummittelee Aallossa - fuksismin aave. Kaikki vanhan Aallon mahdit ovat liittoutuneet pyhään ajojahtiin tätä aavetta vastaan. –Fuksistinen manifesti, esipuhe

Valta kuuluu fukseille -vaaliliitto on Aallon ensimmäinen fuksismia ajava poliittinen toimija. Toiminnassa noudatamme Fuksistisessa manifestissa määriteltyjä linjauksia. Manifestia ei kuitenkaan ole julkaistu, joten fuksismin periaatteisiin perehtymättömälle äänestys täysin omalla vastuulla. (Uurnaan laitettua lippua ei voi peruuttaa.)

Vaalipäällikkö: Jesperi Luoto
Telegram @luotoj

Valta kuuluu fukseille

Vapaasti vasemmalla

Vapaasti vasemmalla on uusi poikkitieteellinen vaaliliitto AYY:n 2023 edustajistovaaleissa. Meille tärkeää on erityisesti edunvalvontaan, osallisuuteen, sosiaalipolitiikkaan ja kansainvälisyyteen panostanimen. Haluamme tekoja yhdenvertaisemman ja kestävämmän Aalto-yhteisön puolesta. Mielestämme AYY:n tulee vaikuttaa siihen, että opiskelijoille turvataan riittävä toimeentulo, kohtuuhintainen asuminen ja saavutettava yliopisto- ja kampusyhteisö.

Edustajistovaaleissa 2023 Vapaasti vasemmalla -vaaliliitto on osana Pro Progress -vaalirengasta.

Vaalipäällikkö: Veera Ollikainen  
Telegram @ollivee 
[email protected]

Vapaasti vasemmalla

Vihreämpi Aalto

Vihreämpi Aalto on sitoutumaton edustajistovaaliliitto vihreämmän ylioppilaskunnan puolesta. Me rakennamme kestävää kampusta, puolustamme maksutonta koulutusta ja haluamme laadukasta opetusta, teemme opiskelusta joustavampaa ja pidämme huolta opiskelijoiden hyvinvoinnista ja toimeentulosta.

Vaalipäällikkö: Silva Robbins
Telegram @silvuli
[email protected]

Vihreämpi Aalto

Voltti

Haluatko tilastoja, faktoja ja analyysejä ylioppilaskunnan päätöksentekoon?

Voltti on perinteinen ja pitkäikäinen sähkötekniikan korkeakoulun (ELEC) poliittisesti sitoutumaton opiskelijoiden vaaliliitto ja osa Teekkarien vaalirengasta, Jämerää Ratasta. Ajamme järkiperusteista ja läpinäkyvää päätöksentekoa, jossa ylioppilaskunta menestyy pitkäikäisesti. Oleellista meille on myös toimiva Aalto-yhteisö, joka muodostuu kaikkien alojen opiskelijoista. Tärkeä osa sitä on teekkarius, jonka tulee näkyä ja kuulua. Näiden lisäksi meille on tärkeää kuulla sinun äänesi ja huolesi koskien Aaltoa ja Aalto-yhteisöä ja tuoda sitä esille edustajistossa.

Edustajistovaaleissa 2023 Voltti-vaaliliitto on osana Jämerä ratas -vaalirengasta.

Äänestä Volttia!

Vaalipäällikkö: Emil Fihlman
Telegram @emilfihlman
[email protected]

Voltti

Våga

Våga (aiemmin Polytekarna) on edustajistoryhmä, joka koostuu enimmäkseen ruotsinkielisistä edustajista, jotka edistävät kaikkia Aallon opiskelijoita koskevia aiheita - Våga ei ole sidottu mihinkään koulutusohjelmaan. Vågalla on päämääränä ylioppilaskunta, joka heijastaa omia jäseniään, ja jossa jäsenten kokemukset opiskelijaelämässä eivät ole riippuvaisia heidän opintosuuntauksesta tai kielestä.

Vaalipäällikkö: Marielle Gustafsson
Telegram @mariellegustafsson
[email protected]

Våga

Yhden tähden liike

Yhden tähden liike on kilta-, korkeakoulu-, ja hyvän maun rajat rikkova aatteeton liitto, joka ilman vaalilupauksia tai paskanjauhantaa tähtää kulttuurin edistämiseen, kansan kontsaan ja instituutioiden vavisuttamiseen.

Edustajistovaaleissa 2023 Yhden tähden liike -vaaliliitto on osana Jämerä ratas -vaalirengasta.

Vaalipäällikkö: Veeti Kahilainen
Telegram @Kylapaallikko

Yhden tähden liike
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu